15. joulukuuta 1995
Teksti:

18.

40 Tasavallan presidentti ottaa toimittajat ja kuvaajat vastaan Peilisalissa. Lehdistöavustaja Jussi Lähde vihjaa alussa, että lehtiöt kannattaa pitää esillä, sillä presidentin suusta saattaa tulla muutama lentävä sitaatti. Odotan innolla. Ja tuleehan se! Presidentti Martti Ahtisaari kehuu Suomen ensimmäistä vuotta EU:n jäsenenä ja intoutuu käyttämään jääkiekkotermejä: ”Finland har glidit in till EU”. Heja!
    Valokuvaajat ohjataan Valtiosaliin rakennetulle korokkeelle ja toimittajat parvelle seuraamaan vieraiden sisäänmarssia. Parvella meitä on niin paljon, että presidentti – asettuessaan paikalleen punaiselle matolle – saa kuikoilla ylös ainakin minuutin etsiessään katseellaan poikaansa. ”Missä se vietävän kakara oikein on…”

19.

40 Yli puoli tuntia vastaanoton alkamisen jälkeen presidentti on kätellyt noin tuhat vierasta. Valonheittimet takaavat hikisen tunnelman, eikä tunnelmaa ainakaan viilennä Maria Guzeninan astuminen saliin. Salamavalojen räiskeestä huomaa, että valtaosa valokuvaajista on miehiä. Toisenlaista tunnelmaa saliin tuo Aira Samulinin entrée ylikapeassa hameessaan ja punaisessa kuontalossaan. Jopa Kaartin soittokunnan yli kuuluu selvästi, kun kaksi miljoonaa kotikatsomossa istuvaa suomalaista vetää oluensa väärään kurkkuun.
    Janoisimmat parveilevat jo boolipisteiden luona. Itse pysyn tiukkana, nyt ollaan töissä. Niin ovat kymmenet muutkin toimittajat. Suosituimpia kohteita ovat Maria G:n lisäksi prinssi Marko, Jani Sievinen ja Susanna Keto sekä Mika Halvari. Vieressäni eräs julkkis kehuu ystävälleen, kuinka moni toimittaja häntä on alkuillan aikana haastatellut. Päätän, etten haastattele ketään. Sitä paitsi olen kadottanut valokuvaajani Nico Backströmin.

20.

40 Tapaan Atriumin ylätasanteella tuttuja. Kansanedustaja ja Ylkkärin viimevuotinen kolumnisti Ulla Anttila miehensä Tero Taposen kanssa on lähtenyt rilluttelemaan saatuaan tyttärensä Allin hoitoon. Juhlat ovat pariskunnalle jo viidennet. Nyt on uutta ilmassa, Teron mielestä tänä vuonna juhlitaan nimittäin itsenäisen Suomen muistoa. Ulla ei ole yhtä jyrkkä, vaikka vastustikin viime vuonna EU-jäsenyyttä. Huomaan yllättäen lipsuneeni haastattelupäätöksestäni.
    Toisenlaisia kommentteja saan Atriumin toiselta puolelta Risto Penttilältä ja vaimoltaan Eva Reenpäältä. Nuorsuomalaisen positiivisesti Risto Reipas määrittelee, että ”ennen valtio oli itsenäinen, nyt kansalaiset ovat itsenäisiä”. Taidatkos sen paremmin sanoa. Malja sille!
    Annan presidenttipariskunnan aloittaa tanssin Straussin ”Tonava kaunoisen” tahdissa ahtaassa ja kuumassa Valtiosalissa ja hakeudun kirjastoon, jossa tarjoillaan virvokkeita. Ensimmäinen boolini linnassa. Malja sillekin!
    Vihreän Langan toimittaja Hannes Mäntyranta on tavannut filosofi Tuomas Nevanlinnan, joka kaivaa taskustaan piipun ja tupakkapussin. Mäntyranta houkuttelee Nevanlinnaa ja hänen seuralaistaan poseeraamaan ”omien eväiden” kanssa, mutta hetken emmittyään filosofi kieltäytyy. Nuorelta vihaiselta mieheltä meni pupu pöksyihin.

21.

40 Löydän valokuvaajani ja tapaan Veltto Virtasen. Kysymättäkin hän selittää sisäpäähinettään: ”Tää on tän valtakunnan vahvin itsenäisyyden symboli. Mä jouduin syksyllä käymään kamalan itsenäisyystaistelun eduskunnassa oikeuteni puolesta.” Kun Veltto korjaa silmälasiensa asentoa, toinen sanka jää käteen. ”Helvetti, nyt jengi luulee, että taas se Virtanen on törmäillyt kännissä! No ei se mitään, tästä tulee varmaan uusi muoti.”
    Kello 21.45 toimittajien työskentelyaika loppuu. Tv-kamerat suljetaan, kamerat pakataan ja lehtiöt tungetaan taskuun. Yllättäen tanssilattiallekin tulee tilaa. Sinne siis. Hakiessani lisää virvoketta kirjastosta tapaan tuttuja tv-toimittajia, jotka ovat paahtaneet haastatteluja kolme tuntia yhtä soittoa. ”Kamalaa”, henkäisee Ripsa Koskinen iloisesti.

22.

40 Eksyn vahingossa Peilisaliin, jossa on yllättäen tarjolla RUOKAA. Tai niin ainakin luulin. Todellisuudessa ne ovat karjalaisia herkkuja, Impilahden hapanlettuja, Viipurin sillipyöryköitä ja Seiskarin riisirusinapiirakoita.
Palaan Valtiosalin ovelle tuttujen sävelten houkuttelevana. Kaartin soittokunta vaihtaa keväältä tuttuun ”Den Glider in” -kappaleeseen. Näen lattialla tuttuja: yliopiston kvestori Marja Nikkarinen pyörähtelee miehensä Lassen kanssa ja kulttuuriantropologian professori Matti Sarmela potkii gliderin tahdissa. Järkytyn. Sarmela, joka on sentään kirjoittanut ”Suomen Perinneatlaksen” ja ollut Kalevalaseuran jäsen – jo vuodesta 1988.
    Noudan lisää boolia ja tapaan vastikään Eeva Ahtisaaren avustajaksi nimitetyn Laura Kolben ja miehensä Thomas Forssin. Kysyn Kolbelta, miksi opiskelijat meillä hyökkäävät ay-liikettä vastaan, kun he Ranskassa ovat työläisten kanssa samassa rintamassa? ”Lue Sivistyneistön rooli”, Laura vastaa. Se on hänen kirjoittamansa, viime vuonna ilmestyneen, HYY:n historian viidennen osan nimi. Lupaan kiltisti.

23.

40 Kävelen tyytyväisenä rappuja alas Atriumista linnan eteiseen. Kutsuilla on ollut yllättävän hauskaa. Vieläkään ei kysytä narikkamaksua ja kalossitkin löytyivät naulakon alta niitä erikseen kyselemättä. Mistä Mara onkaan löytänyt nämä miehet? Joku selittää, että linnanvouti hoitaa tämän tason rekrytoinnit. Linnanvouti on Erkki Ahokas, Helsingin yliopiston entinen kvestori. Ilmankos.
    Viiden tunnin kakku linnassa on ohi ja jatkot Kappelissa odottavat. Mitä niillä tapahtui? Lukekaa hyvät ihmiset iltapäivälehtiä. Ylkkäri ei juorua!

Jarno Forssell
Kuva: Nico Backstrm