Edustajiston suosikit: Paavo & Anneli

T:Teksti:

Kypsyys on valttia keskustan johdossa. Ylioppilaslehti yritti kartoittaa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistolta, kenet se mieluiten näkisi keskustapuolueen puheenjohtajana kesäkuun puoluekokouksen jälkeen.
    Pieleen meni. Vain 11 edaattoria 60:stä vastasi kyselyyn.
    Vaikka vastata saattoi nimettömästi, edustajiston jäsenet ilmeisesti säikähtivät yhteiskunnallisesti värittynyttä kysymyksenasettelua.
    Tai sitten edustajistoa ei Suomen tuleva pääministeri suuremmin kiinnosta.
    Kerrottakoon kuitenkin, että suosikeiksi nousivat tiukan kisan jälkeen Paavo Väyrynen ja Anneli Jäätteenmäki. Molemmat saivat kolme ääntä.
    ”Paavo pitää keput poissa Helsingistä. Pääministerin kautta on niin vähän jäljellä, ettei siinä ehdi saada suurta vahinkoa aikaiseksi. Vuotosta ei rakenneta puolessa vuodessa”, vihreiden Emma Kari perusteli.
    ”Eletään syvää taantuman aikaa, ja yhteiskunnassa on suuria muutoksia meneillään. Nyt ei tarvita imagotemppuja tai Idols-kisaa. Siihen kokeiluun ei Suomella ole varaa. Nyt tarvitaan rautainen, kokenut osaaja. Se on Paavo!” jatkoi kokoomuksen Antti Häkkänen.

Anneli Jäätteenmäen puolelle kallistui muun muassa sitoutumattoman vasemmiston Otto Bruun.
    Poliittista rohkeutta urallaan osoittanut Jäätteenmäki olisi Bruunin mukaan tervetullut vaihtoehto Matti Vanhasen ajamaan Nurmijärven linjaan, jossa ”uusi keskustalainen elämäntapa tarkoittaa metsien hakkuuta, uutta omakotitaloa ja alle tunnin ajoa isolla autolla töihin Helsingin keskustaan”.
    ”Vanhasen keskusta on monilta muiltakin osin hyvin regressiivinen keskusta. Jäätteenmäki olisi uskoakseni kuuluisa parin piirun siirtymä sosiaalisempaan keskustapuolueeseen”, Bruun arvioi.

Kyselyn kolmanneksi jäi kahdella äänellä hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi. Yhden äänen edaattoreilta saivat keskustan varapuheenjohtaja Tuomo Puumala ja SYL:n hallituksessa istuva Ville Impiö.
    Edustajiston ainoa keskustaopiskelija Olli Saaristo kannattaa puolueen seuraavaksi puheenjohtajaksi kansanedustaja Mika Lintilää.
    ”Hänen mukanaan puolueeseen tulisi kovassa tarpeessa olevaa uudistushenkeä, joka nostaisi nykyisin ilmeettömäksi valtionhoitajapuolueeksi ajautuneen keskustan uudelle nousu-uralle”, Saaristo visioi.
    Saariston mukaan uudella puheenjohtajalla pitäisi olla valtaa myös puoluesihteerivalinnassa. Lintilä olisi tässäkin mielessä oiva valinta.
    ”Jarmo Korhosesta päästäisiin eroon. Puoluesihteeristä saataisiin Lintilälle taistelijapari, eikä taistelupari. Virtahevon aika on jo ohi.”

Antti Järvi