02. helmikuuta 1996
Teksti:

Painotuore raportti yliopiston mahdollisista maailmoista vuonna 2015 maalaa kuvan ruusuisesta tulevaisuudesta, kovasta kilpailusta tai armottomasta alasajosta. Varautuakseen muutokseen yliopiston tulisi laatia strategioiden strategia, kehottaa Ilkka Niiniluodon johtama työryhmä.
    Maailman talous on kriisissä, Suomi vararikossa. Yliopistojen rahoitus on romahtanut ja varoja siirretty alemman tason ammattikoulutukseen. Katastrofin kruunaa akateeminen työttömyys, joka on räjähtänyt käsiin. Suomi vuonna 2015?
    Ei sentään. Tai ehkä sittenkin? Yliopistojen alasajoon johtava kehityskulku on yksi mahdollisista skenaarioista, joita Helsingin yliopiston ”Yliopisto 2015” -työryhmä maalailee tammikuun lopussa valmistuneessa raportissaan. Työryhmän puheenjohtaja, filosofian professori Ilkka Niiniluoto pitää katastrofivaihtoehtoa epätodennäköisenä, mutta lisää, että kahdessakymmenessä vuodessa ennättää tapahtua paljon. ”Kaikki on mahdollista”, Niiniluoto myöntää.
    Aloite tulevaisuusskenaarioita pohtivan työryhmän perustamiseksi tuli yliopiston konsistorilta alkuvuonna 1994. Taustalla oli yleinen huomio siitä, että pitkän tähtäimen suunnitelmat jäivät aina päivänpolttavien ja juoksevien asioiden alle. Rehtori Risto Ihamuotila asetti ryhmän saman vuoden kesäkuussa.

Kolme tulevaisuuskuvaa

Yhteiskunnallisia muutostekijöitä ja mahdollisia kehityskulkuja ennustamalla Niiniluodon työryhmä on muotoillut kolme skenaariota, tulevaisuuskuvaa, jotka voisivat olla mahdollisia vuonna 2015. Sen jälkeen ryhmä on pohtinut, millaisia vaatimuksia kuviteltu tilanne asettaa yliopistolle ja miten niihin voitaisiin varautua.
    Päämääränä on aina, että yliopisto voisi kaikissa olosuhteissa täyttää tehtävänsä, missionsa, mahdollisimman hyvin. Ryhmän mukaan Helsingin yliopiston missio on olla ”Suomen johtava sivistyksen ja henkisen uudistumisen instituutio, joka tuottaa ja välittää uutta tieteellistä ajattelutapaa ja perusteltua tietoa tutkimuksen, opetuksen ja kansainvälisen yhteistyön avulla”.
    Ensimmäisessä, Hyvinvointi-skenaariossa kansainvälinen yhteistyö sujuu hyvin, Suomi on ratkaissut työllisyysongelman ja kansalaisten elämänlaatu paranee. Yliopistojen rahoitus on kunnossa ja tuloksista palkitaan ilman kahlitsevaa tulosohjausta. Akateemisesti koulutettujen työllisyystilanne on hyvä.
    Toisessa, Kova kilpailu -skenaariossa kaupungit, valtiot ja talousalueet käyvät raakaa kilpailua keskenään. Tulot, varat ja henkinen pääoma jakaantuvat epätasaisesti. Helsingin seudun korkeakoulut on yhdistetty yhdeksi tulosyksiköksi, jossa arvostetaan soveltamiskelpoista tietotaitoa ja ammatillista osaamista. Opiskelijat näkevät yliopistosta vain tulosvastuulliset opintoväylät.
    Kolmannessa, alussa kuvatussa Alasajo-skenaariossa maailmantalouden kriisi ja valtion vararikko ovat vieneet pohjan myös yliopistojen rahoitukselta. Korkeaan koulutukseen ei enää satsata, toimintoja karsitaan ja kansainvälinen yhteistyö hiipuu. Vastavalmistuneet löytävät itsensä kortistosta.

Kohti kilpailua

Kolmesta tiestä Niiniluodon ryhmä pitää suotavimpana luonnollisesti hyvinvointi-visiota, jota kutsutaan ihannekuvaksi. ”Näyttää kuitenkin siltä, että olemme menossa kohti kovaa kilpailua, vaikka emme sitä raportissa kovin suoraan sanokaan.” Risto Ihamuotila tunnustautuu sen sijaan optimistiksi ja veikkaa hyvinvointiskenaarion olevan lähinnä totuutta. ”Voi olla, että tämä on kuitenkin toiveajattelua.”
    Optimaalinen vaihtoehtokaan ei silti olisi ongelmaton, Niiniluoto muistuttaa. Vaikka yhteiskunta kehittyisi suuntaan, jossa yliopistojen tukeminen olisi periaatteessa mahdollista, voi yliopistolaitos jäädä muiden jalkoihin. ”Yliopisto voi vaipua itsetyytyväisyyden tilaan ja häipyä näkymättömäksi taustatekijäksi muiden varjoon.” Sen sijaan uhkakuvassa, alasajo-skenaariossa, yliopistojen rooli korostuisi, sillä juuri niistä yhteiskunnan jälleenrakentaminen aloitettaisiin.
    Yliopisto 2015 -työryhmä esittää raportissaan, että rehtori asettaisi aina toimikautensa alussa pienen ideointiryhmän, joka laatisi ja tarkistaisi yliopiston pitkän aikavälin visiot ja strategiat. Ryhmän tehtävänä ei olisi pelkästään päivittää yliopiston tulevaisuuden suunnittelua maailman muutokseen, vaan myös pohtia, miten yliopisto itse voisi muuttaa maailmaa mieleisekseen.
    Risto Ihamuotila ei innostu varauksetta uudesta ryhmästä. ”En tiedä, tarvitaanko uutta idearyhmää joka kolmas vuosi. Pitkän tähtäimen suunnittelu pitäisi mielestäni hoitaa ilman uusia elimiä.”

Jarno Forssell
Piirros Markus Frey