Ennätystehtaalta, päivää

Osa ennätyksistä on aina perustunut yksilösuoritusten sijaan ihmisten huomiota herättäviin piirteisiin, kirjoittaa Ylioppilaslehden toimitussihteeri Petri Jääskeläinen.

T:Teksti:

|

K:K: Petri Jääskeläinen

Kesällä savonlinnalainen opiskelija Veikko Härkönen pääsi Guinnessin ennätyskirjaan. Härkönen ratkaisi 78 Rubikin kuutiota samalla, kun hän juoksi viisi kilometriä 25 minuutissa. Edellinen ennätys oli 77 ratkaistua kuutiota. 

Ennätyskirja on kuriositeetti, jota suuri yleisö ainakin myyntilukujen perusteella arvostaa. Guinness-panimon omistajan 1950-luvulla keksimä kirja tarkoitettiin alun perin lähdeteokseksi, joka auttaa ratkaisemaan kiistat pubivisoissa. 

Moni kirjaan haluava keksii outoja ”lajeja”, joissa kilpailu on olematonta. Maailman suurin Albert Einsteiniksi pukeutuneiden ihmisten kokoontuminen? Siinäpä vasta ennenkuulumaton ennätys! 

Osa suorituksista haiskahtaa markkinoinnilta: maailman suurin ravintolasta ostettava pizza, 1,98 neliökilometriä. Ei ihme, että ennätyskirjan kritisoidaan ”myyneen itsensä”. 

Sosiaalinen media turruttaa ihmiset eriskummallisiin ilmiöihin, minkä vuoksi kirjassa julkaistavat ennätykset ovat sensaationhakuisempia kuin ennen. 

Osa ennätyksistä on aina perustunut yksilösuoritusten sijaan ihmisten huomiota herättäviin piirteisiin. Jotkut valitsevat kummajaisen roolin, ja näyttelevät sitä ehkä tullakseen hyväksytyiksi. 

Toisaalta maailman pitkäkyntisimmän naisen Diana Armstrongin mielessä tuskin oli alun perin kummajaiseksi ryhtyminen. Armstrong lopetti kynsiensä leikkaamisen sen jälkeen, kun hänen tyttärensä kuoli nuorena. Kynsien laittaminen oli heidän yhteinen harrastuksensa. 

Ennätykset, jotka perustuvat vain poikkeuksellisiin fyysisiin piirteisiin, alleviivaavat erilaisten ihmisten poikkeavuutta muiden viihteenä ja ällisteltävänä. Vielä 1900-luvulla osaa heistä kohdeltiin kuin sirkuseläimiä. 

Kaikki ennätystehtaan koneiston mankeloimat eivät hanki menestystä kummajaisen roolissa. He katoavat. Yksi heistä on Jarne Salmivirta, jonka mysteeriä selvitän täällä.