01. maaliskuuta 1996
Teksti:

Kun kaksi vuotta sitten olin hakemassa Ylioppilaslehden päätoimittajaksi, ystäväni kehottivat useaan otteeseen minua harkitsemaan vakavasti. Ylioppilaskuntaa tunteneet kaverini kuvasivat taloa lähes hullujenhuoneeksi ja Ylkkärin päätoimittajan paikkaa talon tuulisimmaksi. Värinöitä selkäpiissäni lisäsi vielä edeltäjäni Marko Laitalan viimeinen pääkirjoitus, jossa hän kirjoitti kuulleensa, että ”etäisyys HYY:stä on suoraan verrannollinen onnellisuuden asteeseen.”
    Varoitteluissa oli tietysti perääkin. HYY:n poliittinen kulttuuri oli juuri kokenut vaikean murroksen ja samaan aikaan toimintamenoja karsittiin kaikkialta ylioppilaskunnasta. Edeltäjänikin oli joutunut puolustamaan lehden budjettia kynsin ja hampain – ja silti Ylkkäriä uhkasivat pelottavat leikkaukset.
    Oma päätoimittajakauteni syksyllä 1994 alkoi kuitenkin suotuisissa merkeissä. Kustantaja luopui budjettileikkauksista ja lehden teon mahdollisuudet säilyivät ennallaan. Seuraavan vuoden budjettia laadittaessa kukaan ei enää vaatinut säästöjä. Ehkä osuutensa oli loppuvuonna tehdyllä lukijatutkimuksella, jonka mukaan Ylkkäriin tyytyväisten lukijoiden määrä oli noussut edelliseen mittaukseen nähden 20 prosenttiyksikköä, 72 prosenttiin.
    Olen saanut senkin jälkeen tehdä lehteä onnellisten tähtien alla. Yhteistyö ylioppilaskunnan johdon kanssa on ollut rakentavaa ja kasvava ilmoitusmyynti on lisännyt taloudellista pelivaraa. Toivottavasti kauteni aloittaa uuden trendin kummassakin suhteessa, eikä jää lyhyeksi poikkeamaksi pitkässä taistelujen traditiossa.

*

Aloittaessani Ylioppilaslehden tekemisen en määritellyt lehdelle ennalta kategorista ”linjaa”, johon olisin sitoutunut. Tavoitteenani oli yksinkertaisesti tehdä moniarvoista lehteä, josta voisin olla ylpeä ja jota itse haluaisin lukea. Lähtökohta oli selvä: Ylkkäriä tehdään kaikille tämänhetkisille lukijoille, ei pelkästään omalle lähipiirille, toisille toimittajille tai historiankirjoitukselle. Ylkkärin saavat kaikki Helsingin yliopiston 30 000 opiskelijaa, joista jokaiselle oman lehden tuli antaa edes jotakin. Tietoa, ajattelemisen aihetta tai mielihyvää. Parhaassa tapauksessa kaikkea.
    Lehteen tulleen palautteen perusteella uskon onnistuneeni tehtävässäni. En siksi, että kaikki olisivat lehteen tyytyväisiä nytkään. Viime viikolla sain sähköpostissa palautetta vuoden ensimmäisestä numerosta, jossa haastattelimme kettupoikaa ja kahta vegaania. Lukija tiedusteli sivistyneeseen tyyliinsä, onko Ylkkäri joku ”vitun sosialistien ja luonnonsuojelijoiden äänenkannattaja”. Aiemmin meitä on arveltu nuorsuomalaisiksi, taistolaisiksi, demareiksi ja kokoomuslaisiksi. Ei koskaan keskustalaisiksi. Tärkeintä on, että palaute on balanssissa.

*

Kuluneet vajaat kaksi vuotta ovat olleet antoisimpia vuosia tähänastisessa elämässäni, ainakin ammatilliselta kannalta. Äärimmäinen journalistinen vapaus hyvään toimituksen yhteishenkeen yhdistettynä on taannut viihtymiseni Suomen arvovaltaisimmassa lastenlehdessä. Paitsi onnellisten tähtien alla, olen saanut tehdä lehteä myös hyvässä seurassa. Ylkkärin toimituksessa on kaudellani ollut nuoria ja innokkaita, mutta ammattitaitoisia toimittajia sekä avustajina lahjakkaita kirjoittajia, kuvaajia ja kuvittajia. Kiitokset etenkin Ninalle, Sakulle, Miskalle, Nicolle, Laurille, Matille, Heikille, Miiralle ja Reetalle. Hyvistä avustajista huolimatta lehti tuskin olisi ilmestynyt ilman Ylkkärin vakituisia tukipylväitä talouspäällikkö Raija Tiaista ja toimistosihteeri Tarja Muhosta.
    Aikani Ylkkärin päätoimittajana on ollut jatkuvaa oppimisprosessia, mutta nyt se on lopussa. Tämä on viimeinen Ylioppilaslehteni. Kevään loput numerot toukokuun loppuun saakka toimittaa vt. päätoimittajana nykyinen toimitussihteeri Miska Rantanen. Huhtikuussa valitaan uusi päätoimittaja kaksivuotiskaudeksi 1996-1998. Hänen ensimmäinen numeronsa ilmestyy syyskuussa.
    Itse siirryn nyt tekemään uudistuvaa Suomen Kuvalehteä vastavalitun päätoimittajan Tapani Ruokasen aisaparina. Kiitos kuluneista vuosista, viihtykää jatkossakin Ylioppilaslehden parissa! Tämä on hyvä lehti.

Jarno Forssell