Tieteen eurooppalainen maaottelu

T:Teksti:

Suomalaiselle huippututkimukselle avautui ETA- ja EU-jäsenyyksien myötä laajat mahdollisuudet päästä näyttämään todellinen osaamisensa taso. Suomessa ei olekaan aikailtu, vaan eurooppalaisten yhteistyökumppaneiden hakuun on lähdetty rohkeasti. Vaikka suomalaisilla tutkijoilla on tällä hetkellä kova kilpajuoksu EU:n tutkimusprojekteihin, on edelleen vähintään puolet EU:n rahoituksen piiriin päässeiden tutkimusten rahoituksesta hankittava kotimaasta.
    ”On olemassa suuret paineet, että suomalainen tutkimus tulisi kohdentaa siten, että sille voitaisiin hakea EU:n tukea. Toteutuessaan tämä johtaisi siihen, että suomalaisen tutkimuksen painopistealueet määriteltäisiin EU:ssa. Tämä on vaarallinen kehityssuunta”, toteaa Suomen Akatemian pääjohtaja Antti Tanskanen, joka alusti lokakuussa EU:n tutkimuspolitiikasta Turun Eurooppa-instituutin luentotilaisuudessa.
    Koska jokaisen EU:n rahoittaman tutkimushankkeen ehtona on sen jakautuminen usean maan tutkijoiden kesken, ei tarkkoja lukuja yksittäisen maan saamasta rahoituksesta ole. Tanskasen arvion mukaan Suomen tulisi omilleen päästäkseen saada noin 250 miljoonaa markkaa parhaillaan käynnistyvästä neljännestä puiteohjelmasta. ”Tällä hetkellä kaikki viittaa siihen, että Suomi saa uusimmassa puiteohjelmassa selvästi laskennallista osuuttaan enemmän EU:n tutkimusrahaa.”
    Suomalaiset tutkijaryhmät ovatkin olleet aktiivisesti kauppaamassa osaamistaan eurooppalaisille kollegoilleen. Suomessa on hakemusten läpimenoprosentti uusimman puiteohjelman kohdalla 20-30 prosentin tasoa ensimmäisen hakuvuoden jälkeen, mikä on erittäin hyvä saavutus, arvioi Turun yliopiston tutkimusasiamies Eliisa Särkilahti.

Tiedepolitiikkaa vai poliittista tiedettä?

EU jakaa rahaa tutkimukselle puiteohjelmiensa kautta. Kulloinkin voimassa oleva puiteohjelma on se ohjenuora, joka määrittelee EU:n tiedepolitiikan tavoitteet seuraavaksi viideksi vuodeksi. Ratkaisevassa asemassa on EU:n komissio, joka tekee ehdotuksen puiteohjelman sisällöstä ministerineuvostolle.
”Monien sormet syyhyävät päästä vaikuttamaan siihen, miten EU:n tiederahat jaetaan. Kun EU:n tutkimusbudjetti lähti paisumaan, useat tahot lähettelivät komissiolle ehdotuksia siitä, miten homma pitäisi hoitaa. Se minkälaisia tutkimusohjelmia EU:n puiteohjelmaan valitaan, hyvin pitkälti määrää sen, kuka tutkimusrahoja voi yleensä saada”, Tanskanen toteaa.
    Tällä hetkellä on aluillaan neljäs puiteohjelma, jonka piiriin haluavien tutkimusten hakuaika päättyy vuonna 1998. Kun aikaisempien puiteohjelmien kokonaisbudjetti liikkui noin 30 miljardin markan tienoilla, on neljännen ohjelman budjetti paisunut kaksinkertaiseksi edellisiin verrattuna. Suurilta kuulostavista summista huolimatta on tutkimus- ja kehittämismenojen osuus koko EU:n budjetista vain noin neljä prosenttia. Noin 80 prosenttia EU:n rahoista menee edelleen maatalous- ja aluepolitiikan tukemiseen.

Kilpailu sanelee tutkimusalueet

EU:n tiedepolitiikka on perinteisesti keskittynyt tukemaan niin sanottuja kovia tieteitä. Erityisen paljon on rahaa jaettu informaatioteknologian ja tietotekniikan kehittämiseen sekä energiatutkimukseen. Iso kysymys EU:n sisällä onkin tällä hetkellä se, tulisiko tutkimuksen painopistettä siirtää enemmän yhteiskunnallisen ja humanistisen tutkimuksen suuntaan. Uusimmassa puiteohjelmassa on ensi kertaa huomioitu sosio-ekonominen tutkimus, joka lienee askel uuteen suuntaan.
    Kovien tieteiden suosiminen EU:n tutkimuspolitiikassa on selkeä periaatteellinen linjanveto, joka ei ole tapahtunut sattumalta. Kysymys on ennen kaikkea taloudellisista realiteeteista. EU:n tulee pystyä vastaamaan Yhdysvaltojen ja Aasian alueen heittämään taloudelliseen haasteeseen. Siksi kilpailukykyisen teollisuuden tukeminen on EU:n tutkimuspolitiikan johtoajatus.
    ”Jatkuvan kilpailun ideologia ajaa tutkimusalueiden valintaa. Valtioiden sijasta yksityinen sektori sanelee nykyään, mihin teknologinen kehitys suuntautuu. Kun EU lähti erikoistumaan samoille tutkimusalueille kuin Yhdysvallat ja Japani, se lähti samalla kilpailemaan näiden kanssa maailmanlaajuisessa mittakaavassa”, tiivistää EU:n tutkimuspolitiikasta äskettäin väitellyt tutkija Jouko Wakonen. Hänen mukaansa EU kohdistaa tutkimusrahansa globaalisesti merkittävään tutkimukseen. Pelkkä puuhastelu ei riitä. Pienimuotoiset tutkimushankkeet saavat puolestaan rahoitusta EU:n rakennerahastoista. Tällöin ei enää päämääränä ole tieteen tukeminen, vaan sosiaalisten erojen tasoittaminen.
    Samoilla linjoilla on myös Särkilahti, jonka mielestä EU:lla ei itse asiassa ole varsinaista tiedepolitiikkaa. Kysymys on nimenomaan tutkimuspolitiikasta, joka keskittyy soveltavaan tutkimukseen. ”Hyvin monella tutkimusalalla vaaditaan jo hakemusvaiheessa tiettyä näkökulmaa tutkimuksen hyödyntämiseen. Kaikki EU:n tutkimus on luonteeltaan soveltavaa, vaikka se pitäisikin sisällään puhtaasti perustutkimusta. Kysymys on siitä, että EU:n tutkimuspolitiikan pitää tukea järjestön muita tavoitteita.”

Hannu Waher
Piirros Anssi Keränen