29. maaliskuuta 1996
Teksti:

Leppäsuon kurssikirjalainaamo, yleinen lainaamo ja A-lukusali suljetaan muuton vuoksi kesä-, heinä- ja elokuuksi. Kirjasto avaa ovensa syyskuun alussa ns. Pukevan talossa. Domman C- ja O-lukusalit ovat auki kesälläkin. Sekä kurssikirjalainaamosta että yleisestä lainaamosta toukokuussa lainatut kirjat erääntyvät vasta syyskuun alussa. Kesän aikana kirjoja ei karhuta, ja ennen toukokuuta tehdyt lainat voi uusia muissa HELKA-kirjastoissa.
    Kesän aikana kurssikirjalainaamon kokoelmat siirretään kirjastolaitoksen HELKA-järjestelmään. Sen jälkeen yliopiston kirjastoissa niin Kumpulassa, Viikissä, Meilahdessa kuin keskustassakin voi asioida samalla kirjastokortilla.
    Keskustan kirjastossa ei syksylläkään tule olemaan paljon lukusalipaikkoja, joten Domman lukusaleja tullaan käyttämään jatkossakin. Kirjastohenkilökunta kuitenkin uskoo, että lähivuosina keskustasta löytyy sopivia tiloja, ja koko kirjastotoiminta saadaan keskitettyä Kaisaniemeen. Yliopiston tekninen osasto on luvannut kartoittaa mahdollisia lukusaleiksi sopivia kiinteistöjä.
    Kesäopiskelijoille kirjaston sulkeminen aiheuttaa päänvaivaa, ja opiskelijoita kehotetaankin pohtimaan ”tenttirenkaiden” järjestämistä, jotta kirjat kiertäisivät pitkistä laina-ajoista huolimatta. Opiskelijoiden keskuudessa on jo mietitty talkoovoimin pidettävien ”kirjanvaihtopäivien” mahdollisuutta kesäopiskelun turvaamiseksi. Kirjoja voi palauttaa kesän aikana kirjastotalon pääsisäänkäynnin postiluukkuun (Leppäsuonkatu 9 E).

Valtsikalaiset tuplapulassa

Valtiotieteellisen tiedekunnan kesäopiskelijoille tuleva suvi tuo tuplasti ongelmia kirjojen saannin suhteen. Valtsikan oma Aleksanterinkadulla sijaitseva kirjasto nimittäin suljetaan myöskin muuton takia.
    Valtsikalaiset saavat pärjätä koko kesän ilman tenttikirjoja, sillä Unioninkadulle tiedekunnan laitosten viereen siirtyvä kirjasto avataan vasta syksyllä. Unioninkatu 35:een muuttaa kirjaston lisäksi nykyään Franzeninkadulla sijaitseva sosiologian laitos. Myös valtsikalaisten keskuudessa mietitään kuumeisesti, miten kirjojen vaihto keskellä kesää saataisiin organisoitua, ja innokkaille kesätenttijöille riittäisi touhua.

Reetta Räty