Gospelia tiedemiehille

T:Teksti:

Aus, bei, mit, nach, seit, von, zu, durch, für, gegen, ohne, um.
    Helsinkiläisyhtye Kuha.:n uusi albumi alkaa rattoisasti listalla saksan prepositioista. Heti perään luetellaan Suomen vaarallisimmat männyn neulastuholaiset, nykyaikaisen viisiottelun lajit ja ihmisen kuuloluut.
    Yhtyettä ei voi ainakaan syyttää mielikuvituksen puutteesta. Se on tehnyt neljännestä albumistaan tiedeaiheisen teemalevyn, jolta pedagogisen materiaalin lisäksi löytyy biisejä tieteellisen tutkimuksen historiasta ja ongelmista.
    ”Tämä on gospelmusiikkia tiedemiehille”, orkesterin laulaja Juha Kuha tiivistää.
    Suuresta ilosanomasta ei kuitenkaan ole kysymys. Yhtyeen basisti Bon Fotoni myöntää, että biisien sanoituksista kuvastuu surumielisyys ja tiedemaailman epävarmuus. Vai mitä pitäisi sanoa fl ogiston-teoriasta kertovan kappaleen kertosäkeestä: On tullut risteykseen tiede / ja minä sen mukana / Nyt hyvästi jää / Mut hyvästelkää.
    ”Tieteilijän arki on epävarmaa. Aina voi tulla uusi teoria, joka tuhoaa elämäntyön”, Fotoni toteaa.
    Kuha. syntyi kaveripohjalle vuonna 1995. Ideana oli tehdä ”oikeasti kiinnostavaa musiikkia”.
    Sitä yhtye tekee yhdistelemällä ennakkoluulottomasti tyylejä. Ainakaan Suomen rockkartalta orkesterilla ei juuri ole vertailukohtia. Uudelta Tieteen puolesta – fiktiota vastaan -levyltä löytyy niin majesteettista mättöä ja progeilua kuin tunnelmoivaa kabareemusiikkia.
    ”Tieteellisen rationaalinen lähestymistapa koski myös levyn tekemistä. Ehdoton musiikillinen sääntö oli, että ei saa pyöristää. Kaikki piti soittaa niin kuin on tarkoitettu”, formalismin ystäväksi tunnustautuva Juha Kuha kertoo.
    Hänen teatraalinen laulutapansa tuo musiikkiin goottilaisia sävyjä. Yhdessä sanoitusten kanssa se luo ajoittain myös koomisen vaikutelman.
    ”Meille saa nauraa, mutta mikään Lapinlahden linnut emme ole”, Kuha muistuttaa.
    Yhtyeen kotisivuilla on absurdia ajanvietettä. Siellä on edelleen myös legendaarinen Kalevi Kamelin kännipeli, jossa humalainen kameli yrittää aamuyöllä juoda mahdollisimman paljon viinaa ja väistellä samalla ambulansseja.
    Saavutukseni, viidennelle tasolle pääsy, herättää jäsenissä säälinsekaista myötätuntoa.
    ”Et ehkä ole tajunnut, että oksentaminen on avain onneen. Se pudottaa promilleja, mutta tekee samalla esteen ambulansseille”, Juha Kuha opastaa.
    ”Ja sitten ovat vielä salakapakat.”

Antti Järvi
Kuva Lotta Salonen

Tieteen puolesta – fiktiota vastaan julkaistaan 17.10. (Kioski). Levynjulkaisukeikka ravintola Bellyssä (Uudenmaankatu 16-20) 20.10. Liput 5e.