Toimittaja koki: Löytöretkellä

T:Teksti:

”Pyydämme, että ette laita vielä eteenpäin Ylioppilaslehden lähettämää, opetus- ja tutkimushenkilöstölle tarkoitettua kyselyä.” Näin alkoi viesti, jonka Helsingin yliopiston ensimmäinen vararehtori Hannele Niemi lähetti yliopiston viestintäyhdyshenkilöille.
Halusimme kyselyllä tietoa ja tarinoita siitä, millaista on työskennellä Helsingin yliopistolla. Kyselyn aiheuttamat reaktiot kertovat yliopistolakiuudistuksen yliopistolla aikaansaamasta epäluulon ilmapiiristä kenties enemmän kuin kyselyvastaukset.
”Päivä päivältä karmaisevampaa. Nyt siis korkeimmalla tasolla puututaan tällaiseen kyselyyn, jonka ei pitäisi mitenkään olla heidän asiansa. Rehtori sanoi eräässä kokouksessa, että suurin ongelma tällä hetkellä on luottamuksen puute. Niin taitaa olla. Mistähän se johtuu?” ihmetteli henkilökunnan jäsen asiaa sähköpostilistalla.
Mistä saamamme lähes 700 kyselyvastausta sitten kertoivat? Epävarmuudesta, joka johtuu pätkätyöstä. Harmista, joka johtuu huonosta palkasta. Stressistä, joka johtuu jatkuvista uudistuksista. Kateudesta, selkäänpuukotuksesta ja suoranaisesta työpaikkakiusaamisesta.
Mutta samat ihmiset kertoivat ihanista opiskelijoista ja työkavereista. Työstä, joka kaikesta huolimatta tuntuu siltä kuin olisi joka päivä löytöretkellä ja on parasta, mitä ihminen voi elämässään tehdä.
Minä kyllä luottaisin tällaisiin työntekijöihin.

Ninni Lehtniemi

Yliopiston sairaskertomus