Odotin pakettia. Tilasin kasan leijoja erästä järjestämääni tapahtumaa varten ja UPS lupasi toimittaa lähetyksen minulle muutamassa päivässä.
Saavuin juhannuksen vietosta maanantaina. Avatessani oven löysin kynnysmatolta lähettifirman lapun. Se ilmoitti lähetyksen toimitetuksi. Tämä oli hieman hämmentävä tieto, sillä pakettia ei kotoa löytynyt ja miksi olisikaan löytynyt: asunto oli ollut pari edellistä päivää tyhjillään, eikä kukaan olisi voinut vastaanottaa pakettia. Luin lapun uudestaan etsiäkseni puhelinnumeron johon voisin soittaa. Jokin ei täsmännyt.
Osoite johon paketti oli toimitettu ei ollut omani, vaan seinänaapurin.
Soitin ovikelloa ja naapuri, jota olin nähnyt silloin tällöin rapussa, mutta jonka nimeä en tiedä, avasi oven. ”Niin joo sulle oli tää paketti”
Tiedustelin häveliäästi, miksi paketti löytyi hänen asunnostaan. Naapuri selitti, että lähetti oli kysynyt, että tunnemmeko me ja hän oli vastannut myöntävästi. Sopersin, jotain asiaa ylistävää ja palasin asuntooni.
Hän tuntee minut! Naapurini mielestä olemme tuttavia. Ihanaa. Onnen kukkulat. Tietoa nimistä tai vastaavasta ei meilläpäin tarvita. Muutama merkitsevä katse rapussa riittää siihen, että jotain maagista vaihtuu. Olemme tuttuja, tunnemme toisemme. Mitään spektaakkelia ei tähän transformaatioon vaadittu.
Tulisiko hän kahville jos kysyisin?
