Minulla on outo tapa.
Kun ostan vaatteita, en tee ostopäätöstä pelkästään hinnan tai ulkonäön perusteella, vaan haluan tietää, miten vaatemerkki markkinoi itseään. Eli suoraan sanottuna en voi ostaa vaikkapa uutta takkia itselleni ennen kuin olen käynyt katsomassa vaatemerkin nettisivuja.
Haluan tietää tarinan vaatteen takana. Jos markkinointistrategia vaikuttaa minusta typerältä, koko vaatemerkki muuttuu silmissäni vastenmieliseksi.
Tiedän, että tällainen on täysin tarpeetonta: eihän vaatemerkin nettisivujen visuaalisen ilmeen pitäisi merkitä juuri mitään. Minunhan pitäisi tehdä ostopäätös vaikkapa vaatteen kestävyyden perusteella, eikä selvittää itselleni vaatemerkin historiaa. Siitä huolimatta olen päättänyt boikotoida ainakin kahta vaatemerkkiä ihan vain siitä syystä, että niiden markkinointi tuntuu kertovan elämäntavasta, jonka haluan pitää mahdollisimman kaukana itsestäni.
Tein tämän lehden sivuille 28- 29 jutun vaatteita ja koruja suunnittelevasta Antti Asplundista. Hän sanoi pitävänsä itseään enemmän tarinankertojana kuin vaatesuunnittelijana.
Käytännössä se tarkoittaa, että hän käyttää tarinoita mallistojensa vaatteiden printeissä ja markkinoinnissa. Ne kertovat Asplundin yhtiökumppaninsa kanssa kehittelemästä mielikuvituskaupungista.
He tuntuvat tietävän, että maailmassa on paljon minun kaltaisiani ihmisiä, joille tarina on merkittävä osa vaatetta.
Tuomas kokko
