12. huhtikuuta 1996
Teksti:

Puoli kymmeneltä illalla Alessa on täysi meno päällä. Koff-lippujen siimekseen ahtautunut porukka on vetänyt roisit pohjat ja musiikki raikaa. ”Jokerit ja Hifkin tietää jokaikinen. On Tepsillä ja Tapparalla homma hikinen. Kuka ihme mies tää joka homman ties, on Hjallis, kuka vitun Hjallis?!” Rohkein kundeista kiskaisee collegensa housuista, ryntää lavalle ja tempaa lantiollaan sarjan pässinpökkimisliikkeitä silmät kiinni.
    Miira ja Liisa erottuvat joukosta ilman tuoppeja, joten suuntaavat baaritiskille. Reitille rynnistää ruutuflanelikaveri, joka kaatuu syliin ja örähtää ”Hei halaa mua edes”. Hän takertuu kiinni ja mutisee ”kunnolla, lujempaa”. Eroon pääsee vain reippaalla tönäisyllä.
    Ale-Pub tarjoaa eksotiikkaa keskellä Helsinkiä. Asiakkaat ovat 18-60-vuotiaita. Pukeutumisen nyrkkisääntö on miehille ruutuflaneli tai collegepaita housuihin ja vyö kireälle. Naisista rohkeille napapaita ja nynnymmille villis. Heti kun istumapaikat löytyvät, retkahtaa ryppyisiin valkoisiin kesähousuihin sonnustautunut Marko pöytään. Kaverit Ande ja Sepi jäävät parin metrin päähän kytikselle. ”Hei mikä on meininki?”, kysäisee Marko kolme kertaa peräkkäin. ”Me ollaan ihan sika… ihan siis whatever… hyvät pohjat.”

Akateemikko vaikenee

Ale-Pubissa ei akateemisuus ole valttikortti. ”Vittu kandee laittaa jotain opiskelijoita duuniin, niillä ei oo mitään menetettävää. Faija ostanu lumilaudat”, tilittää Keijo, jonka rakennusfirma on menettänyt hyvän keikan jollekin opiskelijaporukalle. Joku kertoo kaveristaan, joka opiskeli ekonomiksi, eikä silti päässyt kuin faijansa kaupan kassalle töihin. ”Ei oo mitään järkee”, hän kiteyttää.
    Pöydän vieressä seisoskelevalle pariskunnalle tulee äkkiä yhteenotto. Mies heittää naisen pöydän yli, ravistelee hartioista ja huutaa helvetisti. Pian molemmat nousevat ylös, ojentelevat vaatteitaan ja pistävät kaikessa rauhassa tupakaksi. Lähistöllä postailee kaksimetrinen rillilöllykkä valkovihreässä raitaneuleessa. Hän ei vaihda sanaakaan yksimetrisen kaverinsa kanssa, jolla on samanlaiset paksut linssit. Kun illan ensimmäinen hidas pärähtää soimaan, hän suuntaa määrätietoisesti Liisan luo ja raahaa tämän täpötäydelle tanssilattialle.
    ”Miten on ilta mennyt?”, ”Missä sä yleensä käyt?”, ”Tää on mun vakiomesta. Pakko tukea paikkoja, joissa on halpa kalja.”, ”Oon kiertäny kyllä kaikki Vantaankin kapakat.” ”Ei ku mä asun kyllä Espoossa. Kiekko-Espoo on ykkönen!” Baaritiskillä joku hinkkaa Miiran jalkaa pöydän alla. Vierestä tungetaan tilaamaan ”kepustobeja” ja nelikymppinen rillihuuru tuijottaa ”yksinjätettyä, vapaata riistaa”.
    Pian lyhyt viiksekäs, nahkaliivikaveri hakee Miiraa tanssimaan. Eka biisi menee hiljaisuuden vallitessa, mutta miekkonen pyytää jatkoa. ”Mä en oo ikinä oppinu tanssimaan, mutta nythän nää askeleet menee. Se johtuu ihan susta”, hän tunnustaa ja käsi hivelee laajassa kaareessa kohti takapuolta.

Naisten vessaan kahden

Naisten vessoihin on hirveä jono. Aina kaksi naista tunkee samaan koppiin kikattamaan tai oksentamaan. ”Riku ehdotti et me alettais jotain, niinku sulle kostoks.” ”Siis voi vittu. Lähetään heti vetää täältä.” Mutta he eivät tule kopista ulos.Yksi jonossa hermostuu ja potkaisee vessan oveen ja kysyy ”Nukuttekste siellä?” Vastaus tulee heti: ”Vittu jos viel kengit, ni… Tääl on lievästi sanottuna hätätapaus!” Kuuluu rehevä laattauksen ääni ja pian ovi aukeaa. ”Sorry, anteeks et mä hermostuin, mä en tiennyt et sillä on paha olo.” Kaikki hymistelevät ymmärtäväisesti.
    Jonossa nelikymppinen nainen jokasäänsaappaissa puuskuttaa Liisalle: ”Mä en oo käyny täällä kuin kerran aikaisemmin, tultiin ystävättäreni kanssa pyykkikaljoille keskellä päivää. Yhdet piti ottaa, mutta heh, heh kahdeksan tuoppia hujahti. Iltameiningeistä en tiedä mitään, mutta näyttää tosi hauskalta!” Lattia täyttyy yhden jälkeen yöllä, kun alkaa soida R-A-K-A-S kulta, kultasein. Kaikki osaavat huutaa kertosäkeen mukana. Sitä seuraa yhtä rakastettu Daadirlandirlandaa.
    Kaveri Cap Horn-collegessa katsoo tanssilattian toiselta puolelta ja suuntaa hakemaan Miiraa. Kaiuttimista raikaa Tahdoon rakastella sinuaa. Parin minuutin kuluttua nuorukainen kumartuu lähemmäs: ”Käytsä usein täällä?” Kundi esittäytyy Masaksi ja paljastaa vähän nolona, että hän ajaa isänsä firmassa vain pakettiautoa, vaikka rekkakorttikin löytyy. Hitaiden tiivistäessä tunnelmaa Masa huokaa korvaan väräjävällä äänellä: ”Täällä on tosi halpa tuoppi.” Sitten hän heilauttaa kättään ja huudahtaa innostuneena: ”hei kato vähän mitä sun frendis tekee!”
    Liisa tanssii päätä lyhyemmän punakan rillikaverin kanssa. Tämä painautuu tiukasti vasten ja kurottautuu korvaan ”Miten menee?” Hänellä itsellään ei mene hyvin: ”Viina ei nouse tänään päähän millään, koska mun elämä on pilalla. Tässä on syy”, hän sanoo hyvin vakavasti ja vilauttaa vasemman käden nimetöntään. ”Menin eilen kihloihin. Kaikki on menetetty, elämä on pilalla.” Biisin vaihtuessa tuore sulhanen ujuttautuu yhä lähemmäs, alkaa hivellä takapuolta ja haroa kaulaa. ”Avovaimo anto luvan tehdä vielä tänään mitä mä haluun. Missä ois jatkot?” Liisa poistuu kuitenkin kahdestaan Miiran kanssa. Narikassa ruskeaan nahkapusakkaan sonnustautunut kundi huutaa kavereilleen: ”Nyt mä lähen menee. On niin hirvee stondis, etten jaksa venaa!” ja kompuroi portaikkoon.
    Vielä ovella kimppuun käy viisikymmppinen puolikalju ukkeli, joka kysyy Miiralta ”hei ollanksme nähty jossain”. Hän ei päästä ohi, vaan tivaa ”Mä oon ihan varmasti nähny sut Etelä-Espoossa. Asutko sä siellä? No onks sulla siellä sukulaisia? Edes kavereita tai tuttuja?”
    Syksyllä Ale-Pub muuttaa pois Lasitalosta. Rakennus remontoidaan perusteellisesti ja siihen tulee multimediakeskus ja uusi ravintola. Julkinen salaisuus on, että Ale-Pub jatkaa tuttuun tyyliin nykyisen Bier Akademien tiloissa Kampissa. Keskusta ei kuitenkaan ole entisensä.

Miira Lähteenmäki ja Liisa Pylkkänen
Kuva: Niko Nurmi