Kommentti Hannu-Matias Nurmen haastattelusta

T:Teksti:

Opiskelijan palveluksessa. Aktiivinen ja vastuullinen toimija. Tätä kaikkea on omien nettisivujensa mukaan HYY Yhtymä. Yhtymän hallituksen puheenjohtaja Hannu-Matias Nurmi ei kuitenkaan vaikuta kovin vastuulliselta kommenteissaan Leppätalon rakennustöiden aiheuttamista ongelmista Domman asukkaille (Ylioppilaslehti 1/2008).
    Nurmi pitää ikävänä sitä, että rakennusmiehet ovat saaneet vihaista palautetta suoraan meiltä asukkailta. Nurmi ei kuitenkaan harmittele HYY Yhtymän ja rakennustyömaan tiedotuksen vähyyttä, eikä sitä, että Yhtymälle lähetettyihin valituksiin ei usein ole viitsitty vastata.
    Sen sijaan Nurmi ymmärtää opiskelijoiden vaikeudet, koska nämä eivät ole yleensä kahdeksasta neljään töissä ja saattavat täten joutua kärsimään melusta pidempään kuin työssäkäyvät. Nurmi on myös aivan oikeassa siinä, että Leppätalon rakentaminen ei ehkä ole aiheuttanut mitenkään poikkeuksellista melua keskusta-alueen olosuhteet huomioiden.
    Kyse onkin ollut autotallien rakentamisesta Domman entisiin juhlatiloihin C- ja D- talojen kellareihin, joista peräisin oleva piikkausmelu on häirinnyt meitä asukkaita yli puoli vuotta satunnaisesti, ilman ennakkovaroituksia viikon jokaisena päivänä klo 07-21 välillä.
    Vastuullisen HYY Yhtymän hallituksen puheenjohtajan toivoisikin voivan edes myöntää, että ongelmia on matkan varrella ilmennyt. Ainakaan Dommalla asuvan opiskelijan palveluksessa ei olla oltu.

Antto Korhonen