Siiri Nordinin musatärpit kevääseen ja kesään.
Melrose
Tokelan eli laulaja-kitaristi Mika Tuokkolan luotsaama Melrose-bändi muistetaan muun muassa Aki Kaurismäen elokuvista, kuten Laitakaupungin valoista.
”Tokela on jumala.”
Pihjalanmäki goes Blues -konsertti 4.6., vapaa pääsy.
Duran Duran
Brittiläinen popyhtye esiintyy Helsingissä kesäkuussa kaksipäiväisillä KaisaFesteillä. Uusi albumi ilmestyy huhtikuussa.
”En oo ikinä nähny ja nyt tarjoutuu mahdollisuus. Tykkäilin lapsena ja nostalgisistakin syistä on siis pakko käydä tsekkaa.”
18.6. Kaisaniemenpuisto, liput 49 €.
Foo Fighters
Entisen Nirvana-rumpali Dave Grohlin vuonna 1994 perustama yhtye on kolmatta kertaa keikalla Suomessa.
”Aikasemmat kokemukset saa suosittelemaan. Soundit ja soiton taso on aina ollut huikeita.”
26.6. Kalasatama, liput 68 €.
Depeche Mode
Syntikkapopin konkariyhtyeen Remixes 2: 81-11 -albumilla on mukana remixejä biiseistä aina vuonna 1981 julkaistulta Speak And Spell -esikoisalbumilta vuoden 2009 Sound Of The Universe -levyyn saakka.
”Tän kohdalla ei voi käydä hassusti. Jos tähän ei voisi luottaa, ei voisi luottaa mihinkään.”
Remixes 2: 81-11` ilmestyy 8. 6.
Beastie Boys
Newyorkilaisen hiphopin pioneeriyhtyeen Beastie Boysin kahdeksas studioalbumi kantaa nimeä Hot Sauce Committee Part Two. Ykkösosan piti alun perin ilmestyä vuonna 2009, mutta levyn julkaisu siirtyi Adam ”MCA” Yauchin sairastuttua.
”En yhtään tiedä mitä odottaa, mutta levy lienee pakko hankkia, kun kaikki aikaisemmatkin löytyy hyllystä.”
Hot Sauce Committee Pt 2 kaupoissa 3. 5.
Carola-kokoelma
1960-luvun suosituimpiin iskelmälaulajiin kuuluva Carola levytti elämänsä aikana iskelmän lisäksi muun muassa jazzia ja latinalaisamerikkalaisia kappaleita.
”Carolan ääni on ihmeellisen kaunis ja kappaleet helmiä. Jää usein jostain kummallisesta syystä mainitsematta juuri tämänkaltaisissa tilaisuuksissa, ja näin korjaan tämän kauhean virheen.”
Carola: Rakkauden jälkeen – Kaikki levytykset ja arkistojen aarteita 1963-1988.