19. lokakuuta 1995
Teksti:

Toimittajia ja tutkijoita yhdistää yksi asia: molempien yhteiskunnallista aktiivisuutta katsotaan karsaasti. Toimittajien osalta karsastusta on aiheuttanut mustavalkoinen puoluelehdistö, tutkijoiden osalta poliittisesti oikeaoppiset ”tutkimukset”, joilla on ollut valtaapitävien, vaan ei lähteiden tukea. Journalismin oikeellisuuden takeeksi on kehitettu journalistinen etiikka, uskottavan tieteen takeeksi teoria yliopistolaitoksen autonomiasta ja vaatimus tieteen objektiivisuudesta.
    Samalla kun lehdistöstä on tullut hajutonta ja mautonta, alkaa tutkimuksen kentältä löytyä särmää. Tiukan ”objektiivisuuden” ideaali on saanut ainakin osittain väistyä nuorten tutkijoiden yhteiskunnallisuuden tieltä. Avoimen henkilökohtainen suhde tutkittavaan kohteeseen ja tutkijan omien omien arvolatausten esiin tuominen ei ole enää harvinaista, etenkään uusilla tieteenaloilla kuten ympäristötutkimuksessa ja naistutkimuksessa. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan ja Gaudeamuksen järjestämän tieteellisen kirjoituskilpailun raadissa istunut sosiologi Matti Kortteinen kuvaa ilmiötä puhumalla ”kettutyttöfilosofian” noususta tutkimuksessa.

****

Tiede ei synny tyhjiössä. Akateeminen tutkimus, etenkään humanistisissa ja yhteiskuntatieteissä, ei voi koskaan olla sataprosenttisen objektiivista, koska jo se mitä tutkija valitsee tutkittavaksi ja mitä kysymyksiä hän esittää, riippuu tutkijan kokemuksista ja arvoista. Ja sitä kautta ympäröivän yhteiskunnan arvoista. Näin on ollut aina, mutta aina eivät tutkijat ole tätä joko tiedostaneet tai tunnustaneet. Veikkaisin jälkimmäistä.
    Ajat ovat kuitenkin muuttuneet. ”On reilua tuoda esiin se näkökulma, josta lähtee liikkeelle”, sanoo mainitussa kirjoituskilpailussa kunniamaininnalla palkittu filosofi Sirkku Hellsten. Totta, reilua se on. Mutta samalla se suhteellistaa tieteen, tutkimuksesta tulee vain yksi puheenvuoro keskusteluun. Ei ihme että vanhemmat tutkijat ovat hermostuneet – osa heistä on tottunut siihen, että tiedettä pidetään Oikeana Totuutena.
    Omien henkilökohtaisten lähtökohtien tunnustaminen ja pyrkimys relevanttiin, rehelliseen tutkimukseen eivät sulje toisiaan pois. Hyvää tutkimusta voivat tehdä myös kohteeseensa vahvasti sitoutuneet tutkijat. Mutta onko se tällöin puolueetonta, viileän objektiivista tutkimusta, ja pitäisikö tutkimuksen sellaista yleensä ollakaan? Lähtökohdiltaan ei, mutta metodeiltaan ja lähteiden käytöltään kyllä. Pyrkimys objektiivisuuteen näiltä osin ei ole liikaa pyydetty.

Jarno Forssell