Sittarit keskustelevat avoimesti

T:Teksti:

Edustaja Toepfer kirjoitti Ylioppilaslehdessä (4/06) näkemyksensä sitoutumattomien ryhmien suhtautumisesta ylioppilaskunnan hallitusohjelmaan. Hänen mukaansa sitoutumattomat ryhmät janoavat yhteiskunnallista valtaa ja näkyvyyttä opiskelijoiden asioiden kustannuksella ja vaientavat joukostaan kuuluvat soraäänet. Saanemme kuitenkin hieman valottaa todellista tilannetta.
    HYY:n hallitusohjelma on nimensä mukaisesti hallituksen itsensä muotoilema ohjelma. Edustajisto voi tämän joko hylätä tai hyväksyä. Osakuntien ja HYAL:n jäsenet ovat tukeneet hallitusohjelmaa ja äänestäneet sen puolesta, sillä se on kokonaisuudessaan hyvin ansiokas.
    Mielestämme hallitusohjelmassa ei suinkaan unohdettu opiskelijoita: ohjelman pääteemana on nimenomaan opiskelijan kokonaisvaltainen hyvinvointi. Tämä on sellainen arvo, jota molemmat ryhmät haluavat ensisijaisesti edistää. Emme kuitenkaan elä tyhjiössä, vaan opiskelijoiden hyvinvointi riippuu pitkälti ympäröivästä yhteiskunnasta. HYY edistää opiskelijoiden näkökulman huomioon ottamista myös olemalla näkyvä ja aktiivinen vaikuttaja suomalaisessa yhteiskunnassa.
    Sitoutumattomuus ylioppilaskuntapolitiikassa on sitä, ettei klikkiydytä yhteen kantaan, vaan jokainen voi tuoda omat mielipiteensä esiin. Hallitusohjelmankin yhteydessä ryhmissä on käyty värikästä keskustelua muutamista kohdista ja mielipiteitä on löytynyt laidasta laitaan. Tätä mielipiteenvaihtoa ei kuitenkaan käyty enää niin mittavassa määrin edustajiston kokouksessa, ehkä juuri sen takia, että kokonaisuudessaan ohjelma oli kaikkien mielestä niin toimiva. Meillä on tapana keskustella asioista avoimesti kokouksissamme, mikä myös vähentää halua valittaa käytävillä.

Ulla Hemminki
Osakuntien edustajistoryhmän pj
Aura Kostiainen
Ainejärjestöjen edustajistoryhmän pj