Yliopistopainon kustannustoimintaa kaupataan HYY Yhtymälle

T:Teksti:

HYY Yhtymä ja Helsingin yliopisto neuvottelevat Yliopistopainon kustannustoiminnan yhdistämisestä Yliopistokustannukseen eli
    käytännössä Gaudeamus Kirjaan. ”Neuvotteluja käydään aktiivisesti. Uskoisin, että ratkaisuun päästää lähiviikkoina”, sanoo HYY Yhtymän toimitusjohtaja Linnea Meder.
    Ajatus yliopiston piirissä toimivien kustantamojen yhdistämisestä yhdeksi vahvemmaksi toimijaksi ei ole uusi. Edellisen kerran keskusteluja käytiin pari vuotta sitten. Yliopistopainon toimitusjohtajan Reino Lanton mukaan nyt ollaan lähempänä ratkaisua kuin aiemmin.
    Yliopistopainon kustannustoiminta on kattanut noin yhdeksän prosentin siivun Yliopistopainon liikevaihdosta. Kustannustoiminnan liikevaihto oli 640 000 euroa vuonna 2005.
    Gaudeamus Kirja on hieman suurempi toimija. Vuonna 2005 sen liikevaihto oli 755 000 euroa.
    Molemmat kustantamot julkaisevat vuosittain kolmisenkymmentä uutta nimikettä.
    Yhdistyminen lisäisi Gaudeamus Kirjan painoarvoa humanistisen ja yhteiskunnallisen tietokirjallisuuden kustantajana.
    ”Lisäksi meillä on jo ympäristöalan kirjallisuutta ja Yliopistopainolla psykologian kirjallisuutta. Mahdollisesti voisi puhua kaikkien yliopiston tiedekuntien aloihin liittyvän kirjallisuuden kustantamisesta”, pohtii kustannuspäällikkö Tuomas Seppä Gaudeamuksesta.