29. maaliskuuta 1996
Teksti:

Niinpä niin. Mediapeliä, sitähän se kaikki vaan on. Taas kerran media on mennyt sotkeutumaan asiaan, joka ei sille kuulu: yhteiskunnallisten vaikuttajien valintaan. Paavo Väyrynen varmaan hymyili hyvin monimielisesti Strasbourgissa, kun uutta kaupunginjohtajaa valittiin Helsingille. Median ja päättäjien välinen kätevä keskinäinen vastuunjako toimi taas kerran hyvin.
    Mediat hyötyvät suurista valinnoista siinä mielessä, että niihin voi ladata sellaista dramatiikkaa, josta saa aikaan hyviä juttuja ja kiinnostavia ohjelmia. Päättäjät taas saavat päätökselleen medialta perustelun ilman, että heidän tarvitsisi ottaa siihen itse kantaa. Kun mediat kannattavat, niin sehän tarkoittaa, että kansa kannattaa ja jos kansa ei kannattanutkaan niin sitten mediat pelasivat taas omaan pussiin. Näin kulkee poliitikkojen päättelyketju.

    *

Median ja poliitikkojen jing ja jang-suhde toimi myös kaupunginjohtajan vaalissa. Jopa itse tuottamani Mediapeli-ohjelman sinänsä totaalisen epätieteellistä puhelinäänestystä käytettiin perusteena Eeva-Riitta Siitosen puolesta (vaikka siihen vielä osallistuivat kaikki muutkin kuin helsinkiläiset). On tuskin mikään malliesimerkki demokratiasta, että joku saa puhelinäänestyksessä muutaman sata soittoa enemmän kuin joku toinen, varsinkin kun noin prosentti koko ohjelman katsojista äänestää. Mutta kun demokratialla ei ole mitään tekemistä itse vaalinkaan kanssa, niin who cares?
    Yleisön kannalta asia taas on ilmeisesti niin, että media saa lähes aina läpi juuri sen kandidaatin, jota se sattuu kannattamaan. Tai sitten vain täysin sattumalta päättäjät nimittävät melkein joka kerta juuri sen ehdokkaan, mitä media alunperin paikalle povasi. Jokatapauksessa, koska media nyt sitten sattui valitsemaan Siitosen, meiltä mediantekijöiltä on paljon kyselty miksi laitoimme kaupunginvaltuutetut äänestämään sopivan dramaattisesti nimenomaan häntä. Yksinkertaisena selityksenä on tietenkin se, että maaherran paikan vapautuminen laittaa liikkeelle ketjureaktion ja meillä on taas monta paikkaa joihin voimme omin päin valita edustajat.
    * Seuraavaksi voimme valita uuden liikenneministerin, vaikka vanha ei vielä tiedäkään olevansa matkalla maaherraksi. Peliin kuuluu, että kaikki ne ehdokkaat, joita pyörittelemme virallisesti eivät mielestään ole edes ehdolla ja leikkivät asiasta mitään tietämätöntä. Viime viikot ovat olleet hyvää aikaa medioille, mutta aina asiat eivät ole näin hyvin. Vaikka Suomessa on melkoinen määrä erilaisia yhteiskunnallisia johtotehtäviä, niin joskus ei uusia valinta-spekulaatioita olekaan saman tien edessä.
    Onneksi juuri sitä varten on olemassa presidenttipeli.

Roope Lehtinen