19. lokakuuta 1995
Teksti:

Kummeleiden olisi suonut onnistuvan paremmin. Mutta Kummelille kävi niinkuin kaikille auvoille, kultseille ja faktahommille sitä ennen: tv:n sketsiviihde menetti parhaan teränsä, kun se siirrettiin valkokankaalle.
    ”Kummelistories” on niin puiseva, että alkaa ihmetellä, mikä niissä Kummeleissa on ennen naurattanut. Se varmaankin, että tv-juttuihin eksyi hauskuuttakin, kun sketsejä suollettiin ripeään tahtiin – hirveällä draivilla ja improvisoiden. Se ei Kummeleiden mielestä elokuvaan riitä. Elokuva on jotain hienompaa, jotakin, joka täytyy tehdä tosissaan. Niinpä elokuvan vaatimukset huomioon ottanut Kummeli on väkisin väännetyn makuinen.
    Vitsi saattaa piillä siinä, että Heikki Vihinen on tehnyt käsikirjoituksen Kummeleiden tarinoiden pohjalta. Liekö käsikirjoitusvaiheessa tullut ylimääräistä hitautta tarinoihin mukaan, vai eivätkö ideat alunperinkään kantaneet elokuvaksi asti? Nauru kuulemma alkoi käsikirjoitusvaiheessa, muttei se enää katsomoon kanna.
    Käsikirjoittaja Vihinen on sommitellut löysähkön ”pääjuonen”, jossa kolmen miehen kommandojoukko (nykykummelit: Heikki Hela, Timo Kahilainen ja Heikki Silvennoinen lähtee taistelemaan suomalaisia perusarvoja loukanneita keskieurooppalaisia vastaan. Lisää kolmikon näyttelemiä hahmoja saadaan rahdattua valkokankaalle, kun joukkio vaipuu korsussaan muistelemaan tapahtumia vuosien varrelta, tai kun Mauno Ahonen ja Kalevi Härvä vierailevat taistelutantereella. Tarinoissa vilahtelee Kummeleiden lisäksi muutama neitokainen ja ehdottomasti Vuoden ekshibitionisti -arvonimen ansaitseva Heikki Vihinen – hän kun suoriutuu melkein kaikista kohtauksistaan munasillaan.
    Elokuvan tarinat liittyvät löyhästi toisiinsa, ja eipä sekään mitään haittaisi, jos ne edes olisivat hauskoja. Parille vitsille hymähtää vanhan faniuden kunniaksi, mutta oikein kunnon röhönauruja ei ”Kummelistories” irrota. Mikään elokuvassa vilahtelevista jutuista ei ole sellainen, joka jää mieleen tai josta olisi ainesta uusiksi ”kummelipuheiksi”. Uudet kummelihahmot eivät ole erityisen hauskoja ja vanhatkin tuntuvat kulahtaneen matkan varrella. Kultin ainesta ”Kummelistooreissa” ei ole enää kuin elokuvan huonous. Mutta kultiksikaan se ei ole tarpeeksi huono. Se on vain mitäänsanomaton.

Tarja Ollikainen