Leskinen: Auto vai kuukautisside?

T:Teksti:

Sukupuolten sota on alkanut. Kulttuuriaviisien mukaan sen eturintamassa ovat Anja Kaurasen ”Pelon maantiede” ja Matti Mäkelän ”Kaksi vaimoa”, erityisesti kirjoitus Miehen tie. Suomalaiset rakastavat kulttuurisotia yli kaiken, koska ahtaassa kulttuurissa jokaisella on jotain sanottavaa. Aamulehden (18.8.) mukaan sosiologi Sari Näre intoutui kommentoimaan, että miehet kokevat Kaurasessa ”maagista valtaa” ja tulevat ”tiedostamattaan tietoiseksi mysteeristä, siitä millainen on pelon dynamiikka miesten ja naisten suhteissa.” Ei siis mitään tavallisen hepun tajuttavissa olevaa kamaa. Kaurasen kirjoista olen lukenut ”Kultasuun”, mutta sen kieli oli mielestäni käsittämätöntä ja etäännyttävää. Matti Mäkelästä en ole koskaan aikaisemmin kuullutkaan. Sukupuolten välisen kulttuurisen sodan symbolit ovatkin minusta toisaalla.
    Ohjaaja Markku Pölönen totesi Hesarissa jokin tovi sitten, että surkeinkin elokuva kertoo jälkipolville paljon oman aikansa arkipäivästä. Huonoinkaan ohjaaja ei Pölösen mukaan kykene estämään elämää livahtamasta elokuvaansa. Sama pätee mainoksiin. Ne kertovat mitä kansa arjessaan tekee ja mistä se haaveilee. Tulevaisuuden media-arkeologin kohtalona on tutustua 1990-luvun tv-mainoksiin.
    Vuoden 1995 sota kiteytyy kahteen myyttiseen kulttuuriseen esineeseen: autoon ja kuukautissiteeseen.
    Tv-mainosten naisen koko aikuisikä kuluu kuukautissiteiden ominaisuuksien pohtimiseen. Hän ei ajattele mitään muuta kuin imukanavia ja siivekkeitä. Onnekkaimmat pääsevät mainoksiin kertomaan siitä järisyttävästä muutoksesta, minkä siirtyminen Always Ultran käyttäjäksi tuo mukanaan. Kuukautissiteiden mainostamiseen kulutetaan suunnattomasti aikaa, rahaa ja filmiä.
    Minä raukka joudun tuijottamaan tätä päättymätöntä tarinaa uudestaan ja uudestaan mitään käsittämättä ja kuoliaaksi ikävystyneenä.
    Kuukautissiteiltä jäävä mainosaika täytetään erimerkkisillä autoilla, joilla miehet huristelevat pitkin maailman maanteitä lähtemättä mistään ja pääsemättä mihinkään. Tuijotan tätä päättymätöntä tarinaa uudestaan ja uudestaan mitään käsittämättä ja kuoliaaksi ikävystyneenä.
    Kun autoon asennetaan siivet, se muuttuu lentokoneeksi ja kiidättää matkustajansa kaukomaille. Kun kuukautissiteeseen asennetaan siivet, se pysyy entistäkin tiukemmin paikallaan. Kyseessä on mitä merkittävin ja sovittelemattomin ero, mutta näidenkään kulttuurituotteiden paremmuusjärjestyksestä ei kannata sotia.
    Kirjat ”Pelon maantiede” ja ”Kaksi vaimoa”, henkilöauto ja kuukautisside ovat kaikki minulle tarpeettomia kapineita. Haluaisin pysyä puolueettomana, mutta myönnän että virta vie: haaveilen jo omasta skootterista. Joudun valitsemaan puoleni suuressa sukupuolisodassa, ja aion olla solidaarinen miehille.
    Kenen joukoissa sinä seisot?

JR Leskinen