Neljä lukukautta kokeiluun?

19. lokakuuta 1995   |   Artikkelit   |   kommentit

Helsingin yliopistossa suunnitellaan nykyisen kahteen periodiin perustuvan lukuvuosimallin muuttamista. Asiaa pohtinut työryhmä esittää lukuvuoden jakamista neljään yhdeksän viikon mittaiseen periodiin, kahteen syksyllä ja kahteen keväällä. Uusi malli helpottaisi kesäopiskelua, sillä kevään toinen periodi päättyisi vasta kesäkuun puolessavälissä. Syksyn ensimmäinen periodi alkaisi puolestaan jo elokuussa. Uutuutena olisi pääsiäisen aikaan sijoittuva kolmen viikon jakso, jolloin ei annettaisi opetusta.
    Uusi malli tehostaisi työryhmän mukaan opiskelijoiden opiskelumahdollisuuksia ja antaisi opettajille mahdollisuuden keskittyä osan vuodesta pelkästään tutkimukseen. Suunnitelman mukaan yksi neljästä periodista olisi pyhitetty tutkimukselle. Professori Göte Nymanin johdolla istunut työryhmä esittää, että neljän lukukauden kokeilu aloitettaisiin muutamilla vapaaehtoisilla laitoksilla ensi syksynä.

Muuta kiinnostavaa:

  • Ei artikkeleita

Kommentoi


Miksi tämä?

Uusin lehti

Osakeyhtiö kiusattujen asialla

Koulurauhaa-lehdellä kerätään taas rahaa kiusatuille. Julkaisua kustantavan yhtiön toimitusjohtaja ei mielellään kertoisi, miten tuotot käytetään.


Herrasmiesurheilija

Vapaaottelija Anton Kuivanen viihdyttää kehässä ärhäkkyydellään. Kehän ulkopuolella sitä ei uskoisi millään.


Olotila hukassa

Kun avoin kaupunkitila väistyy lasiseinien tieltä, hengailusta tulee uhanalaista.


  • Uusimmat kommentit

  • Kommentoiduimmat nyt

    Facebook

  • RSS Tasa.fi uutisotsikot