Toisaalla

T:Teksti:

Yhtyneet kuvalehdet aikoo lakkauttaa televisiolehti TV-maailman. Seuran ja Suomen Kuvalehden liitteenä ja myös itsenäisenä ilmestynyt lehti on Suomen ainoa tvjournalismiin keskittynyt julkaisu.
     TVohjelmia lehdissä pitää julkaista aina. Näyttääkin siltä, että Yhtyneet aikoo keskittyä entistä enemmän bulkkituotantoon ja televisioyhtiöiden tiedotteiden monistamiseen.
     Se on sääli, koska mediasta kirjoittavaa mediaa on muutenkin Suomessa liian vähän.

Kokoomus aikoo käyttää työväen presidentti ï ˜teemaa myös eduskuntavaaleissa 2007. Ajatus on mainio ja aiheuttaa varmasti ongelmia vasemmistolle.
     Oikeistopuolueen ratsastamista työväkiteemalla voi kyllä haukkua vanhasta muistista, mutta vakavaa ideologista kritiikkiä sitä vastaan on vaikeampi esittää. Vai alkaako SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma puhua tosissaan taas luokkataistelusta ja työläisten yhtenäisyydestä?
     Työväen etujen ajaminen on vasemmiston brändi, ja oikeastaan mitään muuta ideologista pohjaa sillä ei enää ole. Nyt oikeisto haluaa päästä apajille samasta brändimielikuvasta. Estääkö sitä mikään?

Internet luo uudenlaista rikollisuutta. Tuore Washington Post kertoo hakkereista, jotka kaappaavat tavallisten ihmisten kotikoneita omaan käyttöönsä. Käyttäjät eivät välttämättä huomaa koko asiaa.
     Näitä jopa kymmeniä tuhansia koneita sisältäviä verkostoja käytetään kiristystarkoituksiin. Koneiden avulla voidaan estää oikeiden asiakkaiden pääsy nettikaupan tai uhkapeliyrityksen sivulle.
     Yritysten omistajilta voidaan näin kiristää rahaa, koska lyhyellä tähtäimellä tulee kuitenkin halvemmaksi maksaa lunnaat kuin antaa rahaa tuottavan nettisivun olla kiinni.
     Todennäköisesti ilmiötä esiintyy Suomessakin. Kukaan ei vain ole tuonut sitä julkisuuteen.