Arvio: Fountains of Waynen Traffic and Weather

T:Teksti:

Yhdysvaltalainen voimapop-yhtye Fountains of Wayne tuli suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2003 hitillään Stacy`s Mom. Kappale nousi listoille sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa.
    Seitsemän vuoden työn ja kolmen studioalbumin jälkeen Stacy`s Mom poiki bändille parhaan uuden artistin Grammyehdokkuuden. Hitin sisältänyt Welcome Interstate Managers valittiin muun muassa Rolling Stone -lehdessä vuoden kymmenen parhaan levyn joukkoon.
    Menestyslevyä seurannut, singlejen b-puolia ja muita erikoisuuksia sisältänyt kokoelmalevy Out-of-State-Plates-levy sai edeltäjäänsä ristiriitaisemman vastaanoton.

Bändin uutuuslevy, Traffic and Weather, ei ehkä sisällä aivan Stacy`s Momin veroista jättihittiä, mutta taitavasti koukkuiset pop-melodiat, urbaanin, menestyshakuisen elämänmenon ironisointi ja häpeilemättömän tarttuvat kertosäkeet toimivat takuuvarmasti kuten ennenkin.
    Onni ei edelleenkään löydy Fountains of Waynen maailmassa helposti. Levyn henkilöt etsivät rakkautta avoneuvorekisterikeskuksen lasin takana henkilötietolomakkeita tiukkaavalta virkanaiselta, muuttavat sen perässä turhaan Kanadasta Reykjavikiin ja Roomaan ja ajelevat haikeina pitkin I-95-maantietä.

Selvät Beatles-vaikutteet kuuluvat musiikin lisäksi myös teksteissä. Avauskappale Someone to Love on kuin 2000-luvun New Yorkiin sovellettu Eleanor Rigby. Ei liene sattumaa, että naispäähenkilön sukunimikin, MacKenzie, on sama kuin Beatles- kappaleen yksinäisellä papilla.
    Yksinäiset sielut voisivat löytää toisensa, kun Coldplayta diggaileva lakimies ja teinilehden kuvankäsittelijä tavoittelevat samaa taksia aamuruuhkassa. Molemmat kuitenkin jäävät Beatles-klassikon hengen mukaisesti yksin, kun nainen kiilaa ja jättää miehen sateeseen.
    Suomalaisittain Fountains of Waynea tekisi mieli verrata Maija Vilkkumaahan. Vaikka analogia ontuu musiikin osalta, tarkasti loppusoinnutelluissa teksteissä on tavoitettu samanhenkinen oivaltava ja sympaattinen ironinen etäisyys. Se on rockmusiikissa liian harvinaista.

Jussi Valtonen

Fountains of Wayne: Traffic and Weather. Virgin 2007.