05. lokakuuta 1995
Teksti:

Kansanedustaja Pertti Olavi Virtasella, 44, on suuret luulot itsestään. Mies pitää itseään Suomi-neidon terapeuttina, profeettana ja herättäjänä. Istuessaan Eduskuntatalon kuppilassa hän paasaa politiikasta, luovuudesta, suomalais-ugrilaisesta mielestä ja kielestä, teoretisoi ja heittää herjaa lehdistöavustajansa kanssa. Välillä Virtanen tervehtii kansanedustajatovereitaan ja purskahtaa raikuvaan nauruun tajutessaan menneensä liian pitkälle verbaaliakrobatiassaan. ”Me tarvitaan lisää tätä transmorf….formaatiota… hohhoh-hoh-hoo!”
    Ei silti, voi suurille luuloille olla perusteitakin. Sillä vaikka eduskuntaan on vuosikymmenten varrella noussut urheilijoita, kirjailijoita ja näyttelijöitä, on ”Veltto” Virtasen urakehitys ja ansioluettelo vertaansa vailla. Säveltäjä, muusikko, kirjailija, psykologi, hypnologi, läänintaiteilija, presidenttiehdokas, kansanedustaja, väittelymestari. Mitä vielä?
    ”Mä olen ainoa, joka on Suomessa rollannut räkäsimmistä rock-festivaaleista – ja vielä itse esiintyjänä – vallan tuntumaan”, arvioi Veltto itseään ylpeänä. Hän sanoo tottuneensa rajojen rikkomiseen. ”Mä en ole itse asiassa mikään rock-, vaan roll-mies. Mä uskon virtaukseen, virtaamiseen, flow’hun, eteenpäinmenoon.”
    ”Mun luova kyky hakee rankkoja paikkoja ja haasteita, jossa mä voisin toteuttaa ja löytää itseäni. Ennen kaikkea mä pidän tätä kokemusta mun oman henkisen kasvun paikkana. Presidentinvaalikampanjan aikana mä tunsin olevani Suomi-neidon terapeutti. Ja jotta mun ihmisyydestäni olisi enemmän hyötyä koko kansakunnalle, mun oli alettava kehittyä myös tällä tasolla.”
    ”Ensimmäisen viikon jälkeen mä ajattelin, että mitä hemputtia mä olen mennyt tekemään. Siis että tässä ei oo mitään järkeä! Mä, joka olen aina inhonnut ja vihannut politiikkaa – huomaa, tässä muodossa – olen itse mennyt tähän mukaan.”
    Epätoivoa kesti kuitenkin vain muutaman viikon. Virtanen päätti perustaa oman eduskuntaryhmän, Ryhmä Virtasen, ja palkata lehdistösihteerikseen vanhan ystävänsä, Radiomafian toimittajan Harri Strömbergin. ”Mä huomasin että täällä on myös vapaus. Mulla on yhteiskuntatieteilijänä täällä näköalapaikka, jota mun oma kehitykseni syvyyspsykologina vaati.”

Tieto lisää tuskaa

Virtasen eduskuntaura alkoi konfliktilla ikäpuhemies Martti Tiurin kanssa valtiopäivien ensimmäisessä istunnossa. Puhemies vaati Velttoa luopumaan baskerista, kunnioittamaan arvokasta paikkaa paljastamalla päänsä. ”Sisäpäähine” pysyi kuitenkin tiukasti Velton ex-hippitukan peittona. Välikohtaus herättää vielä puolen vuoden jälkeen Veltossa kiihkoa: ”Ne yritti panna mut kyykkyyn, ottaa luontoa pois ja näyttää kansalle julkisesti, että jos te äänestätte tänne tällaisia, niin me laitetaan ne kuriin.”
    ”En mäkään ole maailman vahvin. Tottakai se tuntuu, kun ekaa kertaa menet tonne saliin ja isolla nuijalla varustettu mies sieltä sanoo, että `nyt Virtanen lakki päästä’. Kyllä sieltä regressoitui, nousi mieleen kaikki nurkkaan menot, kohta heitetään ulos ja äiti itkee…”, Veltto muistelee.
    Virtanen sanoo jo nyt menettäneensä kunnioituksensa edustukselliseen järjestelmään. ”Tieto lisää tuskaa. Tässä asiassa se tarkoittaa just’ sitä, että mitä enemmän sä tiedät näistä rakenteista ja näät niiden läpi, sitä tuskaisempi olo sulle tulee, koska sä et voi kunnioittaa niitä ja pitää arvokkaina näitä – pellejä. Kun mua on sanottu pelleksi, niin mä olen sanonut kauniisti, että pellejen pelleksi mä en rupea. Koska pelleilyä tää on. Tää on sellainen kulissi, joka vie arvokkuudelta mieltä. Demokratia on sitä, että ihmiset valitsee edustajikseen parhaita. Tää on sen irvikuva. Näittenkö pelleksi mun pitäisi ruveta? On eri asia olla terapeuttinen narri.”

Ideavarkaita

Politiikasta puuttuu Virtasen mukaan myönteinen huumori. Sen sijaan savolaisittain ulkoaopittu vitsi on ahkerassa käytössä. ”Vitsi on just’ sellanen, jolla pannaan toinen puolue, nainen, koira tai mutakuono järjestykseen. Mutta huumori on elämää, mielekkääksi tekemistä.” Lehdistösihteeri Strömbergin mukaan eri poliitikkopiirien edustajat kävivät eduskunnan alkuaikoina kuppilassa testaamassa Velttoa. ”Huomattiin, että tää ei olekaan vitsimies, vaan huumorimies. Sanoivat, ettei tää oikein sovi, pitäisi vitsailla enemmän.”
    Velton analyysi nykyisestä suomalaisesta politiikasta on, että se on kuin huono avio- tai avoliitto, jossa pyritään mustasukkaisesti mitätöimään toisen kehitysmahdollisuuksia ja estämään toisen kehitystä oli kyse sitten kielitaidosta, luovuudesta tai omaperäisestä ajattelusta. ”Jotta saataisiin pidettyä valta itsellä eikä tarvitsisi pelätä, että nyt se lähtee tai menee mun ohi tai jotain tämmöistä.”
    Mustasukkaisuus näkyy esimerkiksi siitä, että aina kun joku keksii hyvän idean, on joku toinen omimassa sen itselleen. ”On niin älytöntä, että hyvät asiat ei mene eteenpäin, kun mä esitän ne. Sitten joku kepu ottaa ne ajaakseen ja se menee läpi mediassa. Ajatelkaa kuinka epäkiitollista! Ja sitten kun se sun hyvä ideasi tulee niitten suusta, niin sitten toisten on muodon vuoksi vastustettava sitä.”
    ”Tähän samaanhan on kuollut yliopistoelämä. Akateeminen vapaus on tuhottu muun muassa sillä, ettei kapakassa voi enää keskustella. Jo 70-luvulla proffat ja kaikki nää, jotka tekee lisensiaattityötä, lypsi idearikkailta opiskelijoilta ja toisiltaan kapakassa kaikki hyvät ideat. Lopulta jengi kieltäytyi puhumasta. 80-luvulla tuli säännöksi, että jos sulla on kesken joku tutkimus, niin älä puhu siitä. Kukaan ei uskaltanu enää ryypätäkään, koska ne pelkäsi, että ne kännissä vahingossa rupeaa kehumaan omaa ideaansa ennen kuin se on valmis. Mitä siinä voi tulla jostain idearikkaasta, suomalaisesta sivistyneestä älymystöstä?”

Vaarallisia juttuja

Muiden puuhiensa ohella Veltto Virtanen on pitänyt yhteyttä akateemisiin juuriinsa. Työn alla on väitöskirja ”suomalais-ugrilaisen mielen, kielen ja luonnon yhteydestä”. Aihetta käsittelevä lisensiaattityö on jo valmistunut. Tutkitun tiedon jakamista opiskelijoille Veltto harrastaa Tampereen yliopiston näyttelijätyön laitoksen psykologian opettajana. Akateeminen kansalainen Virtanen on huolissaan viime aikojen koulutuspoliittisista suuntauksista. Hänen mielestään opiskelijoiden oman edun mukaista olisi unohtaa raha-asiat, sillä jos huomio kiinnitetään vain niihin, ei huomata kuinka jotakin vielä tärkeämpää ollaan viemässä. ”Mikä on koko opiskelun sielu? Itsensä kehittäminen ja löytäminen. Jos sä lähdet johonkin putkeen, se on niin kahlitseva juttu, että se suurin kysymys jää kysymättä; mitä mä haluun, mitä mun mieleni tekevi?”
    Virtanen pitää innostavuuden ja haltioitumisen ilmapiiriä tärkeänä oppimiselle. ”Se tapahtuu välillä aika hitaasti. Täytyy varautua siihen, että aina ei ole yhtä hyvä fiilis. Se riippuu myös opiskelijoista. Mä tiedän sen; kuulijat ei ole aina sillä värähtelytasolla, että pääsisi oikein syvälle. Joskus sitä vaan on kuivia luentoja. Vähän niinkuin voisi sanoa, että joku nainen pysyy kuivana, kun eivät hajut ja muut geometriat sovi ja herätä siinä naisessa niitä juttuja. Siinäkin on oltava kärsivällinen. Tärkeintä on saada se opiskelijan sielu avautumaan kukkaismaisen, kuohkean, jäntevän, pehmeän himokkaana.”
    Voisiko sen sanoa osuvammin?

Jarno Forssell
Kuva: Nico Backström