Ylioppilasaukion kunnostus alkaa

T:Teksti:

Vanhan ja Uuden ylioppilastalon viereisellä Ylioppilasaukiolla aloitetaan toukokuun puolivälissä suuri kunnostusurakka.
    Ylioppilasaukion alle rakennetaan liiketila, josta on yhteys Mannerheimintien alle tehtävään Stockmannin pysäköintihalliin. Samalla aukion pinta uusitaan ja sen alle asennetaan katulämmitys.
    Työt aloitetaan pysäköintihalliin ulottuvan, 32 metriä syvän hissikuilun betonirakenteiden teolla. Hissikuilu on jo louhittu alhaalta päin lähelle kallionpintaa. Töiden tieltä kaadetaan Ylioppilasaukiota reunustavat puut. Kesäksi vajaa puolet aukiosta jää rakennustöiden alle.

Opiskelijoiden ja kaupunkilaisten elämään rakennustyöt alkavat vaikuttaa ensi syyskuussa, jolloin koko Ylioppilasaukio aidataan työmaaksi. Sekä Vanhan että Uuden ylioppilastalon reunustoille rakennetaan väliaikaiset jalankulkusillat, joita pitkin pääsee kulkemaan aukion läpi ja liikkeisiin.
    Siltojen pystyttämisen aikana sisäänkäynti Uuden ylioppilastalon A-rapussa sijaitsevaan Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) palvelutoimistoon saattaa hetkittäin muuttua.
    ”Jalankulkusillat rakennetaan vasta syyskuun puolivälin jälkeen, joten fuksit ehtivät tutustua HYY:n tiloihin vielä, kun miljöö näyttää tavalliselta”, lupaa HYY:n hallituksessa kiinteistöjohtokunnan puheenjohtajana toimiva Hannu-Matias Nurmi.
    Kiivaimpien rakennustöiden alun ajoittuminen syksyyn on joka tapauksessa opiskelijoille hankalaa. Palvelutoimistoa käytetään ahkerimmin juuri elo- ja syyskuussa, kun uudet opiskelijat etsivät asuntoa ja noutavat opiskelijakorttejaan. Tänä vuonna Helsingin yliopistossa opintonsa aloittaa 4 000 uutta opiskelijaa.
    HYY:n hallituksen puheenjohtajan Katariina Styrmanin mukaan rakennustöiden toteutuksesta on haastavan tilanteen takia puhuttu paljon.
    ”Ympäristöstä yritetään tehdä mahdollisimman miellyttävä niin, ettei se ole nuhjuisen ja epämääräisen rakennustyömaan näköinen, vaan siellä on hyvät viitoitukset, kartat ja valaistus, jotta kaikki löytävät perille”, hän sanoo.
    Kulku jalan ja pyörätuolilla Ylioppilasaukion Unicafe-ravintolaan ja Vanhalle ylioppilastalolle säilyvät väliaikaissiltoja pitkin koko rakentamisen ajan. Päivittäin Ylioppilasaukion läpi kulkee keskimäärin 20 000 ihmistä.

Uudistustöiden tarkoituksena on ylläpitää Ylioppilasaukion kaupallista houkuttelevuutta.
    ”Haluamme, että Stockmannin pysäköintilaitoksesta on asiakasyhteys myös ylioppilaskunnan kiinteistöön, ettei se jää paitsi näistä asiakasvirroista”, sanoo projektinjohtaja Jukka Leinonen HYY Kiinteistöistä.
    Kunnostuksen ohella HYY Yhtymälle valmistuu noin 400 neliötä uutta maanalaista liiketilaa. Vuokrasopimuksia näistä tiloista ei ole vielä tehty.
    ”Vuokratulot ovat pitkälti kiinni siitä, millainen markkinatilanne niitä vuokrattaessa on. Vuokra-arvoltaan tila ei ole huippua, koska se on maan alla ilman ikkunoita.”
    Ylioppilasaukion uudistustöiden kustannusarvio on kuusi miljoonaa euroa.
    Suurin osa siitä katetaan ylioppilaskunnan omistaman HYY Kiinteistöjen ottamalla lainalla.

Helsingin keskustan alla rakennetaan parhaillaan myös paljon muuta. Kaupunki tekee keskustan maanalaista huoltoväylää ja Stockmann pysäköintihallia ja huoltotiloja. Lisäksi Makkarataloon eli City Centeriin tehdään maanalaiset huoltotilat syvälle kallioon.
    Ylioppilasaukion rakennusurakan on tarkoitus valmistua lokakuussa 2008. Töiden jälkeen Ylioppilasaukio näyttää kutakuinkin entiseltään. Aukion pinnan kuviointi säilyy, mutta laatat vaihtuvat luonnonkiveksi. Mannerheimintien reunustalle istutetaan uudet puut, ja syksyllä remontin alta väistyvä kioski pääsee takaisin sijoilleen.

Milka Sauvala
Kuva Arkkitehtitoimisto Haanpää Oy