Sanatappelu

T:Teksti:

Räp-battle on kuin yläasteen välituntirinki, jossa on taustabiitti – ja aikuiset osanottajat. Freestyleräppääjien mittelössä kaksi riimittelijää solvaa toisiaan kilpaa, ja tuomarit valitsevat etevämmän pilkkakirveen.
    Rytminen kilpahaukunta vaatii improvisaatio- ja paineensietokykyä. Miten suun pieksämistä harjoitellaan, vai harjoitellaanko?

”Saatan kuunnella vastustajan biisejä etukäteen, jos niistä saisi jotain jujua, mutta ei tätä kannata miksikään ammattiurheiluksi vääntää”, sanoo virallista battle-uraansa aloitteleva Jukka Vesterinen, eli JV, 20.
    ”Kun harjoittelee paljon freestyleä, päähän jää mantroja, joita räpätessä ikään kuin jauhaa tyhjää samalla kun keksii jotain tilanteeseen sopivaa.”
    Räpin Suomen mestaruuden toissa vuonna voittanut Miika Helander, alias Armo Murha, ei kiipeäisi battle-lavalle nyt kun riiminkehittelytuntumaa ei ole treenattu huippuunsa.
    ”Kun freestyleä teki aktiivisesti, ei tehnyt mitään kääntämättä sitä päässään riimeiksi”, 29-vuotias Helander sanoo.
    Suurin tavoite on yllättävyys.
    ”Jos joku näkee jo kaukaa, mitä tulet sanomaan, ei se innosta.”

Battle on vuodesta 2000 järjestettyjen räpin SM-kisojen keskeinen kilpailumuoto. Muutama vuosi takaperin kisojen tasolle lähinnä naureskeltiin, mutta spontaanin räppäämisen harrastajakenttä on hiljalleen kasvanut ja kehittynyt. Battlejen näkyvyyttä lisäävät SM-kisoista tehdyt dvd-koosteet ja YouTube.
    ”Virallisiin otteluihin osallistuneita lajin taitajia on Suomessa nykyään varmaan noin satakunta ja varmaan samanmoinen määrä harrastaa tätä kaveripiirissä”, arvioi SM-kisoja järjestävä Pasi Palonen.
    Levyttäneitä räppääjiä kisoissa nähdään harvoin.
    ”Kuka tahansa voi riimitellä levyllä vaikka miten hyvin, mutta se ei välttämättä jeesaa freestylessä yhtään”, Palonen sanoo.
    ”Joka vuosi kisoissa yksi tai kaksi kilpailijaa jäätyy aivan totaalisesti.”
    Battle-riimejä ei tunneta ylevyydestään. Vastustajaa horjutetaan useimmiten ulkonäköön, naisonneen tai riimittelykykyyn tähdätyillä iskuilla.
    ”Jos herjaamista ei ole jalostanut mielessään pitkälle, eikä riimittelytuntuma ole päällä, ajautuu nopeasti ala-astetasolle. Senkin on tosin oppinut, etteivät vitsit saa olla liian monimutkaisia. Jos yrittää olla älykkäämpi kuin yleisö, se kääntyy sinua vastaan. Ja räpin SM-kisoissa yleisö on aika nuorta”, Helander sanoo.
    Tapoihin kuuluu, että pään aukominen pysyy lavan puitteissa.
    ”Battlet ovat kuin nyrkkeilyä: lavalla kolhitaan vastustajaa ja jälkeenpäin halaillaan”, sanoo Matti Salminen, eli Kemmuru-yhtyeen Jodarok.

Matti Rämö