21. syyskuuta 1995
Teksti:

Täysosuma. Veri tirskahtaa miehen nenästä ja leviää pitkin suunpieliä. Seuraava nyrkinisku muotoilee kertaheitolla miehen vasemmalle silmäkulmalle uuden, vetreämmän ilmeen. Lisää verta roiskuu junan jo ennestään veren tahrimille seinille ja käytävämatolle. Muut matkustajat katselevat nujakointia enemmän tai vähemmän välinpitämättöminä, huvittuneina. Käsirysy ei tässä junassa ole mitään uutta. Konduktööri puuttuu peliin vain, jos avuksi otetaan kättäpitempää.
Yöjuna Munchenistä Kroatian pääkaupunkiin Zagrebiin on useimmiten täysi, etenkin perjantai-iltaisin. Saksassa ja Itävallassa työskentelevät kroaatit, muslimit ja serbit palaavat kotikonnuilleen viikonlopuksi. Sota, politiikka ja kansallisuusasiat ovat puheenaiheita joita junassa kannattaa vältellä, sillä joukkoon mahtuu aina kuumapäitä. Yleensä tunteet kuumenevat jo Itävallan puolella. Niin tälläkin kertaa.
Nyrkkeilyottelussa niskan päällä ollut noin nelikymppinen siististi pukeutunut herrasmies päättää iltapuhteensa potkaisemalla käytävälle lyhistynyttä vastustajaansa pari kertaa keskivartaloon. Me muut matkustajat haukottelemme ja käännämme kylkeä.

Kannibaalikomppania

Zagrebin rautatieasemalla käy kuhina. Etenkin ulkomaalaisilla näyttää olevan kova kiire. Syy selviää pian. Kroaattiarmeijan torstaina käynnistynyt suurhyökkäys serbien hallitsemalle Krajinan alueelle on jatkunut kiivaana koko perjantain. Grahovan ja Glamocin kaupungit on vallattu ja serbien kostoiskuja odotellaan, myös Zagrebiin. Lähetystöt ovat sulkeneet ovensa ja kehottaneet maidensa kansalaisia poistumaan maasta välittömästi. Matkan jatkaminen Etelä-Kroatiaan, häikäisevän kauniille Dalmatian rannikolle ei sekään käy päinsä. Junarata Splitiin ja Dubrovnikiin kun sattuu kulkemaan sotatoimialueen läpi.
Ulkona sataa vettä kaatamalla. Tästä huolimatta joka kadunkulmassa värjöttelee poliisi tai pari valppaanoloisena, radiopuhelimet rätisten. Serbien toukokuisen rakettihyökkäyksen yksi ensimmäisistä ammuksista osui juuri samaan kadunkulmaan, johon on nyt komennettu nuori, kaunis naispoliisi. Hänen edeltäjästään saatiin arkkuun koottua vain riekaleita.
Aina ennen niin vilkas Ban Josip Jelacic -aukio aivan Zagrebin keskustassa on tyhjä, rakettivaaran vuoksi. Samoin kuin suosittu katukahvila viereisellä Gajeva-kadullakin. Olut kahvilassa sentään on kylmää, mutta kallista. Hinta on noussut jo 14 kunaan pullolta, osittain 10 prosentin suuruisen sotaveron vuoksi. Kahvilan tarjoilija kertoo ottavansa nykyään hieman rennommin. Ennen tuli aamuisin juotua kahvia, nyt päivä käynnistyy oluella. Edellisellä viikolla käynnistyi Kroatiassa yleinen liikekannallepano, mutta rintamalle lähtö ei salskeaa tarjoilijapoikaa liiemmin houkuttele. Kaikki 18-55-vuotiaat miehet kutsutaan armeijaan, erittäin lyhyellä varoitusajalla.
”Keskellä yötä tullaan ja viedään ulkona odottavaan linja-autoon. Paljon miehiä piileskelee kuka missäkin. Minun ystäviäkin. Pitäisiköhän käydä piilosille itsekin”, nuorukainen miettii. Spray-maalilla sutaistu teksti vastapäisen talon seinässä mainostaa Kannibaalikomppaniaa, Kroatian ramboja, joiden proteiinirikas ruokavalio koostuu kuulemma pääosin serbeistä.

Muhajedit huvittelevat

”Ei tarvitse pelätä, se on vain ukkonen”, Robert lohduttaa. Taivaanrannassa jyrisee ja säkenöi. Pimennetyllä Petrinjska-kadulla kulkevat ihmiset tähyilevät pelokkaina taivaalle. Keväällä serbien ohjus iskeytyi samalle kadulle. Kuolonuhreilta tosin tällä kertaa säästyttiin, kalakauppiaan kissaa lukuunottamatta. Etulinjaan on matkaa alle 30 kilometriä. Rintamalinjan takana on serbeillä asemissa myös surullisen kuuluisia Scud-ohjuksia.
Retkeilyhotellissa samaan huoneeseen majoittunut Robert ei vähästä säikähdä. Hän on kertomansa mukaan nähnyt ”kaikki” sodat maapallolla viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Vietnamin, Angolan, Afganistanin, Hondurasin, ja ne muut. Kroatiassa Robert työskentelee kroaattiarmeijan sotilaallisena neuvonantajana. ”Kaikkialla muualla olisi neuvottelutulos ollut aina mahdollinen, mutta ei Bosniassa”, juuri Sarajevosta palannut Robert analysoi, raapii muniaan ja lehteilee Ronald Reaganin elämäkertaa.
”Bosnia on kuin ex-Jugoslavia pienoiskoossa. Viha on liian syvässä. Tilanne Kroatiassa ja Serbiassa kyllä rauhoittuu, mutta Bosniassa ei ikinä”, Robert rapsuttelee. ”Serbiarmeija teki suuren virheen sodan alussa, kun ei jyrännyt Zagrebiin asti ja miehittänyt kertaheitolla Bosnian lisäksi koko Kroatiaa. Sota olisi loppunut siihen. Tähän serbeillä olisi neljä vuotta sitten ollut mahdollisuus, ja olisi ehkä vieläkin.”
Julmuuksiin Bosniassa syyllistyvät Robertin mukaan kaikki osapuolet. Bosniaan on saapunut eri puolilta arabimaailmaa jo noin 3 000 muhajedia, raakuudestaan tunnettua islamilaista uskonsoturia, jotka huvittelevat leikkelemällä vangiksi saamiltaan serbeiltä korvia, neniä, raajoja ja sukuelimiä. ”Kurkunkatkojaisten lisäksi suosittu harrastus on myös elävältä nylkeminen”, Robert muistuttaa, ja jatkaa palliensa kynsimistä.
Seuraava aamu aukeaa aurinkoisena ja kuumana, mutta pelokkaana. Matalalla kaupungin yllä kiertelevä, tunnukseton lentokone hermostuttaa. Yön aikanakin on jotakuta jännittänyt, hotellin käytävällä sijaitsevan vessan ripulinrippeistä päätellen. ”Ne on raitiovaunut ja kadunpesuautot aamuyöstä, mitkä säikäyttävät”, pakolaisbisnestä hotellissa pyörittävä albanialainen Frank naurahtaa.

Jalkapuoliosasto juhlii

Kanasalaatti on herkullinen. Ulkoilmaravintolassa turistien aiemmin suosimalla Gornji Grad -kukkulalla lounastaa muitakin, mutta kahdeksan pöytää kymmenestä on tyhjillään. Osasyy aavemaiseen autiuteen on Kroatian tasavallan hallintorakennukset, jotka sijaitsevat kukkulalla. Serbiraketeille Gornji Grad on aina se ensimmäinen maalitaulu. Myös läheisyydessä sijaitseva lastensairaala saa yleensä osansa raketeista.
Espanjalainen Jose, euroidiootti, nuokkuu ravintolan baaritiskillä, maistelee varovaisesti oluttaan ja etsii kartastaan suorinta reittiä rintamalle. Sevillan yliopistossa opiskeleva nuorukainen oli Budapestissä lomailemassa, kun hän kuuli, että lähistöllä soditaan. Sotaahan oli päästävä tietysti omin silmin katsomaan. ”On se luonnossa varmasti paljon jännittävämpää kuin televisiossa.”
Radiossa BBC:n uutiset kertovat edistysaskelista muslimien ja serbien välisissä rauhanneuvotteluissa. Asiakkaat, joista osa on asepuvuissa, purskahtavat nauruun ja kohottelevat maljoja isänmaalle, natsitervehdyksiä sohien ja kantapäitään kopsautellen.
Parikymppisten sotaveteraanien jalkapuoliosasto juhlii huomattavasti hillitymmin, baarissa kadun vastapuolella. Sotauhoa enemmän heitä kiinnostaa The Rolling Stones, joka esiintyy tulevalla viikolla parinsadan kilometrin päässä Budapestissä. Mutta ennen matkaanlähtöä on veteraaneilla ratkaistavanaan yksi ongelma. ”Mahtaako junaan päästä pyörätuolissa. Tai kainalosauvoilla. Ja mitenköhän stadionille”, he aprikoivat.
(Kirjoittaja vieraili Zagrebissa heinä-elokuun vaihteessa.)

Sami Lotila