Ylioppilaslehden bändikilpailu käynnistyy

T:Teksti:

Ei nöyryyttävää pudotuspeliä telkkarissa, ei kornia stailausta, ei pakollista pyllynketkutusta. Vain konstailematon bändikisa, arvovaltainen tuomaristo ja hieno palkinto.
    Ylioppilaslehti järjestää tänä keväänä aloitteleville bändeille suunnatun kilpailun, jossa tusinarämpyttäjät jäävät tositekijöiden jalkoihin.

Kilpailun raatiin kuuluvat Tavastian toimitusjohtaja Juhani Merimaa, Bitch Alert -yhtyeen laulaja-kiatristi Heinie, Nyt-liitteen musiikkikriitikko Ilkka Mattila, Ylioppilaslehden musiikkitoimittaja Tuomas Kokko ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) kulttuurisihteeri Jiri Sironen.
    Voittaja palkitaan keikalla Tavastialla 10.4. järjestettävällä Polte-klubilla.
    Polte on HYY:n jo seitsemättä vuotta pyörivä klubi, jonka esiintyjinä on nähty muun muassa Don Johnson Big Band, PMMP, Nu Spirit Helsinki, Giant Robot, Marissa Nadler, Regina ja Rinneradio.

Ylioppilaslehden bändikilpailuun voivat osallistua yhtyeet, joilla ei vielä ole levytyssopimusta. Musiikkityylejä ei ole rajattu.
    Osallistujien tulee toimittaa korkeintaan kolme kappaletta sisältävä demo cd-levy Ylioppilaslehden toimitukseen maanantaihin 25.2. klo 16 mennessä. Levyn mukaan tulee liittää lyhyt kuvailu bändistä, sen jäsenistä ja historiasta sekä täydelliset yhteystiedot.
    Demot esikuuntelee Helsingin ylioppilaiden elävän musiikin yhdistys Helmut, joka valitsee raadin kuunneltavaksi kymmenen parasta bändiä.
    Varsinainen raati ratkaisee voittajan viikolla 11 järjestettävässä valintatilaisuudessa. Voittajayhtyeen jäsenille ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti.

Elina Kervinen

Lue tarkat kilpailuohjeet tästä. Demot lähetetään osoitteeseen Mannerheimintie 5B, 6krs. 00100 Helsinki. Kuoreen tunnus ”bändikilpailu”.