26. huhtikuuta 1996
Teksti:

Capoeiran synnystä ei ole varmaa tietoa. Se on mahdollisesti afrikkalaista alkuperää, ja kulkeutui Brasiliaan orjien mukana 1500-luvulla. Todennäköisemmin capoeira on kuitenkin kehittynyt viidakkoon ja vuorille paenneiden orjakapinallisten ja henkipattojen selviytymiskeinoksi. Vuonna 1972 se valittiin Brasilian viralliseksi kansallisurheilulajiksi.
    Ei tiedetä, keitä olivat ensimmäiset capoeiristat, mutta sitä on pelattu ainakin 1600-luvulta lähtien. Capoeira kiellettiin 1700-luvun alussa, ja sen harjoittamista pidettiin pitkään rikollisen alaluokan puuhana, jossa veitsin aseistautuneet rosvot heiluvat. 1920-luvulle tultaessa capoeira oli melkein hävitetty Brasilian kaduilta.
    Lajin asema alkoi kohentua maailmansotien välillä. Arvostusta hankkivat kolme opettajaa: mestre Pastinha, mestre Machado ja mestre Bimba. Bimba onnistui vakuuttamaan viranomaiset capoeiran ainutlaatuisuudesta ja kehityskelpoisuudesta. Hän perusti Brasilian ensimmäisen capoeirakoulun. Nykyisin lajin kehto on Bahiassa, Brasilian koillisessa maakunnassa, jonka pääkaupungista San Salvadorista löytyy lukematon määrä capoeirakouluja.
    Sittemmin capoeira on rantautunut myös Eurooppaan. Amsterdamissa ja Hampurissa järjestetään vuosittain laajat capoeiratapaamiset. Suomeen capoeira tuli seitsemisen vuotta sitten, kun Amsterdamissa capoeirakoulua vetävä brasilialainen Claudio Lemos vieraili Jaana Turusen ja Jaap Kleveringin Do-dance keskuksessa. Toissa vuonna perustettiin ensimmäinen capoeirayhdistys Tampereelle ja viime vuonna Capoeira Capital ry Helsinkiin.

”Parasta ovat akrobatia, soitto ja laulu”

Englannin opiskelija Jonne Savolainen aloitti capoeiran treenaamisen viime syksynä. ”Näin ilmoituksen kurssista ja päätin kokeilla. Olen joskus pienenä ollut judossa, mutta capoeirasta en tiennyt paljon mitään. Se on vapaampaa. Ekan kurssin jälkeen rytmi pyöri päässä pari päivää.” Pääsiäisen Jonne treenasi Amsterdamissa capoeiratapaamisessa, joka kesti neljä päivää. Osallistujia oli satakunta eri puolilta Eurooppaa, Amerikasta ja tietenkin Brasiliasta, josta tulleet taitajat toimivat opettajina.
    Vaikuttavinta Jonnen mielestä oli hahmottaa tyylien laaja kirjo ja seurata sellaista teknistä taituruutta mitä ei ollut koskaan aiemmin nähnyt. Lisäksi leirillä tapasi paljon muita capoeiristoja ja sai perspektiiviä omiin taitoihinsa. ”Parasta capoeirassa ovat tietyt jutut, joita ei muuten tulisi treenattua: akrobatia, soitto ja laulu.”

Angola, Regional ja Maculele

Capoeirassa on oma liikekielensä. Se on huikeimmillaan todella vaativaa, mutta sitä voi pelata hyvin erilaisin tavoin. Hidasliikkeisen ja matalan angolan nimi ja ehkä tyylikin polveutuu Afrikasta. Voimakkaampi ja nopeampi regional on pystympää ja sisältää kaksinkertainen määrän liikkeitä perinteiseen angolaan verrattuna. Maculele on puolestaan kahden tai neljän kepin kanssa pareittain tanssittava rytmikäs taistelupeli.
    Capoeiran voi rinnastaa budolajeihin, mutta se eroaa itämaisista itsepuolustuslajeista asenteensa vuoksi. Sitä pelataan aina rytmin ja laulun kera. Capoeiraan ei kuulu itämaisten lajien räjähtävä hyökkäys-, isku- ja vetäytymistaktiikka, jolla pyritään saamaan vastustaja kanveesiin. Toki capoeiraakin pelataan tosissaan ja silloin se voi olla rajua. Liikkeisiin kuuluu paljon matalia kärrynpyöriä, käsillä- ja päälläseisontoja, voltteja ja pyöriviä kyykkyliikkeitä sekä matalia suojautumisia. Käsilyöntejä ei tunneta laisinkaan. Kaiken perustana on jatkuvuus ja liikkeiden kytkeminen toisiinsa.
    Sosiaaliantropologian opiskelija Sirpa Rovaniemi on ollut capoeiran pauloissa puolen vuoden ajan. ”Olen hyvin innostunut. On nautinnollista treenata fyysisesti kuivan opiskelun vastapainoksi.” Sirpa oli joskus lukioaikoinaan mukana karatessa mutta lopetti sen, koska sitä harjoiteltiin liian totisella kilpailumentaliteetilla.
    ”Musiikin ja liikkumisen, akrobatian ja tanssin yhdistäminen on jollain tavalla kuin elämä pienoiskoossa. Laji on kylläkin nöyryyttävä vasta-alkajalle, mutta antoisa. Capoeirassa ihmisten välinen kommunikaatio konkretisoituu. Kun pelaa jonkun kanssa, täytyy olla valppaana, jotta pystyy ymmärtämään toista ja liikkeen logiikkaa.”
    Capoeirataitoja mitellään rodasssa, joka on lajin perusareena. Pelaajat ja musisoijat muodostavat piirin, jonka keskellä kaksi capoeiristaa ottavat mittaa toisistaan. He jatkavat niin kauan kuin haluavat tai kunnes uusi pelaaja tulee väliin ja jatkaa jommankumman kanssa.
    Peli alkaa aina soitolla ja laululla. Kaikki laulavat ja ne, joilla ei ole soittimia, lyövät rytmiä käsillään. Berimbauta pidetään capoeiran symbolina. Se on jousipyssyn näköiseksi viritetty kielisoitin. Muita soittimia ovat bandeira, rumpu ja lehmänkello. Näillä soitetaan rytmikuvioita, joiden mukaan capoeirassa liikutaan. Tarkoituksena on harhauttaa vastapelaaja tekemään virhe, ajoittaa oma hyökkäys toisen jättäessä puolustuksensa auki. Riippumatta siitä miten tosissaan rodassa on pelattu, sen ulkopuolella ollaan ystäviä.

Helsingissä capoeiraa on tarjolla tänä keväänä mm. Capoeira Capital ry:n treeneissä (puh. 863 1057) maanantaisin Munkkiniemen ala-asteella klo 18, torstaisin Kallion nuorisotalolla klo 17 ja perjantaisin Liikuntaympyrässä Sörnäisissä klo 17.30 sekä viikonlopun tiiviskurssilla 27.-28.4. brasilialaisen opettajan Afonso Alvesin johdolla.

Päivi Nikkilä
Kuva: Tuomas Harjumaaskola