YL Pääkirjoitus: Ylioppilaslehdestä tuli sivistyksen yksinäinen valo

T:Teksti:

Helsingin yliopiston kulukuuri johti vuodenvaihteessa siihen, että yliopisto lopetti satojen lehtien tilaukset. Lopetettujen tilausten joukossa on The Guardian, Financial Times ja Helsingin Sanomat, kaikki puoluelehdet ja kymmeniä ja kymmeniä tiedejournaaleja.

Yksi lehti ei kuitenkaan ollut lopetettujen lehtitilausten joukossa: Ylioppilaslehti.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Ylioppilaslehden asema yliopiston keskeisenä tiedon ja sivistyksen valona korostuu, kun opiskelijoille tai tutkijoille ei enää tilata juuri mitään muuta. Hallituksen johdolla käytävä kamppailu sivistystä vastaan on tietenkin harmillinen, mutta kovenevien vaatimusten maailmassa pitää keskittyä pärjäämään sillä, mitä on.

Ylioppilaslehdelle se luo aivan uuden haasteen, johon haluamme vastata kohdistamalla voimamme ydintekemiseen. Lisäksi teemme syksyllä 2016 mittavan lehtiuudistuksen.

Monet lukijamme kaipaavat jatkuvasti päivittyvän uutisvirran ja verkon äärettömän tarjonnan rinnalle tarkemmin rajattua ja valikoitua kokonaisuutta. Ylioppilaslehti on tuote heille. Ylioppilaslehdellä on 103 vuoden kokemus syventävän journalismin tekemisestä. Sen kysyntä kasvaa myös digiaikana.

Ylioppilaslehti on aina paneutunut aiheisiin pintaa syvemmältä ja rakentanut yksiin kansiin tuhdin paketin ainutlaatuista ja puhuttelevaa laatujournalismia. Lehden taustoittavat jutut ja laadukas kuvajournalismi esiintyvät edukseen painetussa lehdessä.

Yliopiston lehdenlukijoiden tulevaisuus ei siis ole niin synkkä kuin äkkiseltään arvelisi. Sillä kuten on aina tiedetty: laatu korvaa määrän.

Teksti: YL Pääkirjoitustoimitus
Kuvitus: Jaakko Suomalainen

Katso lehden periaatelinja osoitteesta https://ylioppilaslehti.fi/periaatelinja