19. tammikuuta 1996
Teksti:

Jokaisella meistä on omat käsityksensä menneistä vuosikymmenistä. Itselleni on esimerkiksi ollut yksi elämäni ilonaiheita se, etten ole joutunut elämään 30-luvulla. Isänmaallisuuden, puhdasoppisuuden ja militarismin seos on aina terveydelle vaarallinen nautintoaine.
    Luulen, että iloni on ollut ennenaikaista.
    Nytkin elämme suuren, epävakaan Venäjän vieressä, mutta luulemme, että paasikiveläisen maantiedon lisäksi on olemassa jokin psykologinen maantieto. Kun oikein syvään työnnämme päämme pensaaseen, suljemme silmämme ja alamme kuvitella, niin olemme läntisten heimoveljiemme luona, Saksassa tai ainakin Saksan keskuspankissa.
    Ennen kuin enemmistö edes erottaa EMUa strutsista, aletaan jo tehdä päätöksiä. Suomalaiskansalliseen tapaan se, joka ei ole meidän puolella, on meitä vastaan. Kriittisiä kysymyksiä ja älykästä keskustelua ei kaivata. Näin eliitin hybris tekee Suomelle mehevän karhunpalveluksen, teemme päätöksiä vajailla tiedoilla. Unohdamme, että koska isot laivat kääntyvät hitaasti, ja ne voivat törmätä jäävuoreen, tarvitaan spekulaatiota. Ei valuuttamarkkinoilla, vaan ajattelun toreilla.
    Oletteko nähneet iloista ilmettä roopeankkamaisella maan rahojen isällä, Iiro Viinasella? Minä muista yhden. Riemukkaan, miltei kiimaisen hymyn Hesarin kuvassa, missä valtiovarainministeri katsoi, kuinka Suomen ensimmäisen Hornetin pullea perä rullasi ulos BicMacdonnelDouglasin tehtaalta. Armeijan kolikot tuntuvat olevat todellisia onnenlantteja, sillä Bosniaan voitiin lähettää hyvin liki 300 miljoonan velkarahalla rakentajapataljoona Naton lipun alle. Eikä valtiovarainministeriö eivätkä markkinavoimat reagoi. Opintotuki ja kodinhoitotuki eivät ole tätä onnellista rahaa, vaan joutavat kutistua.
    Maanpuolustus on täällä ollut aina naisten ja miesten yhteinen asia. Naisia on tarvittu paljon muuhunkin kuin huiskuttamaan nenäliinaa lähteville tai itkemään kaatuneita. Lottina, sotilaskotisisaruna yms. naiset ovat rakentaneet puolustustahtoa ja kantaneet taakkaa sodan aikana. Nykyaikana tytöt pääsevät ytimeen saakka.
    Nyt kun kaikki ovat sisäpuolella, onko ketään enää ulkopuolella? On yksi Marko Ahtisaari, sivari, ja hänen mukanaan kaikki sivaripojat. Suomen poliittiset hattivatit ovat ensin harhailleet Muumipappa-presidenttinsä kanssa merellä, mutta saaneet kesken matkaa kollektiivisen sähköiskun ja tavoitteen: Suomen lait ja niiden antamat oikeudet eivät todellisuudessa koske presidentin poikaa! Vaikka siviilipalvelus on laillista, niin onko se sopivaa? Haluamme kuria ja järjestystä, kyllä ylipäällikön pitää oma poikansa ojentaa…
    Puolustusvoimain komentaja Hägglund pelkää, että Markosta tulee huono esimerkki. kenelle, Joensuun skinheadeillekö? Johtavan oppositiopuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Saari huolestuu asiasta. Ja viimeksi eduskunnan puhemies Uosukainen tuhlaa tunteitansa kansalainen Marko Ahtisaaren yksityisasioihin ollen niiden johdosta surullinen.
    En ole äänestänyt Markon isää presidentiksi, mutta ehdotan jo nyt vuoden alussa Markoa itseään yhdeksi vuoden 1996 henkilöksi.
    Nouseva fasismi on kuin pölypunkki, ensin se tuntuu vain lievänä kutinana ja tukalana olona, ja vasta lähikuva paljastaa sen hirveät muodot. Hajautuksen, moniarvoisuuden ja erilaisuuden ymmärtämisen aikana jotkut kaipaavat vanhoja hyviä aikoja, jolloin isät päättivät poikiensa puolesta ja yksilölliset vakaumukset nieltiin lauman tahdon edessä.
    Tupakka-askin kannessa varoitetaan, että tupakointi saattaa vaarantaa terveyden. laumasieluisuus saattaa vaarantaa meidän kaikkien hyvinvoinnin – varoittamatta.

Irina Krohn

(Kirjoittaja on teatteriohjaaja ja kansanedustaja.)