07. syyskuuta 1995
Teksti:

Helsinkiläisen lastentarha Onnelan lapset ovat iltapäivällä melko rauhallisia, puiston leikit ja ruokailu ovat vieneet suurimman tarmon. Nurkassa leikitään dinosauruksilla, toiset lueskelevat tai rakentavat palikoilla. Juuri nyt eivät lasten leikit ohjaajaa kaipaa. Hiljainen hetki lienee lastentarhassa kuitenkin harvinaisuus. Opettajien on tarjoiltava virikkeitä putkessa. Vuoden kuluttua saattavat lapsille keksiä toimintaa upouudet kandidaatit.
    Lastentarhanopettajien koulutuslaitos siirtyi elokuun alussa osaksi yliopiston kasvatustieteellistä tiedekuntaa. Lastentarhanopettajien opistotasoinen tutkinto muuttui samalla alemmaksi korkeakoulututkinnoksi eli uudet opiskelijat valmistuvat kasvatustieteiden kandidaateiksi. Kasvatustieteellisessä tiedekunnassa lastentarhanopettajien koulutuslaitoksen fuusioitumista tiedekuntaan on odotettu pitkään. ”Opiston opetussuunnitelmaa on vähin erin kehitetty yhdistymisen suuntaan”, dekaani Veijo Meisalo kertoo.

Lisää tutkimusta

Tutkinnon 120 opintoviikkoa eivät ole lastentarhanopettajiksi opiskeleville uutta. Opintojen sisältöön on sen sijaan tullut muutoksia. ”Suurin muutos on kasvatustieteellisten opintojen määrän kasvu 15:sta 35:een opintoviikkoon. Tämä tarkoittaa enemmän yhteisiä luentoja luokanopettajien kanssa, ja samalla tietysti vankempaa teoreettista pohjaa”, opintosihteeri Kaisa Kopisto selvittää.
Uusi piirre tutkinnossa on myös sivuaine. ”Opiskelijoilla on menossa kova miettiminen ja valinta, koska aikaisempaa esimerkkiä sopivista yhdistelmistä ei ole”, Kopisto sanoo. ”Todennäköistä kuitenkin on, että monien valinta kohdistuu esimerkiksi erityispedagogiikkaan tai esi- ja alkeisopetuksen erikoistumisopintoihin. Myös valtiotieteellisen sosiaalipolitiikka ja sosiologia ovat opiskelijoiden listoilla.”
    Hanne Henttula
ja Tuija Kaukinen ovat toisen vuosikurssin opiskelijoita, jotka siirtyvät automaattisesti uuteen tutkintojärjestelmään. ”Yliopistosta valmistuminen on hieno juttu”, molemmat toteavat. Päällimmäinen tunnelma uudistuksesta on kuitenkin sekavuus ja informaation puute. Yliopiston tarjonta on vielä tuntematonta, eivätkä opiskelijat itse osaa lähteä liikkeelle – mahdollisuudet ja rajat ovat vielä selvittämättä. ”Jotakin tietoa uudistuksesta on ehkä saatavilla ensimmäisen vuosikurssin oppilaille järjestettävässä tiedotustilaisuudessa”, Henttula ja Kaukinen toivovat.
    Kopisto puolestaan odottaa opiskelijoilta kärsivällisyyttä: ”Muutoskausi on uutta ja vaikeaa myös opettajille ja hallinnon väelle, eikä kaikkiin kysymyksiin vielä löydy vastauksia.” Hän on huolissaan opintotoimiston resursseista, jotka edelleen vähenevät, kun osa henkilöstöstä siirtyy tiedekuntaan.
    Opiskelijoista pahimpia väliinputoajia ovat kolmannen vuosikurssin oppilaat. Uuteen tutkintoon siirtyminen on vapaaehtoista, ja osa on valinnut mahdollisimman nopean valmistumisen ja siirtymisen työmarkkinoille vanhan järjestelmän kautta. Uuteen tutkintoon tähtääviä odottaa lähes kaksikymmentä ylimääräistä opintoviikkoa: luvassa on töitä myös iltaisin ja lauantaisin.
    Kolmannen vuosikurssin opiskelija Nina Räsänen on päättänyt siirtyä uuteen tutkintojärjestelmään taatakseen mahdollisuuden jatkaa yliopisto-opintoja kandidaatin tutkinnon suorittamisen jälkeen. Työmahdollisuuksien oleelliseen paranemiseen yliopistotutkinnon suorittamisen jälkeen hän ei usko: ”Kentällä käytäntö on tärkeää. Työkokemusta korostetaan tutkintoja enemmän.”

Pauliina Remes