Ekokaupunki karkaa käsistä

T:Teksti:

Suomen Akatemia myönsi viime viikolla 8,3 miljoonaa yhteentoista ekologisen rakentamisen tutkimusohjelmaan, joista valmistuu aihetta käsitteleviä lisensiaatti- ja väitöskirjatöitä. Vielä suurempi hanke on Teknologian kehittämiskeskuksen viime vuonna aloittama ympäristöteknologiaprojekti, johon valtio ja yritykset laittavat peräti 90 miljoonaa markkaa.
    Nykyinen hallitus on luvannut konkretisoida ekologisen rakentamisen tavoitteita, ja ympäristöministeriössä istuu parhaillaan työryhmä, jonka suositukset julkaistaan ensi vuoden alussa. Ministeriössä kehitellään mm. menetelmiä rakennuksen ekologisuuden mittaamiseksi.
    Kestävän kehityksen vaatimus kirjattiin lakiin viisi vuotta sitten. Sen ajateltiin olevan oiva kompromissi vanhan keynesilaisen ja uuden ekologisen ajattelun välillä: kehitytään, mutta silti kestetään. Pian kuitenkin huomattiin, että väljän periaatteen kirjaaminen ei välttämättä muuta mitään.
    ”Pyrittiin selvittämään, mitä tuo kaunis sanapari itse asiassa tarkoittaa ja vähitellen aletaan havaita, että näinhän on aikaisemminkin suunniteltu. Ei kukaan ammattisuunnittelija ole pyrkinyt edistämään kestämätöntä kehitystä; ajan mittaan vain lisääntyy tieto siitä, mikä on kestävää” kirjoitti professori Pekka V. Virtanen Helsingin Sanomissa pari vuotta sitten.
    Tutkimuksilla yritetään taata, ettei tehdä turhia tai täysin vääriä määräyksiä, mutta kehitys tahtoo karata hitaasti etenevien suunnittelijoiden käsistä. Yhtenä esimerkkinä suunnitteluongelmista Korpivaara-Hagman mainitsee sen, että liikenne saastuttaa aina enemmän kuin rakentaminen. Jos kotoa ei pääse kaupungille kuin henkilöautolla, on paraskin ekotalo epäonnistunut.

Omenapuiden pitkät varjot

Ekologista kaupunkia käsittelevässä Ekopolis-kirjassa arkkitehti Kimmo Lapintie kirjoittaa otsikolla ”Omenapuiden pitkät varjot”, kuinka syvälle kaupunkikulttuurin pelko on syöpynyt: ”Lapionvarressa viihtyvä perheenisä ja vapaina kirmaavat pikkulapset muodostavat jäädytetyn Peter Pan -maailman… Perusongelma on se, että nykyisten kaupunkien ekologista `pahuutta’ ei käy pakeneminen. Sen ymmärtäminen, että ympäristöongelmat eivät enää ole luonteeltaan paikallisia, tekee ekologisesta puutarhakaupungista käsitteellisen paradoksin.”
    Ei ole mielekästä rakentaa nykyisen kaupungin viereen uutta ekokaupunkia, joten nykyisiä pitäisi parantaa. ”Ympäristöhygienialla ratsastavan kaupunkisuunnittelun seurauksena ympäristön rakentaminen ja hoito on siirtynyt suurempiin yksiköihin, kauemmas ympäristön käyttäjästä – samalla suunnittelu on pilkottu pieniin osatehtäviin. Seurauksena on syntynyt sekä illuusio asioiden hoidosta että käytännön vaikeuksia hoitaa niitä järjestelmän ulkopuolella”, kirjoittaa Lapintie.
    Seuraavaksi voi miettiä ekologisen kaupungin vaikutuksia globaalisti ja huomata, että länsimaiset ekomarkkinat ovat tästä näkökulmasta turhaa energian tuhlausta. ”Jos paikallinen suunnittelu pohjautuu uusien ekomarkkinoiden tuottamiseen ja hyväksikäyttöön, on se kehitysmaanäkökulmasta katsottuna kielteistä”, professori Briitta Koskiaho arvioi. Ekologinen rakentaminen kytkeytyy rahaan ja valtaan, koska kestävän kehityksen määrittely on aina arvoihin sidottua.
    Ympäristöministeriössä todetaan, että absoluuttisen ekototuuden etsinnästä on luovuttu. Korpivaara-Hagman sanoo päätyneensä siihen vaatimattomaan lopputulokseen, että on parempi, että ympäristöasioihin kiinnitetään huomiota kuin että ei kiinnitettäisi.

Viikkiin tulee puisia kerrostaloja

Viikin tiedepuistoalueen asuinkerrostalojen rakentaminen alkaa ensi keväänä. Kerrostalojen suunnittelukilpailun voitti ehdotus, joissa talojen runko ja julkisivu ovat kokonaan puuta.
    Arviointiryhmän mukaan ehdotus on teknologisesti toimiva ja tavoittaa puutalon ilmeen nykyaikaisesti. Kaksi-, kolme- ja nelikerroksiset asuintalot on tarkoitettu yliopiston henkilökunnalle. Taloissa on 65 asuntoa, joiden yhteispinta-ala on 5 000 kerrosneliömetriä. Kerrostalot ovat osa Viikin kiistellyn ekoasuntoalueen suunnitelmaa.

Miira Lähteenmäki
Kuva: Tuomas Harjumaaskola