Tämän lehden sivuilla 14-16 kerrotaan Perussuomalaiset-puolueen naisista. Kävimme valokuvaaja Juuso Westerlundin kanssa tutustumassa puolueen naisjärjestön aktiiveihin Tallinnan-matkalla lokakuussa.
Tapasimme hauskoja ja hyväntahtoisia naisia, jotka eivät varmasti toivoisi pahaa kärpäsellekään. He olivat selvästi mielissään saadessaan nuoria matkalle, eikä kukaan ujostellut tai varonut sanojaan toimittajan takia.
En kuitenkaan löytänyt minkäänlaista punaista lankaa, joka olisi ohjannut naisten poliittista ajattelua. Yksi ajoi pätkätyöläisten asiaa, toinen tahtoi kansalaispalkkaa, kolmas oli huolissaan työn verotuksesta.
Kun jälkeenpäin soittelin järjestön johtohenkilöille, he eivät osanneet suoralta kädeltä edes sanoa, mitkä asiat ovat Perussuomalaisten naisten asialistalla korkeimmalla.
Syyskokouksessa järjestö päätti ottaa kantaa yhteen asiaan. Eräs kampaaja-kosmetologi nosti kätensä pystyyn ja ehdotti julkilausumaa siitä, että kosmetologipalvelujen arvonlisäveroa tulisi alentaa samalla kertaa kampaamoalan veroalennuksen kanssa. Asiasta ei keskusteltu, kukaan ei vastustanut, ja parin päivän päästä puolueen nettisivuille ilmestyi neljän lauseen pituinen kannanotto. Näin sitä politiikkaa tehdään.
Argumentointitapa sentään oli kaikilla sama: induktiivinen päättely yksittäistapauksesta yleiseksi laiksi. Yksi venäläinen valehteli. Yksi somaliäiti sai 3500 euroa kuussa sosiaalitukia. Yksi kaveri joutui elämään 60 eurolla kuukaudessa.
Voi todella sanoa, että Perussuomalaiset on lähellä ihmistä.
Ehkä liiankin lähellä.
Joanna Palmén
