01. maaliskuuta 1996
Teksti:

Tämän tästä joudun huomaamaan, millaisessa synteettisessä mikkihiirimaailmassa Hesarin varassa elävä ihminen viruu. Kulttuurisivuilla tärkeilevä taidepersoona vääntelee pellinpaloja kiharalle, ulkomaanosasto on päin EU:ta, ja kotimaassa presidentti ja pääministeri eimitäilevät palstametreittäin. Huipennukseksi Suomen Pankista ilmestyy jakkupukuinen täti korostamaan volatiliteetin ja rajapääomakertoimen tähdellisyyttä. Hienoja ja merkittäviä ihmisiä. Hyvinvoinnilleni todella tärkeät uutiset eivät kantaudu kallossani höyryävän kooman läpi. Missikisat esmes olivat jo ohi, ennen kuin kuulin koko mittelöstä.
    Viime torstaina sitten rellotin aivan viattomana sohvallani, telkkari kolmosella ja aivot nollalla, kun Hyvät, pahat ja rumat -ohjelmaan keinui tuore Miss Suomi, Lola Odusoga. Äimistyneenä pudistin päätäni, maanittelin kulmahuikan ulos kaljapullosta ja katsoin uudelleen. Mutta siellä tuo vähemmistön edustaja edelleen virnuili.
    Lola oli sekä raadin että kansan missisuosikki. Ajattelin, että Pihtiputaan mummolla (jota varten lehtijutut, tämäkin, kirjoitetaan) on mennyt puhelinäänestyksen tohinassa piristävät ja rauhoittavat sekaisin. Eivät suomalaiset sentään noin ennakkoluulottomia ole, vai onko moista kuultu: kansan syvät rivitkö haluavat missiksi – turkulaisen?
    Minua ei pidä tuomita ennakkoluuloiseksi. Olen nimittäin tavannut turkulaisen, kymmenen vuotta sitten. Häiskän nimi oli Erkki. Ensi kertaa Erkin nähdessäni hän harjoitti raivokasta seksiä tamperelaisen neitosen kanssa Rauhanaseman saunassa, mikä oli mielestäni vähintään epäkarjalaista käytöstä. Aamulla Erkki löytyi pöydän alta, ja lähdimme pariksi päiväksi (olimme silloin vielä nuoria) läträämään. Jo ensimmäisenä iltana Erkki runttautui väkisin Rautatieaseman poliisiputkaan aikomuksenaan ”vapauttaa kaikki vangit”.
    Kun meidät aamulla heitettiin ulos putkasta, turkulaisemme väitti poliisien ”ryypänneen hänen rahansa” ja pyrki takaisin päivystystiskille tekemään rikosilmoitusta. Estellessäni aprikoin ääneen, mahtaako Erkin hissi kulkea ihan yläkerroksiin asti, jolloin hän karjui ”olevansa Turusta”.
    Päätin raijata Erkin takaisin mystiseen Turkuunsa Helsingin jätehuollon nimissä. Emme päässeet Turun rautatieasemaa pidemmälle, kun tusina koulusta lintsaavia teinejä alkoi heitellä meitä lumipalloilla. Jätin Erkin lajitovereidensa huomaan ja pakenin hänen viimeiset sanansa (”perkele, mää kastusin”) korvissani kaikuen Helsinkiin. Sinne jonnekin jäi myös kahdeksanvuotias tuleva missi, Lola Odusoga.
    Kirjailija Eeva Joenpelto on kertonut viihtyvänsä Varsinais-Suomessa, koska ”siellä ei ole pelkoa selkääntaputtelijoista”. Aikuinen Lola vaikuttaa kaikesta huolimatta älykkäältä naiselta. Varmasti hän tekee parhaansa turkulaisiin kohdistuvien ennakkoluulojen hälventämiseksi. Mutta voidaanko yhden kunnon ihmisen varjolla hyväksyä kaikki turkulaiset? Lienee syntiä luokitella ihmisiä heidän kotipaikkansa mukaan. Vaan minäpä olen asunut vuosikausia Vantaalla, joten kiirastuli ei pelota.

JR Leskinen