16. helmikuuta 1996
Teksti:

Mikäli yliopistot mielivät saada rahaa, niiden on pystyttävä näyttämään tuloksensa selvinä numeroina. Viisaudesta on oltava mustaa valkoisella ehkä jo ensi vuoden alussa, sillä opetusministeriö haluaisi siirtyä jo silloin uuteen rahanjakosysteemiin. Ministeriön työryhmä on ehdottanut, että rahat jaettaisiin suoraan sen perusteella, kuinka monta perus- ja jatkotutkintoa laitoksella saadaan aikaan. Kuusikymmentä prosenttia rahoista tulisi perustutkinnoista ja neljäkymmentä jatkotutkinnoista.
    Helsingin yliopisto ruotii raporttia reippaasti, muttei tyrmää sitä kokonaan. Suurimpana puutteena pidetään sitä, että tutkimusrahat jaettaisiin yksinomaan tohtoritutkintojen perusteella. ”Yliopiston tehtäviä on vaikea saada sopimaan mihinkään kaavaan. Kaikissa tähän mennessä ehdotetuissa malleissa on niin suuria puutteita, että uudistusta pitäisi lykätä vielä vuodella”, arvioi yliopiston vararehtori Arto Mustajoki.
    ”Jos opetusministeriön malli hyväksyttäisiin sellaisenaan, opettajien kannattaisi lopettaa tutkimus kokonaan ja keskittyä kirjoittamaan jatko-opiskelijoille väitöskirjoja”, professori Yrjö Vartia heittää. ”Yliopistolla ei olisi mitään vaikeuksia tuottaa vaikka kaksinkertaista määrää tutkimusraportteja, jos ei laadulla ole väliä.”

Väikkäri = 4 artikkelia

Kansantaloustieteen laitos on Vartian johdolla kehittänyt oman arviointikaavansa, joka poikkeaa selvästi ministeriön mallista. Siinä yliopiston työntekijät laitetaan tekemään tarkasti selkoa ajankäytöstään. Sen lisäksi pidetään yksityiskohtaisesti kirjaa väitöskirjojen ja muiden tieteellisten artikkeleiden määrästä.
    Kansantaloustieteen laitoksella kehitetyn laskentamallin perusteet on lainattu yritysmaailmasta. Vartia kehuu, että malli pystyy ottamaan huomioon yliopiston toiminnan kokonaisuudessaan. Koulutus, tutkimus ja asiantuntijatehtävät on erotettu omiksi kokonaisuuksikseen, jolloin nähdään niiden todelliset osuudet menoista. Vartian mallia on kritisoitu siitä, ettei eri tutkimusalojen välisiä eroja huomioida. Se mikä on toisella laitoksella tehokkuutta, voi toisella olla ajanhukkaa. Tiedekunnissa tarkkojen selontekojen rustailua pidetään turhana työnä ja byrokratian lisääntymisenä. Monet haluaisivat välttää hiustenhalkomista siitä, minkä arvoinen on missäkin lehdessä julkaistu artikkeli ja voiko työmatkalla miettimisen laskea tutkimusajaksi.
    Vartia miettii, miten verrata lääketieteellistä artikkelia, jossa voi olla viisikin kirjoittajaa, johonkin humanistiseen artikkeliin, joka on yhden kirjoittajan suurponnistus. Toiset vertailut ovat jo yksinkertaisempia: ”neljä keskimääräistä artikkelia on yksi väitöskirja, sehän on pitkään käytössä ollut standardi”.

Suuruudenhulluudesta sakotetaan

Vartia arvioi, että tällä hetkellä yliopistolla eletään kuin elopellossa. ”Nyt rahaa saa aina sen mukaan, miten on ennenkin saatu. Tuloksista, siitä mihin rahat menivät, ei tarvitse kertoa. Todetaan vain, että kaikki meni, eikä riittänytkään. Tällainen tilanne on kestämätön.”
    Vararehtori Mustajoki toteaa, että yliopiston rahoitus on kehittynyt ilman, että sitäáolisi koskaan suoraan sidottu yliopiston tehtäviin. ”Pitäisihän sitä joskus katsoa ovatko resurssit ja tehtävät suhteessa toisiinsa. Siitä voi olla meillekin hyötyä. Valtiovaltahan sanoo jatkuvasti panostavansa tutkimukseen ja vie samalla yliopistoilta rahaa. Voisimme osoittaa, kuinka paljon tutkimus maksaa.”
    Tiedekunnille on edullista kehitellä mahdollisimman mahtavia tavoitteita, koska raha jaetaan niiden mukaan. Laitos, joka kykenee tuottamaan kymmenen maisteria vuodessa, voi tavoitella peräti kolmeakymmentä. Siksi ministeriössä suunnitellaan laadunvalvontaa ja rangaistuksia niille laitoksille, jotka jäävät pahasti tavoitteestaan. Todennäköisin on keppi-porkkana -systeemi, jossa hyvistä tuloksista saa entistä enemmän rahaa, mutta heikoista viedään entisetkin.
    Mustajoki vakuuttaa, ettei yliopiston autonomia kärsi tulosohjauksessa sellaista kolausta kuin monet pelkäävät. ”Olemmehan me nytkin opetusministeriön rahoituksen varassa, mutta päätämme itse, miten rahat jaetaan yliopiston sisällä. Ei meidän tarvitse tulevaisuudessakaan orjallisesti noudattaa ministeriön ohjeita.”

Miira Lähteenmäki
Piirros Salla Savolainen