Limnologi jättää hihhuloinnin muille
Miitta tuli Helsingin yliopistoon neljä vuotta sitten ja huomasi ensimmäisen viidentoista minuutin aikana valinneensa väärän opiskelualan. ”Orjentoivissa opinnoissa sain käteeni paperin, jossa kerrottiin mitä on ympäristöekonomia, jota olin juuri päässyt opiskelemaan. Paljastui, että se on maankäytön taloutta, yhteskuntatiedettä, suunnitteluteoriaa ja kaavoitusta. En ole vieläkään käynyt ensimmäistäkään kurssia koko aineesta.”
Perusluennoista löytyi onneksi myös limnologia eli makean- ja murtoveden tutkimus, josta Miitta innostui. ”Halusin opiskella monipuolista luonnontiedettä ja limnologia on sellainen. Siinä tarvitaan fysiikkaa, kemiaa ja biologiaa.”
Termi limnologia ei avaudu ulkopuoliselle ja Miitta on joutunut kerta toisensa jälkeen selittämään mitä opiskelee. Jos limnologia ei herätä kyselijässä mitään mielikuvia, Miitta esitelmöi hydrologiasta, veden kemiasta ja liikkeistä, ravinteista, valosta, lämmöstä, pohjaeläimistä, kaloista ja planktoneista.
Vesiä tutkimaan hakeutuvat ympäristöstä kiinnostuneet, mutta varsinaisia luontoaktivisteja limnologeissa joukossaan on vähän . ”Me ollaan enemmän tällasia nyhertäjätyyppejä. Luonnonsuojelijahihhuleita on enemmän ympsin (ympäristonsuojelu) puolella. Tää limno on sillä tavalla tieteellistä, ettei arvokysymyksiin juuri puututa. Ei kalistella kettinkejä barrikaadeilla vesistöjen puolesta.”
Miitta haluaa tutkijaksi, mutta limnologeille on suhteellisen hyvin töitä myös ympäristöhallinnossa ja yrityksissä. Limnologia ei ole Miitan mukaan ”vaurioittanut kauneudentajua” eli suomalainen järvi ihastuttaa häntä edelleen. ”Tietysti nyt tulee katsottua järven yleinen tyyppi, rehevyystaso, rannan kasvit ja sitten otan mielelläni lasiin vettä ja katson näkyykö pikku hankajalkaisia.”
Taidehistorioitsija katselee kattoja
Kun Maikki kulkee kadulla, hän saattaa helposti törmätä vastaantulijaan. Taidehistorian opiskelijan katse harhailee katonharjoissa ja ikkunanpielissä: mikä aikakausi, mikä tyylisuunta, mikä muotoilu. ”Vanhaa kirkkoa katsoessa huomaa, että on oppinut jotain. Abstraktista aineesta tulee läheinen”, ensimmäistä vuotta Helsingissä opiskeleva Maikki kertoo.
Taidehissan pääsykokeessa Maikki teki elämänsä ensimmäisen kuvataideanalyysin. ”Pelkäsin, että mulla ei ole tarpeeksi kypsyyttä, elämänkokemusta ja perspektiiviä hahmottaa yhteyksiä, kompositiota, väriä, valoa tai tyyliä. Mulla ei ollut taidehissasta mitään pilvilinnoja tai haavekuvia. En uskonut, että pääsisin edes sisään.” Tuoreen ylioppilaan kyvyt kuitenkin riittivät korkean riman ylitykseen. Nyt Maikki istuu Suomen taidehissan luennoilla, väsää esseitä, tekee praktikumeja, juoksee museoissa valmistelemassa kohde-esittelyjä -ja ennen kaikkea istuu kirjastossa.
”Tiedon määrä on valtava. Kirjastossa tulee oltua joka päivä, lukemassa tai kirjoittamassa. Koko ajan on joku essee työn alla. Lukiossa sitä haaveili akateemisesta vapaudesta. Luuli, ettei tule kaikkikaatuupäälle -oloa, kun saa itse järjestää. Mutta velvollisuudet on hoidettava, jos aikoo edetä opinnoissa.”
Maikki on tyytyväinen ja motivoitunut. Pieni taidehissan laitos on kuin koti ja hyvä opintomenestys antaa itseluottamusta. ”Mutta mikä musta tulee isona? En tiedä. Ihmiset kysyy, miten mä aion elättää itseni. En tiedä. Pitää uskoa, että löytää oman juttunsa, intohimon kohteen, johon erikoistuu ja asiat valkenee. Silti välillä miettii, että pitäisikö hommata joko rikas mies tai oikea ammatti…”
”En tykkää saksasta yhtään”
Minna on tuskissaan. Opinnot eivät suju, sillä motivaatio puuttuu. ”Mä en ihan oikeesti tykkää yhtään saksasta. Mä haluisin lukemaan bilsaa tai mantsaa, mutta en ole saanut luettua pääsykokeisiin kunnolla. Tänä vuonna yritän taas.”
Minnasta tuli saksan opiskelija ”ihan vahingossa”. Sveitsissä vietetyn au pair-vuoden jälkeen hän haki varavaihtoehtona lukemaan kieltä, jonka uskoi osaavansa. ”Tulin Sveitsistä ja ajattelin, että jos ei muuta niin saksaa sitten. Ja täällä ollaan kolmatta vuotta. Ei ihan oikeesti ole kiva lukea, kun ei kiinnosta. Ei täällä opetella saksaa puhumaan tai käyttämään. Kielitiedettä tämä on.”
Minna tuntee paljon kielten opiskelijoita, jotka ovat halunneet varman opiskelupaikan ja ajautuneet enkun, saksan tai ruotsin opiskelijoiksi. ”Kaikki vaihtarit, au pairit ja kaksikielisistä kodeista tulevat miettii, että tonne pääsee kielitaidolla. Onhan se väärin sellaisille oikeesti motivoituneille, että minäkin venyn kaikilla kursseilla, vaikkei huvita.”
Minnalla on hankkinut biologian ja maantiedon pääsykoekirjat ja lukeminen on aluillaan. ”Sekin pelottaa, että taas pitäisi aloittaa kaikki alusta. Opintotukikuukausiakin on menny jo ihan älyttömästi.”
Pappi, ateisti ja Jumala teologisessa
Irja jätti teologian opinnot kolmen vuoden opiskelun jälkeen. Nyt hän opiskelee sairaanhoitajaksi. ”Olisi pitänyt heti lähteä, kun huomasi, ettei kiinnosta. Halusin kuitenkin yrittää viimeiseen asti. Tuntui jotenkin nololta myöntää erehtyneensä”, Irja kertoo.
Irja on uskonnollisesta kodista ja teologinen tuntui luonnolliselta valinnalta. ”Mulla oli ihan väärä kuva teologisesta. Ihan omaa syytä, etten oikeastaan perehtynyt asioihin lukioaikana kunnolla. En minä papiksi koskaan halunnutkaan.”
Tuskastumiseen vaikutti sekin, ettei hän löytänyt ystäviä teologipiireistä. ”No, siellä nyt on aika paljon kaikenlaisia… erilaisia. Välillä tuntu, että olen liian tavallinen siihen joukkoon. Osa on hirveen kriittisiä ja toiset ei taas salli, että mitään kyseenalaistetaan. Tavallinen seurakuntanuori ei välttämättä löydä paikkaansa.”
Teologisen tiedekunnan kuppikuntaisuuteen on törmännyt moni muukin. Jo avajaiskarnevaaleissa uskonnollisista asioista kiinnostuneita kosiskellaan seitsemän eri järjestön leiriin. Evankeliset opiskelijat, Körttiopiskelijat, Opiskelijain lähetysliitto, Ortodoksinen opiskelijaliitto, Evankelisluterilainen Opiskelijalähetys, Helsingfors svenska studentmission ja Ylioppilaiden Kristillinen yhdistys (YKY) keräävät omat kannattajansa.
”Kaveripiirit muodostuvat järjestöjen mukaan. Kuppikuntia ne on, ei niissä olla toisten asioista kiinnostuneita”, eräs ykyläinen arvioi. ”Erilaiset katsantokannat näkyvät varsinkin alkuaikojen opinnoissa luennoillakin. Liberaalit ja konservatiivit ovat eri mieltä esimerkiksi naispappeudesta ja vapaa-ajanvietosta. Toiset juhlivat ja käyvät ravintoloissa ja toiset eivät. ”
”Molemmissa leireissä ollaan usein tiukkapipoisia, eikä hyväksytä toisia. Kaikki tietää toisistaan, että mitä leiriä ne on. Käytännönharkoissa eli kun pidetään saarnoja nämä asiat tulevat erityisen selvästi esille. Ateistin ja hartaan kristityn arvomaailmat eivät välttämättä kohtaa. Varsinkin viime aikoina täällä on alkanu näkymään entistä enemmän tosi kriittistä porukkaa”, pian papiksi valmistuva Marja arvioi.
”Moni tuskastuu, kun opiskeluja ja omaa arvomaailmaa ei saa erotettua toisistaan. Bilsassa kiistellään hyönteisten jalkojen lukumäärästä, se ei satu sydämeen niin kuin uskon asiat.”
Pykälisti ei toteuta itseään
”Kuivaa puurtamista ja istumista lukusaleilla”, kuvaa neljättä vuotta unelma-alaansa oikeustiedettä opiskelevaMarkus arkeaan. ”Tässä ei paljon itseään toteuteta. Kirjoittamista, pienryhmätöitä tai suullista esiintymistä on vähän. Laki on jo kirjoitettu, ei meidän sitä tarvitse säveltää.” Parhaillaan Markus valmistelee projektiseminaaria ”Maksuvapautuslain soveltamiskäytännöstä korkeimmassa hallinto-oikeudessa.”
Masokistin meininkiä, herkempi kuvittelee. Mutta Markus hymyilee. ”Tiesin vanhempieni kautta, mitä oikeustieteiden opiskelu tulee olemaan. Lukupakettien laajuus ei tullut yllätyksenä, enkä ole katunut alan valintaa.”
Oikislaiset ovat jakaantuneet sopuisasti Dommalla ja tiedekunnan kirjastossa lukijoihin sekä edari-klubilaisiin. Lukupaikkoihin muodostuu omat kaveripiirit: syömässä ja kahvilla käydään vakioporukoissa. ”Ollaan aika sisäänpäinlämpeävää joukkoa”, Markus myöntää.
Pääsykoekirjojen kanssa painiminen on vasta alkusoittoa lakia lukevan uralle. Varsinaiset tenttipaketit ovat tuhansia sivuja pitkiä. ”Itse luen pitkiä päiviä lyhyen aikaa. Toisille sopii monen kuukauden tasainen puurtaminen”, Markus kertoo. Sosiaalinen paine pitää laiskimpiakin oikislaisia mukana tahdissa. ”Vahva ihminen pitää olla, jos aikoo huilata pitkiä aikoja.”
Käytännön elämään pykälisti pääsee kiinni, kun sukulaiset tarvitsevat apua perinnönjaossa tai vakuutusyhtiö ei suostu korvaamaan kaverin autoremppaa. Lain pykälillä kikkailua ei kuitenkaan opi lakia lukemalla. ”Pullakahvin hinnalla saa hyviä neuvoja. Lakia oppii soveltamaan vain käytännön elämässä”, Markus sanoo.
Tähtitiede on raakaa laskemista
”Voihan tähtitieteestä maalailla vaikka kuinka ruusuisia kuvia, mutta tosiasiassa tää on raakaa laskemista. Joku meteorologian peruskurssi on ihan leikkiä tähän verrattuna”, toteaa fysiikkaa ja tähtitiedettä opiskeleva Eija.
Eija aloitti tähtitieteen opiskelun vasta puoli vuotta sitten , mutta on jo ehtinyt nyhrätä yökaudet laskemassa mm. tähtien ja planeettojen paikkoja, nopeuksia, voimakkuuksia ja säteilymääriä. ”Mä oon ollu ihan pulassa näiden laskareiden kanssa. Tähtitieteessä on hirveesti suureita.”
Peruskurssiin kuuluu tähtien havainnoiminen vanhasta observatoriosta Tähtitorninmäeltä. Opiskelijat seisoskelevat lämpöhaalareissa tuijottelemassa talvista yötaivasta. Tähtiin hurahtaneelle observatorio on idyllinen unelmapaikka, vaikka sen teleskoopit ovat jo liian vanhoja ja heikkoja varsinaiseen tutkimustyöhön.
Vanhaa observatoriota käytetään vain perusopinnoissa, suurin osa tutkimustyöstä tehdään Kirkkonummella sijaitsevassa observatoriossa, jossa on Eijan tietojen mukaan Suomen parhaat teleskoopit. Tähtitieteen laitos ei halua muuttaa perinteisistä tiloistaan Tähtitorninmäeltä, vaikka sitä on kosiskeltu Kumpulan kemianlaitoksen tiloihin.
Tähdet kiehtovat monia, mutta vain romanttisessa mielessä asiasta innostuneelle Eija ei ainetta suosittele. Jo ensimmäisten luentojen jälkeen moni huomaa olevansa väärässä paikassa. ”Kun luennoitsija alkaa piirtää piirtää taululle pallotrigonometriaa, he lähtevät, eivätkä tule takaisin.”
Miira Lähteenmäki ja Reetta Räty
Kuva: Saila Solin
