Kansasta nousee uho

T:Teksti:

Kotimaan ihannointi ei ole Suomessa poliittisesti arveluttavaa. ”Oma maa mansikka, muu maa mustikka” jollotus aloitetaan jo lastentarhassa. Kalevala, sauna ja viina ovat myyttisen kansanluonteen perusta, jonka hehkuttaminen on ”aidon suomalaisen” oikeus ja velvollisuus.
    Ruotsissa taas esimerkiksi viikinkimytologioita musiikissaan hyödyntävä Nordman-yhtyettä on kritisoitu ankarasti äärinationalismista. Turhaan bändin laulaja on yrittänyt vakuutella, ettei myyttien käytön taustalla ole poliittista viestiä, sillä asenteiden kiristyessä on vanhoista taruista tullut tulenarkaa materiaalia.
    ”Suomalaisessa kalevalaishengessäkin on rasismipotentiaalia”, arvelee tutkija Rolf Bnchi, joka tekee Helsingin yliopistossa väitöskirjaa rasismista ja antirasismista. Suomalaiseen nationalismiin liittyy Bnchin mukaan olennaisesti ajatus demokratiasta, mikä jarruttaa muukalaisvihaa. Jos demokratisuuden ja nationalismin yhteys katkeaa, voi äärinationalismi saada aikaan pahaa jälkeä. Kalevala, Kantele ja Aino voivat joskus olla poliittisia iskulauseita.
    Suomi on kummajainen muihin Euroopan maihin verrattuna. Suomessa on vähän ulkomaalaisia ja yhtenäinen kansa. Sitä ei vain huomaa, ellei muita uskontoja, muita värejä, eikä varsinkaan muita, vaihtoehtoisia hallituksia ole näköpiirissä.

Rasisti on ressukka

Kun Suomessa puhutaan rasismista, puhutaan aina seuraavassa lauseessa työttömyydestä. Arvioidaan, että sosiaalinen pahoinvointi purkautuu väkivaltana ja ihmetellään miksei valtio tee mitään. Paljon se ei ole tehnyt, muttei se paljon voikaan, voisi vastata.
    Kulttuuriministeri Claes Andrerssonin mukaan on voitava erottaa rasistinen teko sen taustalla olevista syistä. Joensuun skinhead-keskustelussa nämä kaksi menivät sekaisin niin, ettei tiennyt olisiko pitänyt keskittyä hakkaajien rikokseen vai heidän onnettomaan sosiaaliseen asemaansa. ”Jos joku hakkaa tai pahoinpitelee toisen, se on aina rikollista, eikä sitä voida hyväksyä. Vasta myöhemmin pohditaan syitä, sellaisia kuin työttömyys, epävarmuus, kotiolot ja katkeruus.”
    Andessonin alaisuuteen kuuluva Nuorisoasiain unioni on aloittanut rasisminvastaisen valistuskampanjan. Jaetaan tarroja, käydään kouluissa puhumassa ja järjestetään tapaamisia. Se on kuitenkin vain tekohengitystä, jos nuorilla ei ole muita kontakteja ulkomaalaisiin. ”Vieraaseen projisoidaan omat pahat kuvat kuin valkokankaaseen. Vasta arkielämän kontakteissa selviää, etteivät ulkomaalaiset ole rosvoja -eivätkä enkeleitä”, Andersson arvioi.
    Rolf Buchi usko, ettei asennekasvatus tai tiedon levittäminen ole avain rasismiongelman ratkaisuun. Rasismi voi puhjeta vaikka kuinka valistuneessa mielessä, jos demokratian ja tasa-arvon periaatteet unohtuvat. Yhteiskunnan toiminnalla voidaan kuitenkin säädellä sitä, onko rasismi hiljaista ja voimatonta vai voimakasta ja hyökkäävää.
    Buchin mukaan rasismi on sisäänrakennettu valtasuhteisiin. Siellä missä on valtaapitäviä ja alamaisia, siellä on myös rasismia. Negatiiviset mielikuvat projisoidaan heikompaan, positiiviset vahvempaan. Suomenruotsalaiset ovat parempia kuin mustalaiset ja mustalaiset parempia kuin somalit. Samantyyppiseen hierarkiaan asetetaan kokonaiset kansakunnat: amerikkalaiset pärjäävät suomalaisten arvoasteikossa varmasti paremmin kuin turkkilaiset.

”Ranskalaiset ensin”

Muukalaisvihamielisissä iskulauseissa kulttuuri ovat syrjäyttäneet rodun. Rotuerottelu on huonossa huudossa, joten tehokkaampaa on vedota kulttuurieroihin. Arabit ovat epäilyttäviä islaminuskon ja hunnutettujen naisten takia, eivät ihonvärin tai pituuden vuoksi.
    Jean Marie Le Penin
johtama Front national-puolue vetoaa kansalliseen ensisijaisuuteen ”Ranska ja ranskalaiset ensin”. Le Pen toteaa: ”Pidän enemmän tyttäristäni kuin serkuistani, serkuistani enemmän kuin naapureistani, naapureistani enemmän kuin tuntemattomista ihmisistä, tuntemattomista enemmän kuin vihollisista. Niinpä pidän enemmän ranskalaisista, se on minun oikeuteni.”
    Kolmannen maailman ihmiset ovat ”siirtolaisempia” kuin eurooppalaiset, koska he eivät sulaudu ranskalaisiin, vaan muodostavat oman yhteisönsä kansakunnan sisälle. Kansallisvaltiolla on Le Penin mukaan oikeus valita ulkomaalaisensa. Sellaisia ”jotka eivät kykene osoittamaan rakkautta Ranskalle”, ei tarvitse ottaa vastaan.
    Tavalliselle nahkapäälle on aivan sama johtuuko hänen vihansa rodullista vai kulttuurisista eroista. Tutkija Colette Guillaumin erottaakin arkisen ja tieteellisen rasismin. Arkipäivän epäluulossa mielikuvat sekoittuvat, mutta oppineemmassa muodossa myytit saavat tieteellisen asun. Määritelmä ”heikkolahjainen musta” lainaa arvomaailmansa ilmaisusta ”tyhmä neekeri”.

Miksei IKL pärjää?

Lähes kaikissa muissa läntisen Euroopan maissa äärioikeistolaiset tai uusoikeistolaiset puolueet ovat vahvoilla. Itävallassa Jörg Haiderin vapaat demokraatit vetävät yli 20 prosenttia äänistä. Ranskassa Front National on yksi suurimmista puolueista, Belgiassa Vlaams Block ja Italiassa uusfasistit ovat vahvoilla. Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa äärimmäinen oikea laita on saanut äänensä kuuluviin.
    Suomessa äärioikeistolaiset tai keijokorhosmaiset vanhoilliset eivät ole saaneet paljon sanansijaa. Isänmaallinen kansanliike IKL yrittää, mutta tuloksia ei näy. Voi olla, että puukkojunkkarimeininkeihin perustuva suomalainen uho ei ole se tie, jota radikalismi nousee. Presidentin, hallituksen ja armeijan korostetun kansallishenkinen esiintyminen pitää yllä uskoa isänmaasta, johon kiihkonationalistitkin jaksavat uskoa.
    Saksassa on nähty, ettei rasismi tai äärioikeistolaisuus ole vain syrjäytyneiden puuhastelua Itä-Saksan slummeissa, Suomen Akatemian tutkija Jouko Jokisalo kirjoittaa. Tutkimukset kertovat saksalaisnuorten olevan suurelta osin avoimen muukalaisvastaisia, eikä syynä ole läheskään aina huono työtilanne: tärkein osa kannattajista on hyvin pärjääviä nuoria. He ovat sisäistäneet kilpailuyhteiskunnan täydellisesti: ketään ei pidä sääliä. Osansa saavat tuta köyhät, vammaiset ja tietenkin siirtolaiset.
    Jokisalon tutkimuksen uusliberaaleille maailmassa on luonnollinen järjestys, jota valtio on sotkenut hyvinvointihöpinöineen. Uusi eurooppalainen oikeisto haluaa karsia valtion oikeuksia puuttua yksilön elämään. Jussi Vähämäki yrittää kytkeä tähän uusoikeistoon myös Suomen nuorsuomalaiset. Vähämäki väittää myös, että uusoikeisto haluaa vähentää erilaisuuden ymmärtämistä: erilaiset intressit ja sosiaaliset lähtökohdat hävitetään tehokkuuden tieltä.
    Eurooppalainen kehitys ratkaisee paljon rasismin kehityksessä. Nousevatko kansalliset voimat eurohenkeä vastaan vai syntyykö isänmaauhon tilalle eurooppalaiseen identiteetti ja sen harjoittama rasismi?
    Rolf Bnchille demokratia on se, jonka kehittyminen ja pysyminen vie voiman rasismilta ja kiihkokansallisuudelta. Demokratia on kuitenkin käsitettävä toisin kuin Suomessa tavoiteltu tasainen konsensus. Suomalaisen voi olla vaikea hyväksyä ristiriitojen sävyttämää demokratiaa, mutta Bnchin mielestä se on ainoa mahdollisuus Euroopassa.

Artikkelin tärkeimmät lähteet ovat kirjat Kansakunnat murroksessa (Tapri 1995) ja Rasismi tieteessä ja politiikassa (Edita 1996)

Miira Lähteenmäki ja Matias Möttölä
Piirros Saku Heinänen