”Yliopistoväelle annetut lupaukset petettiin”

T:Teksti:

Valtio lupasi yliopistoille rahaa, ja yliopistot lupasivat, että henkilökunnan asema pysyy ennallaan. Nyt molemmat lupaukset on rikottu, sanovat yliopistojen työntekijöiden edustajat.
    ”Ne lupaukset, joita sinisilmäisille uudistuksen ajajille annettiin siitä, että yliopistojen taloudellinen asema vahvistuu ja kaikesta huolehditaan, olivat pelkkää puppua”, sanoo Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliiton (YHL) puheenjohtaja Kerttu Pellinen.
    Myös työnantajaa edustava Helsingin yliopiston henkilöstöjohtaja Kira Ukkonen on sitä mieltä, että yliopistot ovat taloudellisesti tiukoilla. Siitä kiitos kuuluu valtiolle.
    Pellinen ja Ukkonen vastaavat puhelimeen kesken yliopistojen työehtosopimusneuvottelujen. Neuvottelut ovat kestäneet ennätyspitkään. Yliopistot ovat olleet vailla sopimuksia vuoden alusta lähtien, jolloin uusi yliopistolaki kumosi vanhat ehdot. Neuvottelut jatkuivat Ylioppilaslehden mennessä painoon tiistaina.
    ”Muutosta perusteltiin ja motivoitiin sillä argumentilla, että palvelussuhteiden ehtoja ei heikennetä. Se on lupaus”, muistuttaa Professoriliiton Helsingin yliopiston osaston puheenjohtaja Kaarle Hämeri.
    Työnantaja on esittänyt neuvotteluissa muutoksia muun muassa sairauslomiin ja työaikoihin.
    ”Ei vielä voi puhua lupausten pettämisestä, kun sopimuksia ei ole tehty”, henkilöstöjohtaja Ukkonen sanoo.

Vielä tiistaina neuvottelijat molemmin puolin uskoivat ainakin laihaan sopuun. Silti lakkoihin ja ulosmarsseihinkin on valmistauduttu.
    ”Jos tiukka tilanne tulee, tehdään näyttävä ulosmarssi ja mennään Senaatintorille pitämään meteliä”, sanoo lakkopäällikkö ja Helsingin yliopiston tieteentekijöiden puheenjohtaja Tapani Kaakkuriniemi.
    Toistaiseksi sopimukseton tila ei näy opiskelijan arjessa mitenkään. Työtaistelutoimet kuitenkin vaikuttaisivat heihin suoraan.
    ”Jos ollaan lakossa, niin tietenkään mikään pyöri. Luentoja ei pidetä eikä tenttejä korjata. Viime kädessä tutkinnot eivät valmistu”, Kaarle Hämeri kuvaa.

Oulun yliopistossa alkaneet yt-neuvottelut lisäävät yliopistojen henkilökunnan huolta. Tapani Kaakkuriniemi pitää mahdollisena, että myös Helsingissä vähennetään vielä väkeä.
    ”Tämä vuosi pärjäillään vielä, mutta ensi vuosi voi olla oikeasti vaikea. Henkilöstön vähennystarve voi realisoitua meilläkin vuoden päästä.”
    Henkilöstöjohtaja Ukkosen mukaan yt-neuvotteluista ei Helsingissä ole ollut edes puhetta.
    Kaakkuriniemi ei halua lietsoa pelkoa, mutta kehottaa opiskelijoitakin seuraamaan kehitystä.
    ”Lopputulos voi olla, että vähemmällä henkilökunnalla opetetaan suurempaa opiskelijajoukkoa.”

Anna-Sofia Berner

Häh?

– Yliopistojen henkilökunta on ollut vailla työehtosopimuksia vuoden alusta.
– Neuvotteluissa työnantajia edustaa Elinkeinoelämän keskusliittoon liittynyt Suomen yliopistojen työnantajayhdistys. EK:lla ja yliopistolaisilla on ollut tottumista toisiinsa.