15. maaliskuuta 1996
Teksti:

Minä kunnioitan eniten sellaisia vanhoja ihmisiä, jotka tekevät kaikkensa torjuakseen heihin kohdistetun kunnioituksen. Edellisellä levyllään American Ceasar Iggy Pop otti sosiaalisen kommentaattorin roolin. Se oli pitkä, kunnianhimoinen, häijy ja melankolinen levy kaikesta siitä mikä oli Amerikassa pielessä ja sitä riitti niin että cd oli loppua kesken.
    Iggyn uusi levy Naughty Little Doggie (Virgin) on puolta lyhyempi ja kevyempi äänite, sillä tällä kertaa hän haluaa olla vain tuhma pikku hauveli, saastainen räkyttävä rakki, joka likaa nurkat ja tunkee kuononsa naisten hameen alle.
    Naughty Little Doggie on Iggyn tapa viestiä, että katsokaa nyt, minä olen 48-vuotias mutta silti sama hölmö kuin ennen, älkää vaan saatana luulko, että minä olisin jotenkin kasvanut ihmisenä. Todistusaineistona tästä Iggy täräyttää pöytään Pussy Walkin, pakkomielteisen ylistyslaulun niille mirreille, jotka eivät leiki lankakerillä.
    Levy rämisee ja tärisee kuin maanjäristys Rauta-Renlundissa, musiikilliset hienoudet on jätetty studion narikkaan. Pop on tehnyt rocklevyn 70-luvun asenteella, 90-luvun soundeilla ja 16-vuotiaan sielunelämällä. Totta puhuen minä en maksaisi 129 markkaa näin köykäisestä paketista, mutta Iggyn kättä kyllä puristaisin, jos hän sen minulle ojentaisi.
    Iggylle 2-/3 koska likaisia vanhoja miehiä tarvitaan aina

Samuli Knuuti