Piilokustannukset eivät tee asevelvollisuudesta huonoa

T:Teksti:

Onneksi Suomessa on viime aikoina herätty tarkastelemaan asevelvollisuuden todellisia kustannuksia. Se, että asevelvolliset on lailla määrätty ilmaiseksi työvoimaksi, ei poista sitä tosiasiaa, että nuorten varusmiesten armeijan harmaissa viettämä aika on todellisuudessa kallisarvoinen resurssi ja pois muusta.

Samasta aiheesta kirjoittaa ansiokkaasti myös Mika Mustalahti (Ylioppilaslehti 14/08). Hän tuntuu pitävän asevelvollisuutta epätehokkaana ratkaisuna. Asevelvollisuuden piilokustannusten tiedostaminen on kuitenkin eri asia kuin asevelvollisuuden pitäminen huonona järjestelmänä.

Laajamittaiset sodat, joihin Suomi asevelvollisuusjärjestelmällään ja koko maan puolustamisella varautuu, ovat nimittäin taloustieteellisesti ajateltuna valtavia, mutta harvoin sattuvia kysyntäpiikkejä valtion tuottamille turvallisuuspalveluille. Tällöin tarvitaan reservejä, aivan samoin kuin mämmiä valmistetaan pakkaseen pitkin vuotta pääsiäissesonkia varten. Kustakin ikäluokasta armeijan käyvien osuutta on myös mahdollista joustavasti alentaa eri keinoin tarpeen mukaan.

Perinteisiä uhkakuvia varten asevelvollisuus- ja reserviläisarmeija ovat toimivia ja järkeviä ratkaisuja, erityisesti Venäjän kehityksen edetessä huonoon suuntaan. Kenenkään ei pidä vain luulla, että tämä maksaisi niin vähän kuin valtion budjettikirja meille uskottelee.

Lasse Laitinen
sosiologia