Kukatemian kauniit ja rohkeat

T:Teksti:

Olipa kerran valtakunta nimeltä Kukatemia. Sisäiset valtapyrkimykset olivat jo pitkään ravistelleet Kukatemian rauhaa. Moni nuori ritari tavoitteli valtikkaa, niin perinteisin ritarihyvein kuin likaisemminkin keinoin. Jokaisen oli pidettävä oma kilpi kiiltävänä.

I

Urhea ritari, Maskottisoturi Asento tiesi mahdollisuutensa Kukatemian huipulle kohtuullisen hyviksi. Häntä häiritsi kuitenkin eräs asia. Muuan Neito Fatima, kaunis ja kaikenkattava tietäjänainen, piti hallussaan Ritari Asentoa koskevia tietoja, jotka julkisuuteen vuodatettuina olivat jo ehkä alkaneet luoda varjoa ritarin ylle. Asennon oli riistettävä salaiset tiedot Fatimalta.
    Kukatemian ritarikunnia perinteisesti kuitenkin edellytti, ettei ritari saa missään olosuhteissa hyökätä suoraan yksittäistä naista vastaan. Niinpä Asento päättää hyökätä sitä ritaria vastaan, jonka suojeluksessa on k/luullut Fatiman olevan. Asiaa mutkisti hiukan se, että Asento ja kyseinen ritari Kunnia olivat nuorina poikina yhdessä opiskelleet Kukatemian turnajaiskoulussa ja olivat näin toisilleen kuin veljet.
    Mutta oma maine ennen kaikkea! Maskottisoturi Asento ryhtyi tuumasta toimeen. Ludviginaukio oli paikka, jossa Kukatemian ritarit saattoivat kerran vuodessa, kymmenen minuutin rajallisena aikana, julistaa tärkeäksi totuudeksi katsomansa asia. Äänensä kuuluviin saaminen Ludviginaukiolla oli jokaisen nuoren ritarin haave ja koetuksen paikka. Oli Asennon vuoro käyttää sanan säilää. Hän tähtäsi terän ritari Kunnian varustuksiin. Siinä sivussa tuli hoideltua myös Fatima.
    Maskottisoturi Asennon Ludviginaukiolla esittämät väitteet herättivät Kukatemian kansalaisten intohimoiset tunteet: närkästystä, juoruilua, kostonhalua, häpeämätöntä uteliaisuutta ja hilpeyttä – kaikkia mahdollisia inhimillisiä tunteita. Seurasi valtataistelu, jota Kukatemian kansalaiset – varsinkin Ludviginaukion välittömään läheisyyteen sijoittuvien Aleksanterintornin ja Fabianinlinnoituksen asukkaat – paremman viihteen puutteessa herkeämättä seurasivat.

II

Verisiin yksityiskohtiin menemättä voidaan todeta, että taistelu päättyi Maskottisoturi Asennon puolittaiseen voittoon. Fatiman tarkoitusperät sentään tahrattiin. Mutta Asento ei voinut olla täysin onnellinen: kuinka hän voi enää katsoa ystäväänsä Maskottisoturi Kunniaa silmiin? Kuinka selittää epäritarillisuus Kukatemian asukkaiden edessä?
    Maskottisoturi Asento päätti palauttaa miehen kunnian. Hän järjesti Ludviginaukion viereisessä Kuninkaankellarissa julkisen tilaisuuden, johon hän kutsui Maskottisoturi Kunnian kunniavieraana. Viini virtasi, musiikki soi ja kansa hurrasi, kun kauniit ja rohkeat maskottisoturit liikuttuneina halasivat toisiaan molemminpuolisen anteeksiannon merkiksi. Asento huudahti ”Kunnia!” Kunnia huudahti: ”Asento!” Rauha näytti palautuneen Kukatemiaan.
    Illalla viinikellarissa ritarimme totesivat yksissä miehin veljellisen suhteensa vain vahvistuneen kolhuista. Horjuessaan yöllä linnaansa Kaukaisten Vuorten kupeelle, maskottisoturi Kunnia tunsi rintansa pakahtuvan omasta väkevästä ritariudestaan. Hän toivoi saavansa arvolleen sopivan Tehtävän.
    Herkistyneessä tilassaan Kunnian korviin kantautui huutoa ja melskettä. Kaukaisten Vuorten Amatsonit! Tuo hirveä matriarkaalinen heimo, josta Kunnia-parka oli kuullut vain huhuja! Kunnia katsahti Vuorten rinteelle: muutamat Amatsonit olivat hyökänneet rohkeista rohkeimman naisritari Pelottoman kimppuun. Sitä miehen kunnia ei voinut sallia!
    Yhdessä paikalle sattuneen ritaritoverinsa kanssa Kunnia hetkeäkään empimättä riensi Pelottoman avuksi. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Vihdoinkin nainen hädässä ja Amatsonit käpälämäessä! Tämä sinetöi rauhan ja miehuulliset ritarihyveet Kukatemiassa.
    Sen pituinen se?

III

Tarina saattoi jatkua seuraavasti: Jonkin aikaa näiden tapahtumien jälkeen Maskottisoturit Asento ja Kunnia käyskentelivät Kaukaisten Vuorten läheisyydessä. Vuorten laella kajasti outoa valoa. Epäluuloisina ritarit päättivät kavuta Vuorelle: eivät kai kavalat Amatsonit olleet juonimassa kostoa? Kunnia ja Asento kolkuttivat Amatsonien linnakkeen portille. Sen takaa kuului iloinen musiikki. Maskottisoturit katsahtivat toisiinsa hämmentyneinä: juhlat?!
    ”Kukatemian Maskottisoturit!”, huusivat Amatsonit iloissaan. ”He ovat tulleet juhliimme!” Kuiske ja kikatus kävi, kun Amatsonit aukaisivat portin.
    Naisritari Peloton ennätti ensimmäisenä portille (ritarit tyrmistyivät: mitä HÄN täällä teki?). Naiset tungeksivat portilla ja ihmettelivät, kun mitään ei näkynyt Pelottoman takaa. Kun Peloton ja myöskin portille rientänyt Fatima tekivät hiukan tilaa, paljastui, että portin luona seisoi kaksi pikkuriikkistä, tuskin naisen peukalonkokoista Maskottisoturia.
    ”Voi miten söpöjä!” huudahtaa Fatima ja nostaa Maskottisoturit syliinsä. Amatsonit kerääntyivät hypistelemään ja kutittelemaan somia pikku ritareita. ”Voiko näillä leikkiä?” kysyi nuori Amatsonityttö. ”Saanko viedä heidät nukkekotiini?” ”Viedään!” nauroivat muut.
    Fatima ja ritari Peloton nappasivat pikkuiset maskottisoturit ja laittoivat heidät nukkekodin makuuhuoneeseen nukkumaan. Siellä oli pehmeä untuvapeitoin vuorattu kaksoisvuode, jonne Maskottisoturit Asento ja Kunnia hellästi peiteltiin vieretyksin. ”Saatte lukea vielä satukirjaakin”, sanoi Amatsonityttö. ”Mutta olkaa kiltisti älkääkä tapelko kirjastani”, sanoi Peloton, ”itse asiassa se ei taida olla edes omani”.
    ”Hyvää yötä!” huusivat naiset. Viimeiseksi Maskottisoturit kuulivat Fatiman iloisen äänen: ”Älkääkä häiritkö meitä! Meillä on juhlat!”

IV

Ja juhlat jatkuivat ja jatkuivat, eikä kukaan tiedä kuinka kauan. Taru kertoo, että pääruoaksi tarjottiin maidossa muhennettuja sieniä.

Terhi Utriainen ja Elina Vuola
Piirros Salla Savolainen