05. lokakuuta 1995
Teksti:

Kaiken psykologisen hoidon tavoitteena on lievittää henkistä kärsimystä ja lisätä itsetiedostusta. Terapeutti auttaa potilastaan kohti henkistä kasvua. Keinot tähän ovat monet, sillä erilaisia psykologisia terapioita tunnetaan satoja. Yksi ainakin Suomen oloissa tuntemattomimmista luovuusterapioista on valokuvaterapia, jossa psyykkisiä ongelmia pyritään ratkomaan valokuvien avulla.
    ”Suurin osa ihmisen ajattelusta on visuaalisuuden varassa”, kertoo valokuvaterapian suomalainen uranuurtaja, psykologi ja valokuvaaja Lauri Mannermaa. Hän on valmistunut psykologiksi Helsingin yliopistosta ja opiskelee Taideteollisessa korkeakoulussa valokuvausta MA-ohjelmassa. Mannermaasta on myös hyvää vauhtia tulossa Suomen ensimmäinen valokuvaterapeutti.
    ”Valokuvien avulla voidaan nostaa pintaan unohdettuja muistoja tai tukahdutettuja tunteita. Valokuvista keskustellessa voi käydä esimerkiksi ilmi, missä ihmissuhteissa on ollut ongelmia, läheisyyttä tai dynamiikkaa.”
    Valokuvaterapiassa auttamisen välineenä käytetään mm. potilaalle tärkeitä kuvia, jotka tämä tuo terapiaistuntoon. Kuvia perheestä ja suvusta sekä potilaan itse ottamia mieluisia kuvia katsotaan valokuvauksellisen koulutuksen saaneen terapeutin kanssa, niistä keskustellaan ja niiden nostamia tunteita käsitellään yhdessä.
    Potilasta voidaan esimerkiksi pyytää piirtämään puhekuplat valokuvien henkilöille tyyliin: ”Mitä hän tässä tilanteessa ajattelee?” Se kertoo Mannermaan mukaan paljon tilanteen hahmotuksesta ja tuo esiin sellaista, mitä terapeutti ei tajuaisi kysyä tai jota henkilö itse ei ymmärtäisi muuten kertoa. ”Kuvissa näkyvä ruumiin kieli kertoo paljon. Yhden kuvan perusteella ei kuitenkaan voi vetää johtopäätöksiä. Sen sijaan toistuva asetelma esimerkiksi perhekuvissa voi kertoa jotakin perheen sisäisistä jännitteistä.”
    Mannermaa korostaa, ettei minkään terapian tarkoituksena tulisi olla muuttaa ihmistä. ”Mielestäni ihmiset saavat olla sellaisia kuin he ovat. Tärkeintä on, että he pärjäävät itsensä kanssa. Terapian tavoitteena voisi olla vaikka osa-aikaonnellisuus.”

Hyvä vastaanotto

Valokuvaterapia ei ole uusi ilmiö. Itse asiassa se syntyi suunnilleen samoihin aikoihin kuin valokuvauskin, 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla. 1850-luvulla valokuvan käyttömahdollisuuksia psykologiassa alettiin pohtia vakavammin ja kuvia näytettiin ensimmäisen kerran potilaille 1856. Työ jäi kuitenkin sadaksi vuodeksi puolitiehen, innokkaiden amatöörien harrastukseksi.
    Vasta 1970-luvulla amerikkalaiset Robert Akeret ja Ralph Hattersley nostivat valokuvaterapian ammattimaiselle tasolle. Nyt valokuvaterapeuteilla on oma kansainvälinen järjestönsä, joka on osa Amerikan taideterapiajärjestöä. Alan kansainväliseen kärkeen kuuluu puolenkymmentä yhdysvaltalaista ja kanadalaista terapeuttia.
    ”Valokuvaterapia ei ole levinnyt koskaan kovin suureksi, sillä se edellyttää terapeutilta psykologin koulutuksen lisäksi kykyä lukea kuvia”, Mannermaa selittää. Suomessa ei tällä hetkellä ole yhtään ammattimaista valokuvaterapeuttia. Joissakin psykiatrisissa sairaaloissa on kuitenkin valokuvakerhoja ja muualla potilaat ovat silloin tällöin tuoneet valokuvia tavalliseen terapiaistuntoon. ”Ongelmana on ollut, etteivät terapeutit ole oikein tienneet, mitä valokuvilla olisi tullut tehdä.”
    Lauri Mannermaa tutustui valokuvaterapiaan kolme vuotta sitten. ”Yksi terapiamuodon tämän hetken tärkeimmistä hahmoista Rose Martin oli syksyllä 1992 Suomessa vetämässä valokuvaterapian työpajaa. Olin samoihin aikoihin tuskaillut, tuleeko minusta valokuvaaja vai psykologi, mutta kun luin Valokuva-lehdestä jutun Martinin työpajasta ymmärsin, ettei minun tarvinnutkaan valita. Valokuvauksen ja psykologian pystyi yhdistämään.”
    Mannermaa on itse kokeillut valokuvaterapian antamista – osana psykiatrian opintojaan – pienimuotoisesti Lapinlahden sairaalassa. ”Kokemus oli minulle myönteinen ja useimmat ihmiset suhtautuivat valokuvaterapiaan positiivisesti.”
    Lisäoppia Mannermaa kävi viime kesänä hakemassa Kanadasta. Matkan tuliaisina hän on täynnä intoa ja lähiajan tavoitteena on tehdä taideteollisen lopputyö valokuvaterapiasta. ”Lopputyö sisältää teoriaosuuden ja käytännön potilastyötä. Taideteollinen korkeakoulu voisi olla loistava paikka antaa valokuvaterapiaa, sillä se on täynnä visuaalisia tyyppejä.”

Jarno Forssell