Urban Outfittersiä syytetään taas plagioinnista

T:Teksti:

Vastikään I Make Shiny Things -blogin pitäjä ja itsenäinen suunnittelija Stevie K. kertoi sydämensä särkyneen.

Ei, kyse ei ole rakkaudesta. Kyse on koruista. Stevie K:n suunnittelemat United/World Of Love -korut ovat Yhdysvaltain osavaltioiden muotoisia ja niiden sisällä on sydämen muotoinen reikä.

Lisäksi kyse on jälleen uudesta plagiointisyytöksestä Urban Outfitters -yhtiötä kohtaan.  Stevie K. ei nimittäin ollut ensimmäinen nuori suunnittelija, joka on syyttänyt Urban Outfittersiä ideavarkauksista. Muun muassa amerikkalainen Lillian Crowe löysi firman myyntikatalogista lähes tismalleen samanlaisia koruja kuin hänen omansa, Waylaid-mallistonsa.

Toki, voihan se olla pelkkää sattumaa, että rintakehä, selkäranka ja härän pääkallo pälkähtivät myös UO:n suunnittelijaportaan päähän muutama kuukausi sen jälkeen, kun Crowe oli julkistanut oman mallistonsa.

Omiensa lisäksi Crowe löysi myös muita koruja, jotka erehdyttävästi muistuttivat toisten itsenäisten suunnittelijoiden luomuksia. Niitä kuitenkin kaupattiin UO:n omien merkkien nimissä.

Sattumaako vain?

Yksi heistä on Erica Bradbury, joka tosin sanoi, että muut ovat ryövänneet hänen luovuuttaan vieläkin röyhkeämmin kuin Urban Outfitters. Se kuuluu kuulemma bisneksen luonteeseen.

Kuvio onkin toistunut monta kertaa ja usean eri suunnittelijan kohdalla. Yhtäkään oikeudenkäyntiä ei silti ole asian tiimoilta käyty. Ainakaan vielä.

Jo vuonna 2003 UO:n väitettiin kopioineen T-paita-printtinsä suoraan Crownfarmersilta (ks. kuva ylhäällä: vasemmalla Crownfarmersin printti ja oikealla Urban Outfittersin suunnittelema printti) ja sama syytös esitettiin uudestaan kolme vuotta myöhemmin eri printin kohdalla. Muita väitettyjä uhreja vuosien varrella ovat olleet muun muassa Beci Orpin pienine hammasukkoineen (katso kuvat: alkuperäinen ja UO:n versio) ja Johnny Cupcake kakkupommittajakoneineen (katso kuvat: alkuperäinen ja UO:n versio).

Erikoisen mausteen koko soppa sai, kun UO syytti toista muotiketjua ideavarkauksista. Forever 21 -merkki muka möi muuten samanlaista mutta halvemman näköistä designia.

Urban Outfitters perustettiin jo vuonna 1970 Philadelphiassa nimellä Free People’s Store. Nykyään amerikkalaisyhtiö on levinnyt ympäri maailmaa. Lähin myymälä löytyy Tukholmasta, mutta nettikauppa toimittaa Suomeenkin. UO omistaa kuusi brändiä.

Village Voice -lehden mukaan Urban Outfitters on kuin Gap-merkki, mutta hipstereille. Plagiointisyytöksistä on uutisoitu myös The Brooklyn Paperissa.