Empiirisen erotiikan laitos: Eroottinen pääoma

T:Teksti:

Vanha totuus on, että valta on seksikästä. Sen todistaa jo se, että Sauli Niinistöä pidetään virallisesti Suomen kuumimpana leskimiehenä, vaikka lapsikin tietää, että todellisuudessa mies näyttää ketjupolttavalta Simpsonien Mr. Burnsilta.
    Empiirisen erotiikan laitoksella seksin ja vallan liiton huomaa yhtä karusti kuin kaikkialla muuallakin yhteiskunnassa. Juuri opiskelunsa aloittaneelle fuksille vallan kiihottavaa makua edustaa jo se, että finnikasvoinen tuutori osaa laulaa ruotsinkielisen juomalaulun ja uskaltaa tervehtiä dosenttia rennosti laitoksen käytävällä. Ainejärjestön puheenjohtajan titteli rasvaa tien ensimmäisen vuoden opiskelijoiden pikkuhousuihin. Laitoksen pikkujouluissa professorien vitseille nauretaan vähän liian äänekkäästi.

Miehiä valta tuntuu pukevan. He näyttävät sujahtavan siihen yhtä luontevasti kuin hyvin leikattuun Armanin liituraitapukuun. Se ei kiristä eikä ahdista eikä se yllä tunne itseään riittämättömäksi. Se näyttää vain kantajalleen tehdyltä ja tarkoitetulta.
    Naiselle valta on ongelma. Naisen valta kun ei tunnu kiihottavan muissa kuin sm-fantasioita elättelevien reppanoiden kuvastoissa. Tarja Halonen, Sirkka Hämäläinen tai Sinikka Salo eivät loista helluntaiheilakyselyissä eivätkä korista juhannuksen iltapäivälehtien kansia. Sukupuolten välinen eriarvoisuus näkyy räikeästi siinä, että rakkauden ja erotiikan maailmassa valta ei tuo naiselle eroottista pääomaa.
    Eroottinen pääoma on yksi menestyksekkään rakkauselämän avaintermeistä. Sinkkuaikana kannattaa siis rauhoittua, nojata hieman taaksepäin, hengähtää syvään ja miettiä, kuinka käyttäisi aikansa eroottisen pääomansa kasvattamiseen. Hätäily oman markkina-arvon menettämisestä ei kannata. Tehokkaimpia ovat nimittäin useimmiten pitkäaikaiset sijoitukset, varsinkin, jos sijoituksen realisoinnille ei ole erityistä kiirettä ja takarajaa.
    Miellyttävintä on, että eroottinen pääoma kasvaa elämällä. Jokaisen katsotun laatuelokuvan, luetun Nobel-kirjan ja kuunnellun popin klassikkolevyn voi nähdä eroottisen pääoman kasvattamisena. Pääomaa pitää myös vaalia: vaikka lukiossa olisikin kokenut olevansa merkittävä intellektuelli, kolmekymppisenä Hermann Hessen Arosuden mainitseminen lempikirjana on jo vähän noloa. Kun pääoma kasvaa, variointiin pitäisi olla jo hieman varaa.

Vaikka eroottinen pääoma hyödyttää rakkausmarkkinoilla ennen muuta miehiä, naisten ei kannata olla huolissaan. Tasa-arvoistuneessa yhteiskunnassa on kasvamassa kokonainen nuorten miesten sukupolvi, joita kiinnostavat naisessa myös tämän valta, asema, tietämys ja saavutukset. Ja vaikka miesten pään kääntymiseen vaikuttaisikin tulevaisuudessakin eroottista päämaa tehokkaammin korkokenkäindeksi, kukaan ei voi viedä sinulta ainakaan kiinnostavaa elämää ja paria hyvää Brodsky -sitaattia.

Kirjoittaja on aloittanut opinnot yliopiston empiirisen erotiikan laitoksella. Tällä palstalla julkaistaan otteita hänen oppimispäiväkirjastaan.