Vaikutelmia: Älä ota sitä vakavasti

T:Teksti:

Monsp Records on julkaissut vajaassa vuodessa kaksi levyä, jotka kokoavat toistakymmentä räppäriä samalle kiekolle.
    Kesällä ilmestynyt Sparratut valiot tuntui syntyneen studion nauhanurkan siivouksen sivutuotteena. Muutamasta onnistuneesta raidasta huolimatta levy haiskahti sijoituspaikalta materiaalille, jonka Monspin vakioartistit olivat raakanneet ulos omilta levyiltään.
    Tuoreella DJPP:n Tuottajalevyllä riimittelee puolentusinaa samaa nimeä kuin Sparratuissa valioissa, mutta jälki on selvästi jäntevämpää. Levy-yhtiö korostaa, ettei kyseessä ole kokoelma, vaan nimenomaan tuottajalevy. Ja syystäkin: suurin kiitos onnistumisesta kuuluu DJPP:lle.

Tuottajien ympärille rakennettuja hip hop -levyjä ei ole Suomessa juuri tehtailtu. Tuottajalevyllä muun muassa Uusi Fantasia -yhtyeessä vaikuttava DJPP on vastannut kaikesta muusta paitsi riimeistä.
    Työn keskittäminen näkyy kappaleissa huolellisuutena. Vivahteikkaat biitit on sorvattu kunkin sanasepon tyyliin sopivaksi. Ruudolf saa ”skitson gospelpropagandansa” taustalle asiaankuuluvaa mahtipontisuutta, Edu Kehäkettunen ja Stig Dogg taas itseironiaansa sopivaa letkeyttä.
    Kahdenkymmenen riimivirran korkea taso kertoo hyvää pääkaupunkiseudun hip hop -kulttuurin leveydestä.

Tuottajalevyn sanoituksista päätellen hip hopista ei olla saamassa tämän päivän agit proppia. Vaikka poliittiseen uhoon erikoistunut Steen1 riimittelee ympäripyöreästi valojen sammuttamisesta, päihdehuumori selättää kannanotot selvin numeroin.
    Puffaamisen, nuuskimisen ja dokaamisen hehkuttamisen keskellä kytee reipas parodia. Pisimmälle sen vie Stig Dogg, joka lainaa koreilevan riikinkukon roolin 1970-luvun blaxpoitaatio-elokuvien gangstereilta.
    Ja heti on kaveri vieressä vinoilemassa.
    ”Siis mikä Stig? Ja mikä helvetin Dog? Nyt taitaa herralta olla todellisuuden taju kateissa”, kommentoi Häsleri-raidalla vieraileva Petos.

Matti Rämö
DJPP: Tuottajalevy. Monsp Records.