07. syyskuuta 1995
Teksti:

Kesän uutispommeja olivat kaupunkilaistyttöjen isku pohjalaiseen kettutarhaan ja norjalaisten luonnonsuojelijoiden tunkeutuminen lohiloisen saastuttamaan kalanviljelylaitokseen Lapissa. Molemmat tapaukset saivat runsaasti julkisuutta, vaikkakaan eivät varauksetonta tukea ja ymmärtämystä. Kovin harva kuitenkaan leimasi ympäristöaktivisteja tavanomaisiksi rikollisiksi.
    Helsingin yliopiston tuore oikeushistorian professori Jukka Kekkonen pitää mahdollisena, että Greenpeace-tyyppinen älykäs suora toiminta, jossa käytetään julkisuutta ja vedotaan ihmisten moraaliin, voi muodostua 2000-luvun alun ajalle tyypilliseksi rikollisuudeksi. ”Suomalaiset lainrikkojat kautta aikojen” -seminaarissa elokuun lopussa alustanut Kekkonen arvelee ekologisten iskujen lisääntyvän tulevaisuudessa. ”Yhä useammille voi tulla halu yrittää korjata yksittäisiä yhteiskunnallisia epäkohtia tällaisten iskujen avulla.”
    Kekkonen pitää ekologista suoraa toimintaa selvänä poliittisena rikollisuutena. ”Rikoksen tekee poliittiseksi halu suoraan tai epäsuorasti vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin.” Vaikka lainvastainen ympäristöaktivismi eroaakin aiemmin Suomessa esiintyneestä poliittisesta rikollisuudesta, esimerkiksi 30-lukujen kyydityksistä, on niillä myös yhteneväisyyksiä – ainakin taustoissa.
    ”Demokratiavaje, tai ainakin sen uhka, on myös nyt ilmeinen. Euroopan yhdentyessä paikallisella tasolla voidaan kokea tyytymättömyyttä ja byrokratian kautta on vaikea vaikuttaa.”
    ”Poliittiseksi rikollisuudeksi määritellyssä toiminnassa on kuitenkin paljon aste- ja laatueroja. Se voi olla vain kansalaistottelemattomuutta ja hyvinkin oikeutettua. Rikoksen siitä tekee silloin viranomaisreaktio.” Kekkonen ei usko, että Suomeen tekisi maihinnousun henkilöihin kohdistuva terrori. ”Se on tyhmä tie. Viettäessäni vuoden Espanjassa baskijärjestö ETA murhasi sinä aikana kolme kenraalia. Joka kerta kuoli samalla myös sivullisia ja järjestön kannatus hupeni.”

Jarno Forssell