Miksi: Ravitsevampaa kasvisravintoa

T:Teksti:

Yliopisto-opiskelijat Saija Räsänen, Anna Tomi ja Anna Virkkunen ovat laatineet adressin, jossa vaaditaan Unicafelta ravitsevampaa kasvisruokaa.

Anna Tomi, miksi teitte adressin?
”Se tuntui luonnollisimmalta väylältä. Adressin allekirjoittaminen on kuin palautelomakkeen täyttämistä. Meistä kukaan ei ole ruokavaltuuskunnassa tai muussa elimessä, jonka kautta voisi vaikuttaa.”

Mikä Unicafen kasvisruoassa mättää?
”Se on hyvänmakuista, mutta usein ravintoarvollisesti aika köyhää. Ne ovat usein todella prosessoituja, niissä on paljon lisäaineita, ne ovat friteerattuja ja yksipuolisia. Emme halua maksaa pelkästä perunasta.”

Adressissa lukee, ettei ravitsevan kasvisruuan valmistaminen ole budjetti- vaan tahtokysymys. Sorsitaanko kasvissyöjiä?
”Ei me huudeta, että meitä riistetään. Kyse on siitä, että monesti kasvisruokaa valmistavat laitokset eivät tule ajatelleeksi sitä, että lounas on kasvissyöjän tärkein ateria.”

Miten uskotte adressin vaikuttavan Unicafen toimintaan?
”Toivoimme, että adressiin saataisiin 500 nimeä. Jo nyt siellä on paljon enemmän, mistä olemme hämmästyneitä. Odotamme Unicafelta vastausta pyyntöömme.”

Mikä on oma suosikkiruokasi Unicafen valikoimista?
”Semmoinen, missä on tofua. Joskus oli hyvää kaalivuokaa.”

Matti Markkola