12. huhtikuuta 1996
Teksti:

Opetusministeri Olli-Pekka Heinonen sanoo, että Suomeen luodaan laadulliset, alueelliset ja kielipoliittiset kriteerit täyttävä noin kolmenkymmenen ammattikorkeakoulun verkosto. Opistoasteen kehittäminen työelämän vaatimuksia vastaavaksi uhkaa jäädä sivuseikaksi, kun opistot kirmaavat kilpaa kohti akateemiselta haiskahtavaa statusta. Vakinaisiksi pyrkivien koulujen laatua arvioinut professori Pekka Ruohotie arvostelee turhaa kiirettä ja visiottomuutta.
    ”Edetään liian huimaa vauhtia. Koko prosessi tarvitsisi lisäaikaa, jos opetuksen tasoa aiotaan nostaa. Visio kokonaisuudesta, johon kauhealla vauhdilla pyritään, on vielä selkiintymätön.” Uusi korkeakoulujen arviointineuvosto teki maaliskuulla esityksen vakinaistamista hakeneiden koulujen kypsyydestä. Sen mukaan vain neljä koulua neljästätoista hakijasta täyttää laatukriteerit.
    Edellinen vakinaistamiskierros käytiin puoli vuotta sitten. Opetusministeriöstä uhkaakin tulla ammattikorkea-automaatti, joka vakinaistaa sinnikkäimmät koulut. Jos ei laadullisin, niin sitten alue- tai kielipoliittisin perustein. Ruohotie ei usko koulujen pystyvän paikkaamaan heikkouksiaan lyhyessä ajassa. ”Jos tavoitteena on uudenlaisten huippuammattilaisten kouluttaminen, siihen on varattava aikaa.”

Vakinaiseksi pääsee hyvällä hakemuksella

”Hakemukset ovat huolestuttavasti yhdenmukaistuneet. Kouluissa seurataan, millaisilla hakemuksilla vakinaispäätöksiä tehdään”, Ruohotie sanoo. Uusi arviointineuvosto ei käynyt yhdessäkään arvioimassaan koulussa. Esitykset laadusta tehtiin kouluilta itseltään saatujen kuvausten varassa. ”Meillä oli kuusi viikkoa aikaa tehdä raportti. Ei siinä kerkeä koko Suomea kiertämään.”
    Vakinaistamispäätökset tekee valtioneuvosto, joka ottaa päätöksissään huomioon myös kieli- ja aluepoliittiset näkökohdat. Arviointineuvoston mielestä laadun puolesta vakinaisiksi kelpaavat Helsingin liiketalouden ja hallinnon, Jyväskylän, Mikkelin ja Satakunnan ammattikorkeakoulut. Valtioneuvoston optiolistalla on Kemi-Tornion, Mikkelin, Satakunnan, Vantaan ja Turun ammattikorkeat sekä Svenska Yrkehögskolan. Lopullinen lista lienee jonkinlainen kompromissi ehdotuksista.
    Ministeri Heinonen uskoo, että hankkeen uskottavuuden kannalta on tärkeää arvioida koulujen laatua. ”Arviointineuvosto ei ole tehnyt elämääni helpoksi, mutta se ei ole sen tehtäväkään”, hän kommentoi. Ministerin onneksi hänen kotimaakuntansa Satakunnan koulu somistaa molempia listoja. Laatulistan ulkopuolelle jääneen Kemi-Tornion alueen kansanedustaja Hannu Takkula (kesk) korostaa, että ammakorkeapäätökset ovat ennen kaikkea poliittisia kysymyksiä. ” Opistoja olisi voinut kehittää ilman kallista uuden koulutusasteen lanseeraustakin. Mutta kun tällä tiellä ollaan, maakuntien on päästävä mukaan kansainväliseen kehitykseen.”

”Yliopistot keskittyvät tutkimukseen”

Suomessa on käynnissä 22 ammattikorkeakoulukokeilua. Opiskelijoita niissä on yli 23 000. Ammattikorkeat ovat yleensä hajaantuneet moneen paikkaan. Esimerkiksi Jyväskylän kokoonpanon muodostavat kauppaoppilaitos, hotelli- ja ravintolaoppilaitos , ammattioppilaitos ja kotitalousopettajaopisto.
    Valtiotieteen tohtori Osmo Lampinen kutsuu kirjassaan Ammattikorkeakoulut -vaihtoehto yliopistolle ammattikorkeakouluja viime vuosikymmenten merkittävimmäksi uudistukseksi Suomen koulutusjärjestelmässä. HYY:n koulutuspoliittinen sihteeri Tatu Laurila hymähtää ajatukselle. ”Koulutuspoliittiseksi menestystarinaksi niitä voi kutsua. Mutta entä koulutuksellinen menestys?”
    Heinonen puolustaa hankkeen vauhtia työelämän kiivaalla muutostahdilla ja kansainvälisillä paineilla. ”Ay-poliittisia paineita ei pidä siirtää yliopistoihin. Ne keskittyvät tutkimukseen perustuvaan koulutukseen.” Valtioneuvosto on päättänyt, että 60 prosentille ikäluokasta varataan paikka kolmannen asteen koulutukseen, ammattikorkea- ja tiedekorkeakouluihin. Heinonen myöntää, että ammattikorkeakouluihin hakeutuu sama opiskelija-aines kuin opistotasolle. Opistojen opettajia koulutetaan ammattikorkeakypsiksi, jotta opistot pääsisivät vaihtamaan nimeään. Pyrkijöille uusi koulutusmuoto tuo uskottavuutta ainakin sukulaisten silmissä: kuulostaahan ammattikorkeaan pyrkiminen paremmalta kuin amikseen meno. Ammattikorkeakoululainen saa haalaritkin.

Hyvillä papereilla yliopistoon

Turun yliopiston koulutussosiologian tutkimuskeskuksen tutkijoiden Jouni Nurmen ja Sakari Aholan raportti Kilpahaku korkeakouluihin osoittaa, että hyvistä kotioloista lähteneet ja ylioppilaskirjoituksissa menestyvät valitsevat yliopiston tai korkeakoulun. Kun kotitausta on heikompi, lähdetään herkemmin käytännön kykyjä räätälöiviin ammattikorkeakouluihin. Tutkimuksen mukaan lähes 90 prosenttia L:n pareilla lukioista lähteneistä tähtää korkeakouluun. Puolet B:n paperit kirjoittaneista pyrkii ammattikorkeaan.
    Ammattikorkeakouluja lisäämällä puretaan ylioppilassumaa ja tyydytetään maakuntien himoa ylpeillä nykyaikaisella ja kansainvälisellä koulutustarjonnalla. Kouluja koskeva lainsäädäntö on alusta alkaen ollut melkoista sähläystä. Pääsyvaatimuksista saatava tieto on vieläkin sekavaa. Eikä kukaan tiedä mihin merkonomit ja ekonomit laitetaan monikykyisten tradenomien vallatessa markkinat.

Reetta Räty
Piirros Anssi Keränen

Tradenomi tavoittelee synergiaa

Ei tullut liiketalouden laureaattia, amkonimia, bakkeloria tai vendonomia, tuli tradenomi. Se on nimi uudelle kaupan ja hallinnon tutkinnolle, joka ”ylläpitää vahvasti ammattikorkeakoulujen omaleimaisuutta korkea-asteen koulutuksen kentällä”. Ammattikorkeakouluja suunnitellaan lavealla retoriikalla, jossa mm. panostetaan opiskelijoiden aktiiviseen oppimisympäristön ja työelämäsuhteiden kehittämistoimintaan. Innokkaampikin kyselijä hyytyy tämän tiedon edessä.
    Ei siis sanota hajanainen vaan mukautumiskykyinen. Ei paikata heikkouksia vaan tunnistetaan vahvuusalueet. Ei sanota, ettei tuloksia saavuttu vaan hymistellään, että korkeakoulutuksen suunnittelussa on ensiarvoisen tärkeää tavoitella…
    Turvallisesti voi tavoitella ainakin laajapohjaisia, moniammatillisia ja kilpailukykyisiä tutkintokokonaisuuksia, joilla on aidot, toimivat synergiaedut. Jos oikein ahtaalle joutuu, voi tähdentää, että työmarkkinoiden murros ja muuttuvat haasteet vaativat koulutukselta joustavuutta ja nopeaa regointia. Lopuksi voi todeta päättäväisesti, että aikaa myöten ammattikorkeakouluverkosto osoittaa paikkansa kansallisessa työnjaossa ja vaikuttavuudessa.

Miira Lähteenmäki