05. lokakuuta 1995
Teksti:

Kun Pekka Koskinen juuri valmistuneena juristina astui ensimmäisen kerran yliopisto-opiskelijoiden eteen, tiesi hän alastaan kaiken mahdollisen ja oli äärimmäisen pätevä opettaja. Näin ainakin 23-vuotiaasta tuntui, mutta sen jälkeen mieli on muuttunut. ”Yksikään opettaja ei ole synnitön: opetusmenetelmissä on aina parantamisen varaa”, vetävästä luennointityylistään kiitelty rikosoikeuden professori kommentoi parikymmentä vuotta myöhemmin.
    Pekka Koskinen uskoo puheen voimaan. Tärkeimmät opetusvälineet ovat liitu ja taulu, ja menetelmistä tehokkain on puhuminen. ”Ehkä minun pitäisi kouluttautua paremmaksi piirtoheitinkalvojen tekijäksi”, Koskinen sanailee sarkastisesti. Hän epäilee, että muistiinpanojen robottimainen kopioiminen kalvolta häiritsee opiskelijoiden keskittymistä käsiteltävään aiheeseen.
    Ihanneluentoina Koskinen pitää luentoja, jotka ajoittuisivat kirjatenttien jälkeiseen aikaan, jolloin opiskelijat voisivat tulla luennoille keskustelemaan kirjojen käsittelemistä oikeudellisista kysymyksistä. ”Keskustelua, keskustelua rutkasti lisää oikiksen tutkintoon”, kuuluu professorin viesti.
    Yksi syy Koskisen suosioon oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden keskuudessa ovat yliopiston eläinlääketieteellisellä asemalla Tvärminnessä järjestetyt rikosoikeuden kurssit. Jo parinkymmenen vuoden ajan parikymmentä opiskelijaa on pakannut ruutuvihkot, lakikirjat, makuupussit ja saunakamppeet kassiin ja matkannut Hankoon kolmipäiväiselle, vapaaehtoiselle kurssille.
    Tvärminnen kurssilla järjestetään luentojen lisäksi oikeudenkäynti, jossa opiskelijat ja opettajat ratkovat kuviteltua oikeustapausta koko päivän. ”Lopussa järjestetään Eurovision loppukilpailujen tapainen äänestys, jossa ryhmät määrittelevät, paljonko kakkua syytetty saa.” Koskinen pitää koulutussaavutuksena sitä, että opiskelijoista on tullut liberaalimpia tuomionantajia kuin aikaisemmin. Aiemmin opiskelijaryhmät jakoivat tuomioita läheltä lain sallimaa maksimirajaa, nyt näyttää siltä, että opettajat ovat tuomioissaan jopa kovempia kuin opiskelijat. ”Järkevää kriminaalipoliittista ajattelua nuorilta”, Koskinen myhäilee.
    ”Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa on hyvät ja huonot puolensa. Opiskelu on niin anarkistisen vapaata, että se lähentelee välillä heitteillejättöä”, Koskinen toteaa ja toivoo, että ensi syksyksi suunniteltu tutkinnonuudistus johtaa myös konkreettisiin parannuksiin opetuksen sisällössä.
    Vaihtoehtoisia tenttikäytäntöjä Koskinen pitää työläinä sekä opettajalle että opiskelijalle – mutta silti suositeltavina. ”Opiskelijat ovat kauhean vastuuntuntoisia. He eivät esimerkiksi alennu kopiomaan kotona kirjoitettavia esseitä suoraan kirjoista, vaan katsovat velvollisuudekseen tehdä työn hyvin.”

Nina Korhonen
Kuva: Niko Nurmi